Kirjaudu ▼
 

Talousteoria ennustaa Suomelle kahta kultamitalia

DAVID GRAY / Lehtikuva
Talousteoria ennustaa Suomelle kahta kultamitalia
Kiina haalii kotikisoissaan 44 kultamitalia ja Suomikin kerää yhteensä 13 mitalin potin olympialaisista, ennustaa yhdysvaltalainen ekonomisti.
Taloussanomat–Bloomberg
29.7.2008 09:04
11

Yhdysvaltojen putki olympialaisten suurmaana päättyy Pekingin kisoihin, kun Kiina vie suurimman potin 44 kultamitalillaan. Näin ennustaa yhdysvaltalaisen Colorado Collegen ekonomisti Daniel Johnson. Hänen talousteoriaan pohjautuva ennustusmallinsa on povannut aikaisemmat mitalisaldot 80 prosentin tarkkuudella

Johnsonin mukaan mitä vahvempi maan talous on, sitä enemmän sillä on käyttää rahaa urheilijoiden valmennukseen ja harjoitteluolosuhteisiin. Kiinan talous on kasvanut viime kesäolympialaisista 54 prosenttia, kun USA:n kasvu jäi 18 prosenttiin.

Kiinan tulosta siivittävät myös maan laaja väestöpohja sekä kommunistinen hallinto. Tutkijoiden mukaan valtion sekaantuminen talouteen hyödyttää urheilua, sillä autoritääriset kommunistijohtajat yhdistävät usein urheilumenestyksen kansakunnan menestykseen.

Suomen tulokseksi Johnsonin puhtaasti taloudellisiin tunnuslukuihin perustuvat arviot ennustavat yhteensä 13 mitalia, joista kaksi olisi kultaista.

Toiveita himmentää hieman se, että Johnsonin arviot Ateenan olympialaisista olivat samansuuntaiset, mutta Suomi tuli kotiin vain kahden hopeamitalin kanssa.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Daniel Johnson
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (11)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mitalien määrä on suhteessa onnistuneeseen dopingiin.
Puhdas Doping 29.7.2008 9:39

Anonyymi
Ekonomistiprofessorin tieteellinen malliin pohjautuva ennuste. Kannattaa noteerata, että tällaisia ne on muutkin ennusteet joilla maailmassa päätöksiä tehdään.
Herra Do Ping 29.7.2008 9:49

Anonyymi
Tätä se taloustiede on. Nykyään meterologitkin ovat parempia. Taloustieteessä pystytään kertomaan kymmenen vuotta jälkikäteen miten taloudessa kävi miten kävi. Säätieteilijät sentään näkevät viisi päivää etukäteen suht varmasti mitä tulossa on.
Ralf Q. 29.7.2008 10:14

Anonyymi
Nyt kyllä meni viimeisetkin luottamuksen rippeet taloustieteeseen. Toki 13 mitallia olisi hieno saavutus..
Juhani 29.7.2008 10:47

Anonyymi
Tätä se taloustiede on. Nykyään meterologitkin ovat parempia. Taloustieteessä pystytään kertomaan kymmenen vuotta jälkikäteen miten taloudessa kävi miten kävi. Säätieteilijät sentään näkevät viisi päivää etukäteen suht varmasti mitä tulossa on.


Hyvinhän tuo USA ennakoi Peak Oilin Irakin sodallaan huomattavasti ennen meteorologeja. Tosin unohti kertoa siitä bulleroille.

Voisikohan olla mitenkään mahdollista, että sinua pidetään tietämättömyyden pimeässä kellarissa?
Bulleroille ei kerro 29.7.2008 10:50

Anonyymi
Vaikka Suomella olisikin vahva talous niin ei se tarkoita sitä että rahaa jaettaisiin yhteiskunnan yhteisiin tarpeisiin saatika sitten urheilijoiden valmennukseen tai hetkinen taitaa sitä rahaa ollakkin mutta huomattava osa taitaa mennä näiden "herrojen" taskuun. Kansalaisille tämähän ei ole mitään uutta että rahat valuu muiden taskuihin ja kansa polkee paikoillaan.
Unknown 29.7.2008 11:08

Anonyymi
Suomi saa olla tyytyväinen, jos joku sieltä kisoista edes yhden mitalin tuo. Jotenkin on surumielinen fiilis koko kisoista jo ennen kuin ovat alkaneetkaan. Oli kaikenlaista purjehdushässäkkää ja Kiinan huono ilmanlaatu... On ihan sama ennustella etukäteen. Voittaja on se, jonka keuhkot kestää, vaikkei yksikään auto liikkuisi liikkuisi tai tehdas tupruttelisi Pekingissä kisojen aikana.
A. Tsma 29.7.2008 11:12

Anonyymi
Onko tutkimuksessa otettu huomioon että varma mitalisti jätettiin kotia?
pF5 29.7.2008 11:39

Anonyymi
Nyt ROMMAA!
Sauli 29.7.2008 14:23

Anonyymi
Nyt ROMMAA!
Sauli 29.7.2008 14:23
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä