Gramexille tappio hovioikeudessa

Yleisradion ja tekijänoikeusjärjestö Gramexin erimielisyys musiikin käyttökorvauksista ratkesi Helsingin hovioikeudessa Ylen eduksi.
Taloussanomat-STT
15.11.2007 16:38 (päivitetty 19:27)
Kommentit 15

Hovioikeuden päätös merkitsee, että Ylen Gramex-korvaukset alenevat.

Helsingin käräjäoikeus laski viime vuonna Yleisradion äänitteiden soitosta Gramexille kuuluvia korvauksia. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun  tuomioistuin määritteli Ylen korvausten tason.

Hovioikeudessa käräjäoikeuden päätöstä ei muutettu muilta kuin radion paikallis- ja aluelähetyksiä koskevilta osin. Hovioikeuden mielestä korvauksissa on kohtuullista ottaa huomioon väestömäärä, joka lähetysalueella asuu.

Yleisradion mielestä hovioikeus vahvisti päätöksellään periaatteen, jonka mukaan todellisen kuuntelijakunnan suuruus on keskeinen tekijä korvausten muodostumisessa.

– Tämä on Yleisradion kannalta erittäin merkittävä päätös, johon on neuvotteluteitse pyritty jo pitkään, toteaa Yleisradion hallintojohtaja Jussi Tunturi tiedotteessa.

Muusikoille ja levytuottajille ratkaisu on raskas pettymys.

– Jokainen soittokorvauksia saava muusikko on varmasti surullinen siitä, että muusikot pannaan Ylen talousongelmien maksumiehiksi, sanoo SAK:laisen Muusikkojen Liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen.

Hänen mukaansa korvausten leikkaus on kova isku kaikille niille, joille Ylen soittokorvaukset muodostavat osan tuloista.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Gramexin toimitusjohtaja Hannu Marttila pitää korvausten alennusta aiheettomana.

– Levymusiikki on vanhoillakin hinnoilla edullista ja suosittua ohjelmaa Ylelle. Meidän pitää nukkua muutaman yön yli ja harkita muusikoiden ja tuottajien kanssa, mitä teemme.

Äänilevytuottajia edustavan ÄKT:n toiminnanjohtajan Arto Alaspään mielestä oikeuden päätös heikentää mahdollisuuksia tuottaa uutta kotimaista musiikkia.

– Julkisen palvelun tarpeella ei tulisi voida perustella sitä, että Ylen on saatava sisältöä kohtuuttoman edulliseen hintaan, etenkin kun musiikin kasvava radiosoitto kuluttaa äänitemyynnin kaupallisia markkinoita.

Gramex on esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys. Se kerää Suomessa yksinoikeudella äänitemusiikin julkisesta esittämisestä maksettavia korvauksia.   

mainos

Kommentit (15)

Huono 0
Yleisradion ja tekijänoikeusjärjestö Gramexin erimielisyys musiikin käyttökorvauksista ratkesi Helsingin hovioikeudessa Ylen eduksi.
Taloussanomat
Huono 0
Gramexin ja Teoston toimintatavat: Lahjonta & Lobbaus, kiristys ja uhkailu
?
Huono 0
Lienee varsin kohtuullista että väestömäärä (potentiaalinen kuulijakunta) vaikuttaa maksun suuruuteen.
Keith
Huono 0
Olisi varmaan kivaa että joka kanavalta tulisi vain ja ainoastaan puhetta?
puoliammattilainen
Huono 0
Ei tässä maassa muusikot mitään miljonäärejä ole. Otetaan vaan viimeisetkin pois. Voi hyvää päivää mitä pelleilyä.

Miettikääpä itse (jotka Gramexia mollaatte) jos teidän palkkaanne laskettaisiin. Miltä se tuntuisi?
Haloo!
Huono 0
Seuraavaksi insinöörien tekemiset ilmaiseen jakeluun, kiitos. Tai ainakin puoleen hintaan.
Musa
Huono 0
Insinöörien tuotoksilla on se ero että työstä ei saa takautuvia korvauksia eikä myöskään potentiaalisista käyttäjistä. Olisko oikein jos kerrostaloon rakennetaan design-portaat ja rakentajalle maksetaan 5,3milj * 75v * ? Vai huomioitaisiinko muutkin maat...
kerrankin oikeutta
Huono 0
Koko systeemi on verovalhe; sen mukaan
- 1800 luvun virren veisuusta pitää maksaa (yksi sana muutettu copyright 'oikeuden' saamiseksi).
- paljon Onnea -laulajat tulee ilmiantaa kuin Kosyginin kulakit; oikeudet omistaa kukas muut kuin amerikanlesbotäti Disney
- vain musiikki on taidetta. Tai se mitä tätiDisney niin päättää. Sillan suunnittelijalla joka sentään vaatii jotain vastuun lisäksi, ei mitään copyright oikeuksia ole, kulkijalta ei saa mitään...
Kosyginin Kulakki
Huono 0
Tekijänoikeusmafian rahankeruuyritykset tuntuvat muutenkin pohjautuvan pitkälti lähinnä teoreettisiin tulonmenetyksiin ja muihin haavekuviin. Esimerkiksi P2P-lataajilta on yritetty pyytää korvauksia "laskennallisiin tappioihin" - siis tappioihin, joita ei ole oikeasti tullutkaan!

Aivan samalla logiikalla lähikauppani voisi vaatia minulta korvauksia siitä, että kävinkin tänään hakemassa leipärieskani kilpailevasta liikkeestä - tekonihan aiheutti lähikauppiaalle potentiaalisten myyntitulojen menetystä.
Korvauksia kuvitelluista kuuntelijoista?
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melko pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -3
Lontoo
Pilvistä, ja poutaa -3
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

02:48OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,77-0,24 %-0,04

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949