Ruotsinlaivankin voi kaapata
Rahtilaiva Arctic Sean kaappaus saattoi olla Itämerellä ensimmäinen kahteensataan vuoteen, mutta voi hyvin olla, että se ei jää viimeiseksi. Laivakaappauksen toteuttaminen Itämerellä on yhä täysin mahdollista, sanoo asiantuntija.
– Se on täysin mahdollista. En sano, että se olisi todennäköistä, mutta mahdollista kuitenkin, valtiotieteen tohtori Timo Hellenberg sanoo.
– Ja niin kauan kuin se on mahdollista, parannuksia turvallisuuteen tulisi tehdä.
Hellenberg tietää mistä puhuu, sillä hän johti keväällä päättynyttä tutkimushanketta, jossa tarkasteltiin matkustajalaivan kaappausta Itämerellä. Hän johtaa konsulttiyhtiötä, joka neuvoo yrityksiä ja valtioita meriturvallisuusasioissa.
Hellenbergin tutkimus on raakaa luettavaa.
Sen mukaan laivakaappausoperaatio olisi suhteellisen helppoa esimerkiksi lentokoneen kaappaamiseen verrattuna. Aseita tarvitaan vain vähän, eikä turvatarkastuksia laivaan noustessa juuri ole. Lisäksi laivaan salakuljetettavat järeät aseet tekisivät laivan takaisinvaltaamisesta hyvin hankalaa.
Vastapuolellakin on tosin tukku arsenaalia. Tutkimuksen mukaan erityisesti Venäjällä on Itämerellä kapasiteettia vaikka laivan valtaamiseen pinnan alta tai sen ollessa liikkeellä helikopterein.
Tutkimuksessa myös ehdotetaan tuliaseiden jakamista laivojen turvallisuushenkilökunnalle, jotta terroristien kynnys laivakaappauksiin kohoaisi.
Satamiin
turvatarkastukset
Laivojen turvattomuus suhteellisen turvallisenakin pidetyillä merialueilla tulee Timo Hellenbergin mukaan johtamaan siihen, että satamissakin aletaan tehdä lentokenttien tyylisiä turvatarkastuksia. Laivayhtiöt ja viranomaiset ovat pitäneet tarkastuksia tähän asti tarpeettomina ja kalliina.
– Ihmettelen kyllä, miten se on nähty niin kalliina. Laivayhtiöiden etu on osoittaa meriliikenteen turvallisuus. Ne kilpailevat yhä lentoliikenteen kanssa matkustajamääristä, Hellenberg sanoo.
– Turvatarkastukset edellyttävät vain, että satamaan tullaan tarpeeksi ajoissa. Ei tämä ole mitään rakettitiedettä.
Hellenbergin mukaan Itämeren varustamot ja satamat saisivat hyvän etumatkan alkamalla pian toteuttaa turvatarkastuksia. Tulevat EU-säännökset pakottavat satamat uudistumaan ja työt aloittamalla voitaisiin säästää kustannuksia.
– Turvatarkastukset tulevat, halutaan niitä tai ei.
Arctic Sea uudenlaisen
terrorin kohde
Timo Hellenberg on seurannut rahtilaiva Arctic Sean mysteeriä tarkasti. Hän kutsuu tapausta Troijan hevoseksi.
– Arctic Sea on mahdollisuus. Nyt olisi kaikki mahdollisuudet tiivistää ja kehittää viranomaisyhteistyötä. Tästä tapauksesta on paljon opittavaa ja hyödynnettävää.
Heinäkuun lopulla Ruotsin aluevesillä kaapatuksi joutunut suomalaisvarustamon laiva purjehti Maltan lipun alla, ja sen turvallisuudesta vastasivat venäläiset. Miehistö oli venäläinen ja kaapparit Virosta, Venäjältä ja Latviasta. Oman lusikkansa keittoon laittoivat vielä Ranskan ja Portugalin laivastot sekä Britannian rannikkovartiosto.
Hellenbergin mukaan Suomen poliisi toimi tapauksessa moitteetta. Sen sijaan ruotsalaisten toiminnassa oli arvosteltavaa. Paras tilannekuva on puolestaan ollut venäläisillä.
Arctic Sean tapauksesta Hellenbergillä on oma näkemyksensä.
– Tapaus vaikuttaa uudenlaiselta terrorilta, jossa perinteinen järjestäytynyt rikollisuus ja järjestäytynyt fundamentalismi (ääriliikkeet) tekevät yhteistyötä.
– Tässä on kaikki ainekset laajempaan konfliktiin ja riskianalyysiin. Siitä kielii myös Venäjän tapauksessa käyttämä suuri voima, Hellenberg sanoo.
Arctic Sean tapaus on yhä suuri mysteeri, johon toivottavasti saadaan selkoa poliisitutkinnassa. Hellenberg varoittaa kuitenkin, että erityisesti Venäjällä valtiolliset edut saattavat mennä tutkinnallisten seikkojen edelle, jolloin tapaus myös jää mysteeriksi.

















Kommentit (140)
Monissa muissa kansainvälisissä reiteissä on ollut jo vuosia samanlaiset läpivalaisut matkatavaroille kuin lentokentillä. Esimerkiksi Gibraltarin salmessa kulkevilla aluksilla.
Kumpi suunta on ylös ja kumpi alas?
Kyllähän suomalaisetkin viranomaiset ovat tietäneet koko ajan mistä on kyse, mutta eihän rahvaalle mitään koskaan kerrota. Vaikkapa miksi Putin piti tunnin hätäkokouksen Halosen kanssa.
Kaikki on aina mahdollista, mutta kuinka todennäköistä olisi että joku kaappaisi ison matkustajalaivan? Kuka? Miksi? Miten? Mitä sen jälkeen? jne.
Hieman nyt suhteellisuudentajua mukaan Pliis. Eikai me lähdetä tuolle pelottelulinjalle, jossa uhkia nyt yleensä luovat ne, jotka niiden torjunnasta/ennaltaehkäisystä fyrkkaa saavat.