Kirjaudu ▼
 

Nollatoleranssi ylinopeuksille

www.poliisi.fi
Nollatoleranssi ylinopeuksille
Autoliitto on huolissaan sisäministeriön uudesta aloitteesta, jossa ylinopeudesta sakotettaisiin aiempaa herkemmin.
Taloussanomat
17.5.2009 16:11
170

Sisäministeriössä valmistellaan parhaillaan aloitetta, jossa alennettaisiin nopeusvalvonnan huomautusrajaa. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että poliisi puuttuu jo kolmen kilometrin ylinopeuksiin, YLE Uutiset kertoo.

Autoliitto pelkää, että nollatoleranssi vie liikaa resursseja muulta liikennevalvonnalta. Sunnuntaisessa liittokokouksessaan Autoliitto vaati lisäpanostuksia liikennevalvontaan.

Autoliitto toteaa, ettei nyt suosittu automaattivalvonta pure rattijuopumuksiin, huumaantuneena ajamiseen tai muuhun törkeään piittaamattomuuteen. Ylinopeuksien ohella myös ne vaativat välitöntä puuttumista.

Poliisi kokeili nyt valtakunnalliseksi kaavailtua ylinopeuden nollatoleranssia vuonna 2007 Uudellamaalla kuukauden ajan. Tuolloin automaattivalvonta rekisteröi noin 4500 ylinopeutta. Poliisia koe työllisti noin 1000 henkilötyötunnin verran.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (170)


Anonyymi
Kiinassa kun huristelee enintään 50% ylinopeutta (esim 80km/h alueella ajaisi 120km/h) saa ruhtinaalliset 15e sakkoa. Siitä korkeammista "tuomioista" ei ole kokemusta. Toleranssi näyttäisi menevän 10-20% tietämillä, joku tietävä voi vahvistaa.

Eli suht leppoisasti saan täällä ajaa :)
piri 17.5.2009 18:47

Anonyymi
Nopeuden mittauspisteen paikka ei saisi olla aina mäen alla tai heti 10m päässä siitä kun 100km/h alue vaihtuu 80km/h alueeksi. Varsinkin alamäissä on suorastaan idioottimaista jarrutella ja kuluttaa turhaan bensaa.
Nimetön 17.5.2009 18:49

Anonyymi
Siinä on sitten hyvä raja (+3km/h). Tuo menee jo mittavirheen ja projektiovirheen puolelle tuntuvasti. Sairasta tämä poliisien puuhastelu. Ammattitaito on heillä mennyt kuin kusi lautaa pitkin alas. Enää nuo eivät kykene hoitamaan edes yksinkertaisia asioita. Ei taida PolAMK tuottaa mitään lisäarvoa yhteiskunnalle. Tyhjiä tynnyreitä tunnutaan koulutettavan. Aikä säälittävää puuhastelua ja samaan aikaan vingutaan resurssipulaa joka paikassa. Ei tunnu olevan pulaa resursseista, kun on aikaa puuhastella kaiken maailman höpö-höpö toleranssien kanssa.

Oppisivat keskittymään oleelliseen eikä pätemiseen. Menisivät kouluun ja oppisivat tekemään kunnon duunia eikä vääpelöimään mitättömistä. Nyt kisaavat toisiaan kipeäksi asti ja kirjoittelevat rikosilmoituksia toisistaan, kun mitään juttua ei oikein tunu muuten löytyvän No ei kait jos homma on näillä kuisilla. Nyt olisi aika leikata poliisien resursseja rajusti ja lakkauttaa mm. KRP ja PolAMK kokonaan. Resurssit paikallispoliiseille ja jeesustelijat pihalle.
Poliisi on 17.5.2009 18:52

