Moni sijoittaa suomalaiseen taiteeseen

Ville Männikkö / Lehtikuva
Moni sijoittaa suomalaiseen taiteeseen
Suomalaisen taiteen kansainvälinen kysyntä on kasvussa. Erityisesti kotimainen nykytaide on asiantuntijoiden mukaan haluttua, ja hyviä tekijöitä on paljon. Myös vanhemmalle kultakauden taiteelle on kysyntää.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
STT
4.1.2007 17:03 (päivitetty 17:19)
Kommentit 0

Kun talous porskuttaa eteenpäin hyvää vauhtia, menee hyvin myös taidemaailmassa. Viime vuosi oli vauhdikasta aikaa taidemarkkinoilla eikä tulevaisuuskaan näytä huonolta. Suomalaisen taiteen kansainvälinen kysyntä on kasvussa, ja pieniä taidekauppoja näkyy yhä enemmän katukuvassa.

– Maailmalla on paljon ihmisiä, jotka ovat alkaneet tajuta, että Suomessa on tosi hyvää taidetta, galleristi Ilona Anhava sanoo.

Kotimaisen taiteen todelliset kasvumarkkinatkin ovat kansainvälistyneet.

– Esimerkiksi valokuvista myyn jo varmasti yli 90 prosenttia ulkomaille, Anhava kertoo.

Yksi merkki suomalaisen nykytaiteen nosteesta nähtiin viime syksynä, kun Christie’s järjesti Pohjoismaisen taiteen huutokaupan Lontoossa. Nuoret nykytaiteilijat kiinnostivat.

– Huutokauppamme osoitti ihan selvästi, että heillä on nyt kansainvälisestikin ulottuvuutta, Christies’in Suomen-edustaja Barbro Schauman iloitsee.

Suomalaisen nykytaiteen hinnat ovat nousseet vauhdilla. Barbro Schaumanin mukaan ne ovat silti vielä kohtuulliset.

– On harvinaista, että pohjoismaisesta nykytaiteilijasta saadaan sata parisataa tuhatta euroa.

Nykytaiteen ohella vanhemmalle, esimerkiksi kultakauden taiteelle, on myös kysyntää, ja sen hinnat ovat nousussa.

Taidemarkkinat elävät yleisen markkinailmapiirin mainingeissa, ja taideteosten hinta muodostuu kaupallisuuden ja taiteellisten arvojen ristipaineessa.

Hyviä nykytaiteilijoita on Suomessa niin paljon, että kansainvälinen menestys on ensiarvoisen tärkeää. Arvostettuun galleriaan pääsy on onnenpotku. Tunnetun edesmenneen taiteilijan harvinaiset teokset ovat luonnollisesti arvokkaampia kuin vielä taidetta tuottavien nuorten.

Taiteessa haetaan kuitenkin myös aina uutta, joten muotivirtaukset heiluttavat markkinoita.

– Kaikista vanhimmalla taiteella on tällä hetkellä kaikista pienin arvostus, Laitinen-Laiho sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nykytaiteessa taas kaikki näyttää olevan sallittua. Ero 1980-luvun lopun taidebuumivuosiin on selvä. Taidemarkkinoita tutkivan Pauliina Laitinen-Laihon mukaan tuolloin taiteen ostossa oli paljon statuksen hakua.

– Nyt haetaan enemmän kulttuurisia, pehmeitä arvoja. 

Yksilöllisyyttä toteutetaan myös taidevalinnoissa.
Ratkaisevaa onkin itse teos.

– Ei myydä vain nimiä, vaan myös työn pitää kiinnostaa, huutokauppias Wenzel Hagelstam tiivistää.

1980-luvun loppupuolen hulluina vuosina taiteen hinnat kohosivat kuplina pilviin ja ostoksia tehtiin lainarahalla. Taideteoksia käsiteltiin kuin pörssiosakkeita. Nyt tilanne on kaikin puolin vakaampi.

– Taiteen ostossa toimitaan rationaalisesti, Pauliina Laitinen-Laiho sanoo.

Suomalaisilla on entistä enemmän tietoa ja ostokohde valikoidaan tarkemmin. Taiteen ostaminen on arkipäiväistynyt – kuka tahansa voi ostaa taidetta. Laitinen-Laihon mukaan taide käsitetään yhä enemmän sijoitukseksi.

Enemmänkin taidetta ostettaisiin juuri sijoitusmielessä, mutta luotettavaa tietoa ei Laitinen-Laihon mukaan ole tarpeeksi. Suomalaisen arvotaiteen hakuteoksena tunnetun Taidepörssi-kirjan julkaisu lopetettiin pari vuotta sitten, eikä aukkoa ole tutkijan mukaan täytetty. Suomalainen taiteen ostaja on kuitenkin ennen muuta keräilijä.

– Kyllä meidän asiakuntamme ostaa pitääkseen, galleristi Ilona Anhava sanoo.
   

Lisää Aiheesta
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa 14
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

07:27OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949