Vaatteet ennemmin kaatopaikalle kuin köyhille

Outi Järvinen / Lehtikuva
Vaatteet ennemmin kaatopaikalle kuin köyhille
Vaateliikkeet kärräävät myymättä jääneet vaatteet mieluummin kaatopaikalle kuin antavat ne hyväntekeväisyyteen. Vaatteiden antaminen pois ei muotiliikkeiden mukaan ole hyväksi imagolle.
Taloussanomat
30.8.2009 18:46
Kommentit 49

Kaatopaikalle päätyy joka päivä kasoittain vaatteita, jotka eivät kelpaa ostajille edes alennuksella. Jopa viisi prosenttia vaatteista saattaa jäädä myymättä, Tampereen teknillisen yliopiston professori Heikki Mattila arvioi YLE Uutisille.

Turun Sanomien mukaan eri avustusjärjestöt ottaisivat mielellään myymättömät vaatteet vastaan. Muotikaupan liiton toimitusjohtajan Yrjö Gorskin mukaan yritysten maine ei kuitenkaan kestäisi hyväntekeväisyyttä.

– Ei ole ylvästä todeta, että ostot ovat niin huonoja, että joudutaan pitämään useita alennusmyyntejä ja vielä sen jälkeen lahjoittamaan tuotteita pois, Gorski arvioi YLE Uutisille.

Kaatopaikalle päätyviä myymättömiä vaatteita ei tilastoida, joten vaatevuorten tarkka koko on arvoitus.

Lisää Aiheesta
UutinenMarimekko pomppasi pörssissä (13.8.2009 18:59)
KolumniAmerikassa ideaparkkeja jo puretaan (15.7.2009 12:00)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (49)

Huono 0
Näin se menee. Se on sitä kapitalismia se.
Minkäs teet?
Samaahan se on valtiotasollakin, rikkaat saavat eniten avustuksia.
korvesta
Eipä tuo Konttikaan ota enää vastaan vaatteita. Keräyspisteet on poistettu. Tiskillekään ei saa enää viedä. Joten ainut vaihtoehto on heittää nekin vaatteet suoraan roskiin, jotka sitä kautta olisi ehkä menneet hyväntekeväisyyteen.
kuluttaja63
yritysten maine ei kuitenkaan kestäisi hyväntekeväisyyttä.

Hyväntekeväisyyttä harrastetaan silloin se sopii omiin tarkoitusperiin: jos tunkiolle vaatteen viskaaminen on firman kannlta hyödyllisempäää niin silloin jää "hyväntekeväisyys" toiseksi.

Malliesimerkki länsimaisten firmojen korkeasta moraalista.
haukionkala
Suomessa heitetään varmaan pois suuri määrä vaatteita täällä kun myydään niin paljon halpaa ja rumaa. Nykyään on ihan samaa kamaa kaikkialla. Ei niin sanotuissa hienoimmissakaan putiikeissa enää mitään ostettavaa. Nämäkin ostavat kuteensa jostain ulkomaiselta tukkurilta mahd. halvalla. Ulosmyyntihinta koostuu suuremmaksi osaksi siihen mitä suomalainen myyjä yrittää vetää välistä. Olen tyystin lakannut ostamasta Suomesta vaatteita. Laadukasta ja kaunista muotia saa vaikka Italiasta. Siellä osataan villastakin valmistaa aivan ihanaa talvea silmällä pitäen. Miksei Suomessa onnistu?
Rina
Eihän tässä ole mitään ihmeellistä. Mitään ei kannata antaa ilmaiseksi. Jos antaa jotain ilmaiseksi niin sitten kuluttajalle ei voi myydä enää sitä tuotetta ja mikä pahempaa, kuluttaja saa sellaisen mielikuvan että joskus voi jotain saada ilmaiseksi.
Klik Klak
Yrjö Gorskin mukaan yritysten maine ei kuitenkaan kestäisi hyväntekeväisyyttä.

Niin kauan kuin tuollaista 'ajattelua' on, ei mikään ihme, että Suomi on Euroopan Zimbabwe.
Sairasta
Tiedostava kuluttaja voi taas vaikuttaa lompakollaan ja välttää kyseisiä vaatekauppoja, sitten niiden pitää muuttaa toimintatapojaan tai lopetettava toimintansa. Kyllä maailmassa vaatekauppoja riittää, vaatteet voi hankkia vaikka ulkomaisista nettikaupoista.

Ja dyykkarit voi tutkia myös vaatekauppojen roskikset eikä ainostaan ruokakauppojen roskiksia.
rätei ja lumpui
Köyhät tarvitsee tietysti vaatteita mutta niitä saa käytettynäkin mutta ruokaa ajetaan kaatopaikalle x 1000 määrä vaatteisiin nähden.

Jotenkin merkintöjä pitäisi muuttaa siten että parasta ennen myyntiä lyhennetään yhdellä päivällä jonka jälkeen tavara poistuu automaattisesti avustukseksi jollekkin järjestölle joka jakaa joka pöivä ruokaa ilmaiseksi köyhille
Ruokaa kaatopaikalle x 1000
Babylonin kapitalistisiat osoittavat ahneutensa.
kauppiaat ovat suuria huijareita joista pitäisi antaa
panosraha kuten variksista aikoinaan.....
kaamos
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 17
Tokio
Pilvistä, ja poutaa 30
Ennuste klo 03:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Pelottaako sinua henkilökohtaisen taloutesi velkataakka?

01:18OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

18,75-1,37 %-0,26

KalenteriKalenteri

Huomenna – 2.8.2010

USA:n teollisuuden ISM-indeksi heinäkuulta (ennuste 54,5, ed. 56,2) 17:00  
euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi heinäkuulta (lopullinen, ennuste 56,5, ed. 55,6) 11:00  
osavuosikatsauksia: Ilkka-Yhtymä, Ålandsbanken    
 
Dilbert – 1.8.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Mediamyynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050