Verottaja kiristää lentopisteiden valvontaa
Työnantajan maksamilta lentomatkoilta kertyvien lentopisteiden tulkitaan olevan verotettavaa etua, jos työntekijä käyttää niitä yksityismatkoihin, kirjoittaa Yle Uutiset.
Helsingin hallinto-oikeudessa käsitellään riitajuttua, josta on tulossa ennakkotapaus. Jutussa ratkaistaan, kuinka pitkälle verottaja voi vaatia yrittäjää valvomaan työntekijöiden lentomatkustamista.
Verotarkastuksessa yritykselle määrättiin maksettavaksi jälkivero, koska työntekijät olivat käyttäneet saamiaan pisteitä myös yksityismatkoihin. Elinkeinoelämän keskusliiton johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara pitää tulkintaa kohtuuttomana.
– Todellinen selvittely, onko pisteitä käytetty yksityismatkoihin vaiko ei, on täysin mahdotonta työnantajalle. Työnantajallahan ei ole edes oikeutta saada tietoa siitä, mitä työntekijät vapaa-ajallaan tekevät ja missä he matkustavat, Honkavaara sanoo Yle Uutisille.
"Kyse on
vähäpätöisestä edusta"
Honkavaaran mukaan työntekijöiden lentopisteiden seuranta maksaa yrityksille monta kertaa enemmän kuin mitä niistä saatava hyöty on.
– Yksi ratkaisu voisi olla se, että lainsäätäjä reagoisi tähän. Kyse on niin vähäpätöisestä edusta, että pisteet voitaisiin säätää henkilökohtaiseksi verovapaaksi eduksi, johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara pohtii Yle Uutisille.
Ilmaisen lentolipun saadakseen täytyy lentää melko paljon. Finnairilla esimerkiksi Bangkokin ilmaislippuun tarvitaan 150 000 pistettä, jotka kerätäkseen olisi käytävä lähes 100 kertaa Ivalossa tai 50 kertaa Brysselissä.




















Kommentit (48)
Ps. Tämä kirjoitus antaa windfall-profitteja taloussanomille, verottaja osingoille!
Ei saa menestyä, eikä olla ahkera! Ketään ei saa palkita, jos naapurin mummokaan ei saa bonuksia.
Valitettavasti VAKAVA rikoksesi on jo vanhentunut, mutta niin myös sinäkin.
Ehdotan, että pyydät verotuksen oikaisua ja voit sen jälkeen nukkua yöt rauhassa.
Henkien siunausta !
Rehellisyytesi huomioiden, arvelen sinun olevan kaikkea muuta kuin Kokoomuslainen.
Naapurit ilmiantakaa toisenne (sarkasmia).