Sipoosta tulee tiivis metrocity
Helsingin tulevan uuden alueen, Sipoon osan, kaavoitussuunnitelmat ovat käynnistyneet vauhdikkaasti. Helsingin yleiskaavapäällikkö Matti Lahti kertoo Taloussanomille, että työmaa on mittava.
Kaavan suunnittelussa lähdetään perusasioista ja maastokartoista liikkeelle.
Uuden alueen joukkoliikenteen perusta on metro. Sen on Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on jo ilmoittanut. Metro määrittelee alueen rakennustiiviyttä, sitä ei rakenneta pienille asukasmäärille.
Uusia asukasmääriä Lahti ei vielä halua kommentoida. Sen hän myöntää, että nauhamainen radanvarsi saa tiiviin rakennuskannan ympärilleen.
– Metroa ei vedetä pupuja varten, Lahti summaa.
Lahti kuitenkin toppuuttelee, ettei Sipoon slummiutumista kerrostaloilla tarvitse pelätä. Vaikka rakennuskanta tullee tehokkaaksi alueittain, sinne jää väljyyttä.
Suunnitelmissa on uusia työpaikkoja alueelle.
– Kaavoitus etenee kovaa vauhtia. Eiköhän tämän vuoden puolella tule jo luonnoksia, lupaa Lahti.
Korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi tiistaiaamuna Helsingin ja Sipoon alueliitoksesta tehdyt valitukset. Päätös tarkoittaa, että osa Sipoota liitetään Helsinkiin vuoden 2009 alussa. Asukkaita noin 30 neliökilometrin alueella on nyt reilut 2000.

















Kommentit (64)
SUOMI EI OLE OIKEUSVALTIO VAAN NEUVOSTOAIKAINEN DIKTAATTORIVALTIO!!!!!!
Eikun Helsinki boikottiin!!!
Näin saadaan mahtumaan heposti muutama 10000 asukkia
Hyvä päätös ja saa nyt onneksi lainvoiman. Kuntarajat ovat hallinnollisia rajoja, jos jonkun identiteetti on sipoolainen suomalaisuuden yli niin ei voi kuin pudistella päätään.
Olet oikeassa, Helsinki on varas ja KHO kanssarikollinen. Halveksittavaa toimintaa.
Pörssilasku on jatkunut syksystä saakka ja uutuuskohteet asunnoissa eivät mene kaupaksi. Pulaa ei ole asunnoista vaan ostovoimasta. Muuttoliike Stadiin hiipuu taas laman myötä ja markkinavoimat korjaavat asuntotilanteen.
Historia toistaa itseään ja mikään ei ole niin tyhmä kuin poliitikko.