Kirjaudu ▼
 

Näin suomalainen kiertää veroja

Taloussanomat
Näin suomalainen kiertää veroja
Verojen kiertäminen ulkomaisten tilien ja veroparatiisiyritysten avulla maksaa Suomelle ainakin kolme miljardia euroa vuodessa.
22.8.2009 06:01
Matti Niemi
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Suomalaiset kiertävät veroja ulkomaisten tilien, veroparatiisiyritysten ja hallintarekisterin kautta. Veroviraston viime vuonna tekemän arvion mukaan harmaa talous maksaa Suomelle noin viisi prosenttia bruttokansantuotteesta eli noin yhdeksän miljardia euroa.

Veronkierron vuoksi Suomi menettää noin kolme miljardia euroa eli hieman alle neljä prosenttia verokertymästä. Kallista harmaa talous on muuallakin. Esimerkiksi Saksassa veronkierto kustantaa 30–35 miljardia euroa eli noin kuusi prosenttia maan verokertymästä.

Arvioista huolimatta viranomaisilla ei ole tarkkaa tietoa veronkiertotapauksista tai niiden arvosta. Verohallituksen ylitarkastajan Hannu Kuortin mukaan tapauksia tulee esille useita, mutta koko veronkierron suuruuden tai tapausten kokonaismäärän arviointi on hankalaa.

Kuortin mukaan suomalaiset summat ja tapaukset ovat joka tapauksessa naapurimaita pienempiä

– Meillä varallisuus on vähän eri luokkaa kuin vaikkapa länsinaapurissa Ruotsissa, vaikka on meillekin viime vuosina tullut näitä yritysmiljonäärejä ja muita, Kuortti sanoo.

Kansainvälisten tutkimuslaitosten mukaan veronkierto on maailmanlaajuisesti lisääntynyt viime vuosikymmeninä. Syykin on selvä.

– Valuuttakontrollia ei oikeastaan enää ole, Kuortti sanoo.

Pääoman vapaan liikkuvuuden aikakaudella rahasummien siirtäminen Helsingistä vaikka Man-saarille vaatii vain muutaman klikkauksen. Valvonta ei kuitenkaan ole aina pysynyt tiukkojen pankkisalaisuuksien vuoksi perässä.

Monta tapaa
kiertää verot

Veroja on mahdollista kiertää monellakin eri tavalla. Yksi tyypillisimmistä tavoista on toimia ulkomaille rekisteröidyn yrityksen nimissä Suomessa ja jättää asiaankuuluvat verot maksamatta. Hannu Kuortin mukaan maksuista jää aina tositteita, mutta jälkikäteen on hankala osoittaa, minne tulo on ohjattu ja kuka on sen todellinen saaja.

Helsingin käräjäoikeudessa parhaillaan käsittelyssä olevassa tapauksessa huippujuristi Zacharias Sundströmiä ja tämän liikekumppania syytetään juuri tämän kaltaisesta veronkierrosta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

MTV3:n mukaan syyteet kohdistuvat Porvoossa sijaitsevaan tilaan, jonka veroilmoituksessa vuodelta 1999 on ilmoitettu ettei yhteisöllä ole tuloja Suomessa. Syyttäjän mukaan Jerseyn saaren kotipaikakseen ilmoittanut Havsudden Settlement on saanut vuokratuloja ja luovutusvoittoja 120 000 euroa. Veroja oli kierretty 30 000 euron osalta, MTV3 kertoo.

Toinen tyypillinen keino kiertää on Venäjän-kaupassa harjoitettava  kaksoislaskutus, jossa yritys muuttaa vientiin tarkoitetun tavaran arvoa selvitäkseen tullimaksuista halvemmalla. Usein tavara kaupataan tappiolla veroparatiisiin rekisteröidylle yritykselle, jotta laskuun saataisiin pienempi hinta.

Hallintarekisterissä
piilottelevat osakkeenomistajat

Kolmas keino kiertää veroja varsinkin osakesijoitusten osalta on toimia ulkomailla niin kutsutun hallintarekisterin suojissa. Hallintarekisteri perustettiin laman partaalla 1991. Sinne ilmoitetaan ulkomailla osakkeita omistavan henkilön asemesta osakkeita hallinnoiva taho.

Järjestelmää on sen perustamisesta lähtien syytetty veronkierron mahdollistamisesta, sillä viranomaisilla on vain vähän, jos ollenkaan, mahdollisuuksia saada tietoa järjestelmän takana olevista ihmisistä. Tulojen ilmoittaminen verottajalle on lähinnä omistajan oman harkinnan varassa.

