Kirjaudu ▼
 

Päästövähennykset odotettua halvempia

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen tulee Pohjoismaille odotettua halvemmaksi.
Taloussanomat
6.7.2007 11:59
1

Pohjoismaille koituu odotettua vähemmän kustannuksia kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämisestä.

Tiedot käyvät ilmi tuoreesta raportista, jonka Pohjoismaiden ministerineuvosto on rahoittanut. Päästöjen vähentäminen vuoden 1990 tasosta 60 prosentilla vuoteen 2050 mennessä maksaa noin 11 miljardia euroa.

Päästöleikkauksista aiheutuvien kustannusten määrä on noin yksi prosentti koko Pohjolan bruttokansantulosta.
Raportin laatinut tutkimuslaitos COWI on ensisijaisesti laskenut energia- ja liikennesektorin päästövähennysten mahdollisuuksia.

– Meille oli yllätys, ettei kasvihuonekaasujen vähentäminen näinkin suurella määrällä maksa enempää kuin prosentin Pohjoismaiden bruttokansantuotteesta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

COWI:n projektinjohtaja Asger Garnak korostaa, että päästöjä voidaan vähentää pääasiallisesti energiasektorilla.

Laskelmissa energiasektorin päästöjä vähennettiin noin 80 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Päästöjen vähennys saadaan aikaan vähentämällä fossiilisten polttoaineiden, kuten öljyn ja hiilen, käyttöä sekä lisäämällä muun muassa tuuli- ja aurinkovoiman käyttöä.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (1)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tähän mennessä noita kustannuksia on laskenut lähinnä teollisuus, joka - yllätys, yllätys - on pitänyt kustannuksia katastrofaalisina. Pitää odottaa muita laskelmia, mutta tietenkin teollisuus lioittelee kustannuksia oman edun mukaan.

On syytä muistaa, että kun 1800-luvulla vaadittiin, että 8-vuotiaiden lasten paikka on koulussa eikä tehtaissa, piti englantilanen teollisuus tätä täysin mahdottomana. Kustannukset veisivät täysin kilpailukyvn... ;)
Katsotaan... 6.7.2007 13:51
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä