Radiomusiikille tuli hinta

Timo Poropudas
Radiomusiikille tuli hinta
Vuodesta 2007 asti käynnissä ollut kiista musiikkialan tekijänoikeusjärjestö Gramexin ja radioiden välillä päättyi keskiviikkona, kun osapuolet pääsivät kompromissiin radiossa soitettavan musiikin hinnasta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
1.7.2009 14:20
Kommentit 44

Radioasemien tulee tilittää enintään 12 prosenttia liikevaihdostaan tekijänoikeusjärjestö Gramexille, jos kaikki radion soittama musiikki on tekijänoikeuksien suojaamaa musiikkia.

– Käytännössä radioiden soittamasta musiikista keskimäärin puolet on suojattua, jolloin korvausprosentti jää arviolta kuuteen, kertoo Gramexin toimitusjohtaja Hannu Marttila.

Radiot olisivat halunneet soittaa musiikkia halvemmalla, Gramex puolestaan vaati enemmän korvauksia musiikintekijöille.

Käräjäoikeus ratkaisi alun perin Radio Novan ja Gramexin välille virinneen riidan jo vuonna 2007, mutta molemmat osapuolet valittivat päätöksestä, joka olisi koskenut Radio Novan lisäksi kaikkia muita kaupallisia radioasemia.

"Kirkko
keskellä kylää"

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Uusi päätös olisi tullut syksyllä, mutta osapuolet päättivät yllättäen keskeyttää oikeusprosessin.

– Ratkaisua voisi kuvailla sanoilla "kirkko keskellä kylää". Olemme tyytyväisiä, että saatiin riita pois ja pulinat pois ja voidaan jatkaa normaalia kanssakäymistä, Marttila toteaa.

Sovittu korvaussumma koskee juridisesti vain Radio Novaa, mutta Suomen Radioiden Liitton on luvannut Gramexille suosittelevansa saman summan soveltamista muillekin radioille.

Lisää Aiheesta
UutinenSuomi rokkaa taantumassakin (4.7.2009 17:11)
UutinenRadiomainonta ampaisi ennätykseen (13.1.2009 22:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (44)

Huono 0
Käräjäoikeus ratkaisi alun perin Radio Novan ja GAMEXIN välille

TYPO!
typo typo
Cramex vero vain 12% taitaa radioita kaatua urakalla.
Kuinka moni radiokanava on edes tuottanut 6-12% tähän mennessä, jotta rahat riittäisi tuohon maksuun... Veikkaan että aika iso osa yksityisistä lopettaa toimintansa. Ylen kanaviahan ei mikään maksu kaada, kun veronmaksajan piikki on loputon.
Kuinka moni radiokanava on edes tuottanut 6-12% tähän mennessä, jotta rahat riittäisi tuohon maksuun... Veikkaan että aika iso osa yksityisistä lopettaa toimintansa. Ylen kanaviahan ei mikään maksu kaada, kun veronmaksajan piikki on loputon.

Mafia 1, muu maailma 0.

Cramex vero vain 12% taitaa radioita kaatua urakalla.


En viitsisi sekaantua tällaisiin kommenttikeskusteluihin mutta pakkohan se on kun näin päättömiä täällä lauotaan.

Radiot tekevät bisnestä. Rahaa. Ne soittavat joidenkin tekemään musiikkia ja myyvät mainoksia väleihin.

Pitäisikö radioiden saada soittaa mitä tahansa musiikkia ilmaiseksi tilitämättä mitään tekijöille? Ja mainostulot täysin radioiden omistajien taskuihin. Tosi reilua.

Bisneksen pitää olla kannattavaa. Gramex- ja Teostomaksut ovat radiokanavien kiinteitä kuluja siinä missä vaikkapa juontajien palkat ja studioiden vuokratkin. Ja radiokanavilla on varaa näihin maksuihin. On ollut aiemminkin. (Maksuja on laskettu huomattavasti mm. 90-luvun tariffeihin verrattuna.)

Ainoat jotka tätä päätöstä itkevät ovat suuret mediayhtiöt: Alma, Sanoma NRJ jne. Niidenkö asia onkin kaikkein tärkein, jotta kulttuurin tekijöillä säilyisi leipä pöydässä? huokaus
Think Tank Deluxe
Huono 5
Muistan joskus lukeneeni jostain että jos jonkun suomiartistin levy soi radiossa niin hän saa siitä n. 50e/kerta minus verot, korvaus tuntuu niin isolta että tuskin se on totta, siitähän kertyisi muuten valtava summa kun radioasemia on Suomessa paljon ja jonkun suositun artistin levyjä voi soida kymmeniä kertoja päivässä?
Mikä lienee oikea korvaus
Pitääkö Novan maksaa siitä kun samat kappaleet pyörii 3 tunnin välein?
Rice
Kuinka moni radiokanava on edes tuottanut 6-12% tähän mennessä, jotta rahat riittäisi tuohon maksuun... Veikkaan että aika iso osa yksityisistä lopettaa toimintansa.

Nyt vierähtää iso kyynel. Kuinka ne kehtaavatkin vaatia rahaa niin merkityksettömästä asiasta kuin MUSIIKKI. Eihän musiikilla ole mitään arvoa, se on pelkkää täytettä. Kukaan ei takuulla valitsisi radioasemaansa musiikin perusteella.

Sekin on aivan kohtuutonta, että musiikin tekijöillä on päätäntävaltaa ja oikeuksia äänitteiden käyttöön. Eihän heillä pitäisi olla mitään nokan koputtamista sen jälkeen kun ovat soittonsa soittaneet. Kaikki mikä on paperille tai tietokoneelle tallennettu, on koko maailman yhteistä omaisuutta. Muusikon täytyy pyytää rahansa etukäteen. Anna rahaa tai en soita enkä laula. Sitten kun on mennyt levylle luikauttamaan, niin eihä sillä laulajalla ole siihen äänitteeseen osaa eikä arpaa. Olkoon onnellinen että jäi henkiin, mokoma yhteiskunnan mätäpaise.
Törkeää ryöväystä ja mafiameinkiä
Bisneksen pitää olla kannattavaa. Gramex- ja Teostomaksut ovat radiokanavien kiinteitä kuluja siinä missä vaikkapa juontajien palkat ja studioiden vuokratkin. Ja radiokanavilla on varaa näihin maksuihin. On ollut aiemminkin. (Maksuja on laskettu huomattavasti mm. 90-luvun tariffeihin verrattuna.)

Vain kilpailu puuttuu, vähän niin kuin auton katsastus.
"Veronkerääjät" pitäisi kilpailuttaa
quote]Muistan joskus lukeneeni jostain että jos jonkun suomiartistin levy soi radiossa niin hän saa siitä n. 50e/kerta minus verot, korvaus tuntuu niin isolta että tuskin se on totta

On kyllä aivan täyttä hevontuubaa. Radioita on monenlaisia, on paikallisia ja valtakunnallisia, ja artisteja on erilaisia. Muusikoiden saamat osuudet on pilkottu raitakohtaisesti. Mitä useamman "raidan" soitat levyllä, sitä isomman osuuden saat.

Olen soittanut kahdelle levylle paljon "raitoja" (Gramex-mielessä), ja levyjen jokin biiseistä soitetaan puolivaltakunnallisella kanavalla ehkä pari kertaa viikossa läpi vuoden. Saan siitä Gramex-korvausta noin 15 euroa vuositasolla. Sillähän ostaa jo pizzan ja oluen! Ja loput rahat voin tuhlata hillittömyyksiin.

Mutta se on sentään hyvä, että on näitäkin radiokanavia, jotka eivät ole aivan täysin soittolistojen ja tietokoneohjelmoinnin varassa.
Gramex-pohatta
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
Bryssel
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949