Anonyymi
Mikäli uusi laki 3 km/h puuttumisrajasta tosiaan otetaan käytäntöön, niin se vaikuttaa todellakin jo nyt vajavaisten resurssien tuhlaukselta! Liikenteessä on jo nyt liian paljon ongelmia, joihin poliisi ei ehdi riittävästi puuttua Esim. huumekuskit, rattijuopot, punaisiapäin ajo, kortitta-ajot, katsastamattomat autot, kortteliralli... Muiden rikoksien tutkinnasta nyt puhumattakaan!
Carman 17.5.2009 18:52

Anonyymi
Kyllä se on silleen etä jos kaikki ajaa ylinopeutta niin liikenne sujuu paremmin ja kaikilla on turvallisempaa. Liian kevyestä kaasujalasta kärsivät voivat ostaa polkupyörät.


Mutta mistä kaikki tietävät ajaa yhtä paljon ylinopeutta? Luulin, että suunnilleen sama nopeus kaikilla on se joka saa liikenteen sujumaan, ei ylinopeus...
Minulla on muutakin 17.5.2009 18:52

Anonyymi
Siinä on sitten hyvä raja (+3km/h). Tuo menee jo mittavirheen ja projektiovirheen puolelle tuntuvasti.


Mittarivirheellä ei voi mitenkään perustella ylinopeutta, koska mittari ei lain mukaan saa koskaan näyttää liian vähää. Eli jos ajaa mittarin mukaan tasan suurinta sallittua, niin ei voi saada sakkoja. Miksi edes pitää aina ajaa suurinta sallittua? Minä ajan varmuuden vuoksi vähän hiljempaa ja varsikin sen takia, että autoni kuluttaa huomattavasti vähemmän bensaa jos ajan alle 100 km/h. Itkekää ja ahdistukaa te siellä autoissanne, minä nauran teille! :D
Ei voisi vähempää ki 17.5.2009 18:55

Anonyymi
Nopeuden mittauspisteen paikka ei saisi olla aina mäen alla tai heti 10m päässä siitä kun 100km/h alue vaihtuu 80km/h alueeksi. Varsinkin alamäissä on suorastaan idioottimaista jarrutella ja kuluttaa turhaan bensaa.


Tämähän on se poliisien ohjekirjan paikka mitata nopeutta sakkosumman maksimoimiseksi.
Suosituimmat mittauspaikat lienee pitkien moottori- ja moottoriliikenneteiden jälkeisen 80/60km/h liikennemerkin välittömässä läheisyydessä.
Päivänselvää 17.5.2009 18:56

Anonyymi
Minulla on ainakin nollatoleranssi jokaiseen huomautukseen ja sakkolappuun.

Jokaisen kiistän, riitautan ja valitan.


Siinäpä vasta rehellinen, suoraselkäinen mies. Olen todella kateellinen. Kiitos kun tuhlaat verovarojamme venkoilullasi.
En minä sen lapsen p 17.5.2009 18:57

Anonyymi
Tämähän on se poliisien ohjekirjan paikka mitata nopeutta sakkosumman maksimoimiseksi.
Suosituimmat mittauspaikat lienee pitkien moottori- ja moottoriliikenneteiden jälkeisen 80/60km/h liikennemerkin välittömässä läheisyydessä.


Turhaa itkemistä. Mikään ei estä laskemasta nopeutta jo hyvissä ajoin ennen alempaa rajoitusta. Minulla ei ole ollut tuon kanssa mitään ongelmia, mutta en kyllä ole mikään kädettäjä Windows-trolli jolta ei onnistu edes nopeuden sääteleminen uudella autolla.
Nimetön 17.5.2009 18:59

Anonyymi
Minulla on ainakin nollatoleranssi jokaiseen huomautukseen ja sakkolappuun.

Jokaisen kiistän, riitautan ja valitan.

Siinäpä vasta rehellinen, suoraselkäinen mies. Olen todella kateellinen. Kiitos kun tuhlaat verovarojamme venkoilullasi.


Ja vielä ylpeä tästä !!!
Päivänselvää 17.5.2009 19:00
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä