Energiapaketti asetti Suomelle odotetut tavoitteet
Katsoaksesi video sinulla pitäisi olla Flash-laajennus.
Suomen tavoitteiden osalta sisältö on odotettu. Esityksen mukaan Suomen on nostettava uusiutuvan energian osuus kaikesta kulutetusta energiasta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.
Nyt osuus on reilut 28 prosenttia.
Ruotsin osuudeksi tulee 49 prosenttia.
Rakennusten, liikenteen ja maatalouden hiilidioksidipäästöjä on Suomessa leikattava 16 prosenttia. Teollisuuden tarkka päästöleikkaus ei ole vielä selvillä.
Komissio otti uusiutuvan energian tavoitteissa huomioon Suomen ja Ruotsin jo tekemät toimet. Näin ollen maat eivät saaneet suhteellisesti yhtä kovaa lisäystavoitetta kuin monet suuret jäsenmaat.
Esimerkiksi Britanniassa uusiutuvan energian osuus on nyt vain reilu prosentti. Tämä pitäisi nostaa lähivuosina yli kymmenkertaiseksi, 15 prosenttiin.
Suomen hallitus on jo etukäteen viestittänyt, että se saavuttaa tavoitteet.
















Kommentit (30)
Haluan kernaasti luopua tuosta tuhansia euroja vuodessa nielevästä peltilehmästä.
Junalla/metrolla pääsee muuten tosi kivasti illanviettoon ja takaisinkin.
Jos vain olisi niitä kiskoja.
Ei se henkilöauto mitään osta - päinvastoin vain ohjaa kuluttajan eurot autonvalmistajamaihin ja öljysheikeille!
Miksi rahoja ei kannattaisi jättää Suomea rikastuttamaan järjestämällä halpa ja toimiva kiskoliikenne ja lopettamalla posketon hajasijoittaminen?
Autoni on vajaat kolme vuotta vanha, mutta enpäs taidakaan ostaa uutta, ennen kuin selviää, josko sitä kiskoliikennettä tulisi lähivuosina muuallekin kuin lentoasemalle ja takaisin!
Rakennusten, liikenteen ja maatalouden hiilidioksidipäästöjä on leikattava 16 prosenttia. Teollisuuden tarkka päästöleikkaus ei ole vielä selvillä.
Lähdettävä energiantuotannon tuotetusta energiasta ja teollisuuden käyttöönsä valmistamasta sähköstä ja lämmöstä.
Muistettava myös kaikkien näiden toimijoiden ilmanpuhdistamisen uusien teknologioiden käyttöönotto päästöjen suodatuksessa.
Huomioitava päästöjen hiilimonoksidi ja hiilivety kenties typpioksidi ja raskasmetalli. Sitten vasta hiilidioksidi.
Ihan luonnostaan tulee sähkönkulutus siis laskemaan ja silloin voidaan myös sulkea hiilivoimaloita. Uusiutuvan energian osuus voidaan siis nostaa rajusti vähntämällä energian tuotantoa, ja silloin juuri hiili- ja kaasuvoimalat voidaan ajaa alas.
Metsästä taas voidaan tehdä energia. Energian hinta on nousussa, kuin taas paperin ja sellun hinta on jo pitkään ollut laskusuuntainen. Kyseinen 38% tavoite on hyvin mahdollinen kun vaan tajutaan että paperi- ja selluteollisuudesta on syytä luopua mahdollisimman nopeasti.
Toisin on tilanne metalliteollisuuden ym. teollisuuden puolella. Siellä ei tehtaat itse tuota sähköä. Jos ne poistuvat Suomesta, jääkin jo "ylimääräistä" energiaa markkinoille.
Kannattaa ottaa ensin selvää, ettei tule väärää käsitystä asioista.