Keva kiistää kaupat Novan kanssa

Kuntien eläkevakuutus eli Keva kiistää väitteet siitä, että se olisi tehnyt kauppoja vaalirahoitusta jakaneen Nova Groupin kanssa.
Taloussanomat
18.6.2009 18:45
Kommentit 15

Tiedotusvälineille keskiviikkona lähettämässään vastineessa Keva sanoo, että Helsingin Sanomissa julkaistusta artikkelista on saattanut saada virheellisesti sen käsityksen, että Keva olisi maksanut Nova Groupille 20 miljoonaa euroa Rovaniemelle rakennettavasta moottorikelkkatehtaasta.

Kevan mukaan kyse oli puhtaasti sijoituksellisin perustein tehdystä kaupasta, eikä siihen liittynyt rahaliikennettä Kevan ja Nova Groupin välillä.

Kuntien eläkevakuutus osti kiinteistön rakennusliike Oka Oy:lta, joka oli kiinteistön rakentaja ja väliaikainen rahoittaja. Se puolestaan oli hankkinut kohteen Nova Kiinteistökehitys Oy:lta, joka on Nova Groupin tytäryhtiö.

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään keskiviikkona Kevan tehneen kaupat, joilla 20 miljoonaa euroa eläkerahaa laitettiin Novan hankkeeseen. Lehden mukaan kauppa vaiheistettiin Kevan suostumuksella niin, että viime vaiheessa myyjänä oli Oka Oy.

Viime aikoina uudelleen äityneessä vaalirahoituskohussa on käynyt ilmi, että Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja, pitkän linjan keskustavaikuttaja Markku Kauppinen osallistui Nova Groupin edustajien kanssa pidettyyn kokoukseen, jossa sovittiin vaalirahoituksen järjestämisestä keskustalle ennen eduskuntavaaleja 2007.

Lisää Aiheesta
UutinenKaikki puhuvat Kevasta (7.7.2009 08:17)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (15)

Huono 0
Noni. Elakerahoja novaan. Ja sitte puoluetukia ja kanervalle privattiukea. Aika kiva bisnes.
Se ei ole oleeellista siirtyikö rahaa Kevan ja Novagroupin välillä.

Oleellista on se kuinka kauan raha makasi Oka Oy:n tilillä.

Jos kaupat tehtiin esim. niin että raha siirtyi Kevalta Oka Oy:lle ja raha makasi esim. alle kolme kuukautta Oka Oy:n tilillä ja sitten siirtyi Nova Groupille. Nyt Oka Oy on vain bulvaani.

Käytännössä kaupat tehtiin Kevan ja Nova Groupin välillä.
X-paroni
Ei Suomessa ole korruptiota. Se on vain vakiintunut käytäntö.
Hys
Huono 0
Se ei ole oleeellista siirtyikö rahaa Kevan ja Novagroupin välillä.Oleellista on se kuinka kauan raha makasi Oka Oy:n tilillä.Jos kaupat tehtiin esim. niin että raha siirtyi Kevalta Oka Oy:lle ja raha makasi esim. alle kolme kuukautta Oka Oy:n tilillä ja sitten siirtyi Nova Groupille. Nyt Oka Oy on vain bulvaani.Käytännössä kaupat tehtiin Kevan ja Nova Groupin välillä.
Nyt en oikeen tarkasti jaksa muistaa eikö tää OKA ollu tässä syssymällä framilla jostai negatiivisesta uutisesta,
Viljo,onks tietoo
Helsingin sanomat= Sdp:n päääänenkannataja, joten sen juttuihin ei kannata suhtautua vakavasti.
cityman
Huono 0
Kokkarit on saaneet tukea myös. Vähän puolueellista otsikointa. Mutta niinhän se menee.
Huono 0
Keva taitaa harhauttaa nyt: se oikoo HS:n virheenä sellaista, jonka itse kertoi aiemmin ulos. Ja sen perusteella HS toisen kerran vuosi sitten - ja Keva ei ole asiaa oikonut kuin tänään peräti vastineella.

Ks. koko homma tässä:

pseudonyymi.blogspot.com
Keva pissii linssiin
Huono 2
Kuntatyöntekijöiden eläkevarojen hoitajalla ja maksajalla eli Kevalla ei tietenkään PITÄISIKÄÄN olla mitään tekemistäkään MINKÄÄN bisneksen kanssa vaan pitäytyä hoitamaan VAAN kuntien työntekijöiden eläkevaroja.
Vai vielä muka joitain kauppoja
Huono 1
minneköhän nova gropin tyttären oka ( keltainenko ) 20 milj. keva ( ei kiva ei kebab ??)rahaa on häipässyt- tili tuli ja meni rahasto nova groupiööe vai lost controllko ???
ryysyranta
Huono 0
Kuntatyöntekijöiden eläkevarojen hoitajalla ja maksajalla eli Kevalla ei tietenkään PITÄISIKÄÄN olla mitään tekemistäkään MINKÄÄN bisneksen kanssa vaan pitäytyä hoitamaan VAAN kuntien työntekijöiden eläkevaroja.[/quote

Miten luulet varoja yleensä "hoidettavan"? Ei se ole mitään setelien silittelyä ja paijaamista, vaan niitä sijoitetaan, kuten tässäkin esimerkissä. Eri asia on menikö kaikki oikein, mutta kyllähän eläkefirmat juuri kiinteistöjä ostelevatkin.

Kaksipiippuinen juttu
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Taloussanomat - Uutiset

Onko Googlen katunäkymäpalvelu tarpeellinen?

17:54OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

7,635+2,48 %+0,18

KalenteriKalenteri

Tänään – 9.2.2010

Eforen yhtiökokous 18:00  
Foex julkistaa sellun ja paperien hintaindeksit 12:00  
Finnairin liikennesuorite tammikuulta 09:00  
Saksan kuluttajahinnat tammikuulta (lopullinen) 09:00  
tilinpäätöksiä: Comptel, Kemira (klo 8.30), Larox (noin klo 8), Orion (noin klo 12), Outotec (klo 8.30)    
osavuosikatsauksia: UBS    
Euroopan parlamentti äänestää uudesta komissiosta    
 
Dilbert – 9.2.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050