– Varsinkin jos järjestelmässä on pitkiä omistusketjuja, niin tietojen saaminen on lähes mahdotonta, ylitarkastaja Kuortti sanoo.

Hallintarekisteristä on ongelmia myös pörssiyrityksille, jotka eivät tiedä, ketkä heidän osakkeitaan omistavat. Maailmalle on jopa syntynyt konsulttiyrityksiä, jotka rekistereitä penkomalla selvittävät pörssiyrityksille niiden suojissa piileviä omistajia.

Harmaan talouden kimpussa pyöriviä huolestuttaa myös tuore lakiehdotus, jolla hallintarekisterisuoja ulotettaisiin koskemaan myös rahasto-osuuksia. Valtiovarainministeriön mukaan muutoksella haluttaisiin parantaa rahastojen kilpailukykyä, koska kaikki muutkin Euroopassa toimivat näin.

22.8.2009 06:01
Matti Niemi
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Lisää Aiheesta
UutinenMustia ja harmaita listoja (22.08. 06:02)

Kommentit (149)


Anonyymi
Voi ei:-O Veronkierrossa poliitikoilta varastetaan rahaa!!!


Heh, todella - varkaat ja huijarit ovat huolissaan varkaista ja huijareista jotka vievät heiltä mahdollisuuden vielä suurempaan rötöstelyyn!
Anonyymi: Tempores Mores 22.8.2009 11:31

Anonyymi
Muistan lukeneeni joskus jossain kaukaisessa maassa sattuneesta oikeudenkäynnistä, jossa henkilö syytti pankkia rahojensa hukkaamisesta sijoitussidonnaisen säästövakuutuksen kautta. Pankin edustaja taas todisti, että henkilö oli halunnut sijoittaa rahansa niin, että ne eivät näkyisi verottajalle ja viranomaisille. Henkilöstä kerrottiin, että hänellä oli ollut tili ulkomaisessa pankissa. Henkilö kertoi tilin olleen, jotta ulkomaanmatkoilla voisi hakea rahaa sieltä.
Anonyymi: Nimim. Verotarkastaj 22.8.2009 11:41

Anonyymi
Verohallinnon luopumuksen myötä kaiken maailman lindeenit maksattaisivat kaiken vierailla.
Anonyymi: Oliko kerran monopol 22.8.2009 11:45

Anonyymi
ei ole ihme.
kun alkaa yrittäjäksi niin kyllä valtio muistaa.
ensin maksat verot josta vähennetään verot ja sitten tulee muut verot. Kyllä kiusaus kiertoon on liian suuri, kun päältä lähtee aina 50% pelkkiä veroja.
"voi olla" että firmat ottavat hommista puolet pimeesti ja loput laskutetaan nimellisesti. Säälihän se on. minä en niin tekisi. Kyllä veroja kuuluu maksaa, että saadaan kaikille, työttömille kurahousuille ja narkkaritjuopoille ja rikollisille joku turva sentään! Hyvä suomi!


Niin vanha totuushan on, että ainakaan Suomessa ei työnteolla rikastu. Sen takia kannattaa alkaa yrittäjäksi. Että älä valita, kun työnteko on koviten verotettua ja yrittäjät pystyvät kiertämään veroja ihan laillisestikin esim. järjettömällä pääomatuloveropolitiikalla.
Anonyymi: Keke 22.8.2009 11:51

Anonyymi
Niin kauan kun veronkierrosta narisijat eivät kiinnitä MITÄÄN huomiota siihen, miten/mihin verotuloja nykyään surutta hummataan aion harrastaa harmaata taloutta

esimerkki yrittäjän tilanteesta:

maksan veroja (omat/yritykseni) kuussa n.20000? mutta en saanut hammashoitoa oman kuntani hammashoitolassa - antoivat antibioottireseptin ja käskivät mennä yksityiselle.. - kyllä siinä verojen maksumotivaatio lisääntyy.. Samalla odotushuoneessa odottaa liuta kauniisti sanottuna 'ruskettuneita nettosaajia' joita kyllä palvellaan..
Anonyymi: harmaamassa 22.8.2009 11:55

Anonyymi
Aina kun puhutaan veronkierrosta, olisi syytä myös puhua siitä, onko veroasteemme jo liian korkea.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että veronmaksaja saa erittäin korkealla veroasteella, erittäin huonot palvelut.
Veroja koskaan maksamaton, tai tänne muualta tullut, sen sijaan kyllä saa kaikki palvelut.
Missä on siis motivaatio maksajalle jatkaa maksamista ?


