Pettyneet verkkosijoittajat ampuivat taloihin
Ilta-Sanomien tietojen mukaan ainakin Ikaalisissa WinCapitan katoaminen olisi johtanut ammuskeluun. Ammuskelu on kohdistunut niin sanottuihin verkoston sponsoreihin. Itse palvelun yhteyshenkilöt ovat kadonneet maan alle.
Keskusrikospoliisi onkin joutunut esittämään harvinaisen vetoomuksen, jossa toivotaan, ettei verkkosivuston ongelmien ratkomiseksi käytettäisi väkivaltaa.
WinCapitaan sijoittaminen on ollut suosittua erityisesti Savossa ja Pohjois-Suomessa. Palvelun mukana rahaa menettäneitä voi olla jopa tuhansia.
















Kommentit (25)
"Olen samaa mieltä tämä ei ole mikään pyramidi eikä ponzi. Itse en esimerkiksi ota sponsoroitavia lainkaan vaan sijoitan heidän rahansa suoraan eli jos he lähtevät 3000 tonnilla mukaan sijoitan sen itseni nimiin tällöin myös uusi lähtijä tienaa enemmän ja nopeammin. Jos tulee vuosituotoksi 400% hän saa 12 000 josta otan noin 30 prossaa itselleni ja hänelle jää noin 8400 jos hän lähtisi uutena jäsenenä hän saisi tuoton vain tuhannesta eurosta eli noin 4000 euroa. Eli kaverini tienaavat näin tuplasti sen mitä muuten ja itsekin saan hieman enemmän jos tämä olisi joku pyramidi tällainen kiellettäisiin koska tässä ei tavallaan tule uusia mukaan. Joten se siitä pyramidi kusetuksesta kateellisia riittää aina."
+ 8000 muuta kohtalotoveria. Ei tälle oikein pysty nauramaankaan, vähän sama kuin nauraisi hukkuvalle.