Ravintolaruualle halutaan hintaseuranta
Ravintolaruuan arvonlisävero putoaa ensi heinäkuussa 13 prosenttiin. Pudotuksen pitäisi näkyä ravintoloiden listoissa noin 7 prosentin hinnanlaskuna.
Kuluttajatutkimuskeskus haluaisi selvittää, mihin taskuun aikaisemmin valtiolle menneet rahat kilisevät. Suunnitelmissa onkin perustaa hintaseuranta ravintoloille.
– Kun Suomessa tehdään poliittisia päätöksiä, niin edunvalvontatahot esittävät moniakin lupauksia, joihin kansa ja poliitikot uskovat. Mutta päätösten seurantaa ei Suomessa kovin systemaattisesti tehdä, Kuluttajatutkimuskeskuksen johtaja Eila Kilpiö linjaa YLE Uutisille.
Työ- ja elinkeinoministeriö on näyttänyt hintaseurannalle vihreää valoa. Mitään päätöksiä asiassa ei ole kuitenkaan vielä tehty.
Myös kaupan alan etujärjestö Matkailu- ja ravintolapalvelut ry suhtautuu myönteisesti seurantaan. Käytännössä hankaluutena voi kuitenkin olla annosten ja ruokalistojen kirjo ja keräämisen kalleus.
Kuluttajatutkimuskeskus seuraa jo nyt kaupasta ostettavan ruuan hintaa. Vähittäismyyntiin ruuan arvonlisäveroalennus tulee voimaan lokakuussa.




















Kommentit (21)
Toisekseen ruokakauppoihin verrattuna ravintoloiden käyttö ei ole mikään elintärkeä asia. Ravintolat voivat oikeasti menettää varmasti asiakkaita jos nostavat hintojaan päistikkaa.
Kilpailijana on toiset ravintolat, joita kyllä riittää - sekä tietysti kotiruoka/omat eväät.
Ruokakaupoissa aina JOKIN kauppa saa ne asiakkaat itsellensä, eli teollisuudenala ei varmasti menetä asiakkaita. Samoja asiakkaita siis pyöritetään kauppaketjuista toiseen.
Parturit - se surullisenkuuluisa esimerkki onkin sitten oma lukunsa - se on tarpeellinen tai ainakin näennäistarpeellinen - vaihtoehtona oma hiustenleikkuukone joka ei ole kovin mielekäs... Joten tuossakin tapauksessa ollaan melkein yhtä tärkeässä asiassa kuin ruokakauppojenkin tapauksessa...
Ruokakaupoissa tuo seuranta nyt oli yhtä tyhjän kanssa - hinnat noussu niin paljon viime aikoina, että sillä kuitattaisiin alvi nolla kevennyksetkin kirkkaasti ja rapeasti. Miksi tehdä kallis seuranta jos siinä kust*** silmään noin pahasti mitä ruokakaupoissa kävi...
Noh jokatapauksessa, toisin kuin parturit ja ruokakaupat - ravintoloilla ei ole varaa samaan kikkailuun. Ne EIVÄT ole oikeasti henkireikiä kenellekkään...
Veikkaan että kauppiailla tulee menemään entistä paremmin alv -alennuksen jälkeen.
Näin kävi kampaamoalallakin.
Ja kuka muistaa euroon siirtymistä? Ei muka kallistanut hintoja? Kaikki tietävät, että markat ovat muuttuneet euroiksi, mutta palkkataso on yhä markka-ajalta.
Voi hölmölää.
Kai sen hinnan nyt näkee ilman viranomaisten apuakin. Se mitä tarvittaisiin, on sankitointi, esimerkiksi: jollei alennus siirry täysmääräisenä, vero nousee - ja korkeammaksi kuin se oli ennen alennusta.
sanktioita? Eiköhän nyt markkinataloudessa ravintolat hinnoittele tuotteensa ihan niin kuin itse haluavat? Ja Suomessa, jossa kilpailu on lähinnä iso vitsi, ne hinnoittelevat ne niin sikakalliiksi kuin ikinä pystyvät.
Ei voi kuin ihmetellä esim. Saksan ravintolahintoja, jossa kuitenkin palkat ovat ihan eri planeetalta kuin Suomessa.
Antaa kysynnän/tarjonnan määrätä hinnat.
Ravintola-alalla kartellit aika mahdottomia.
Vaikka onhan Suomessa kaksi delfiinien esiintymistä
Itä-merellä laskevaa tutkijaakin.
Valtuudet nousta minkä tahansa merellä kulkevan aluksen mukaan.
Tosin lähimpään 10 vuoteen ei ainoatakaan nähty...
No, homma sekin.