Tällä hetkellä veroasteemme on melko pieni. Palkasta lähtee mulla noin 24 prosenttia veroja. Usassa menee noin 20 %, joten ollaan melkein samassa. 90 luvun jälkeen opettajan toiminut isäni maksoi 44 % veroja. Joten ei sole poka mikhään ;)
Anonyymi: DI 22.8.2009 11:57

Anonyymi

Ja sinäkin kusipää vapaamatkustaja pummi olet käynyt koulusi, hoidattanut itsesi ja jälkeläisesi ( jos niitä nyt tollaselle tuhka mun:lle nyt siunaantunu )meidän kunnollisten ja vastuusa tuntevien veronmaksajien rahoilla julkisessa terveydenhuollossa.


Kukahan on tässä se veronmaksaja. Maksatko pelkkiä kunnallisveroja 1500 euroa per kk, mitä häh? Sen verran maksaa se parin muksun pelkkä lastentarha, saati sitten muut palvelut.
Anonyymi: Timppa 22.8.2009 12:21

Anonyymi
Niin vanha totuushan on, että ainakaan Suomessa ei työnteolla rikastu. Sen takia kannattaa alkaa yrittäjäksi


No mitä enää viivyttelet? Rahaa tulee heti ovista ja ikkunoista, heti kun oot saanut sen tmi:n tai oy:n perustettua! Ei tartte kuin jalat laittaa pöydälle sen jälkeen.

Sulla ei ole mitään hajua yrittämisestä, varsinkin pienyrittäjät omissa pajoissaan hyvin usein vetävät sellaista väh. 12 tunnin päivää ja lomia ei monella ole ollut moneen vuoteen. Ja jos lomaa ottaa, niin se tietysti palkatonta.

Että pidä se suusi kiinni, kun et asiasta tiedä yhtikäs mitään.
Anonyymi: Timppa 22.8.2009 12:26

Anonyymi
Suurin veronkierron (musta talous) muoto on pimeä työ, jota ilman omakotitalo (ihmisen elämän suurin investointi) ei nouse missään päin Suomea. Tämä pimeän työn osuus on 20-30 %. Tämä johtuu liian korkeista veroista (sivukulut): tulovero, sotu, eläkemaksu, loma(ltapaluu)raha, mutta onneksi on verottomat kilometrikorvaus, päiväraha, työkalukorvaus.
Cato-Instituutin mukaan Suomessa koko varjotalous (harmaa talous) on 17 %, joka sisältää myös laillisen veronkierron, kuten km-korvaukset (ml. poliitikkojen verottomat matkakulut), päivärahat (ml. poliitikkojen veroton kulukorvaus), ay-maksut ja muut tukiaiset ja tuet.
Anonyymi: Rakentaja-Reino 22.8.2009 12:28

Anonyymi
"Minä kierrän veroja kuppaamalla veronmaksajien rahoista isot optiot ja sitten heti perään väittämällä, että olen tärkeä veronmaksaja maksaessani ansaitsemattomistani optiosta verot.
Miikkaeli"

Hmm.. et taida ymmärtää optiojärjestely toimii. Mutta ei hätää.. minä kerron yksinkertaistetun version asiasta.

Optio-oikeudet myydään vapaille markkinoille eli osakkeenomistajille eikä niitä lunasteta tai osteta verovaroin.

Optiot antaneen yhtiön tulee maksaa myytyjen optioiden arvosta sosiaalikulut (suuruusluokka on 5%) ja option saaja maksaa optioiden arvosta palkkatuloveron (eli yleensä progression vuoksi n. 60%).

Minä väitän että optiot tuovat valtiolle ja kunnille verorahaa sekä yksityisiltä yrityksiltä että optioiden alkuperäisiltä saajilta .. ja olen oikeassa. Jos et usko minua niin kysy vaikkapa Espoon kaupungin johdolta.

Se on tietysti totta että ihan jokainen optiojärjestely ei ole ollut täysin oikeudenmukainen .. mutta mikä tässä maailmassa sitten sitä on?


Minä taas väitän, että esim. Fortion optiot ohensivat valtion omistusta ja toisaalta kerättiin sähkönkuluttajien pussista - ja olen oikeassa. Valtio ei tienannut yhtään mitään vaan menetti kymmeniä miljoonia riihikuivaa käteistä.
Anonyymi: Korjaaja 22.8.2009 12:31
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä