Haavemaailma kiiruhtaa hitaasti
Olin äsken lyhyellä lomalla Wenslaydalessa, Yorkshiren pohjoisosassa kirjailija ja eläinlääkäri James Herriottin maisemissa. Hänen omiin kokemuksiinsa perustuva teoksensa Kaikenkarvaiset ystävämme tuli takavuosina suomalaisillekin tutuksi tv-sarjana.
Laskeskelimme matkakumppanini kanssa, kuinka helposti me voisimme Lontoon liepeillä sijaitsevien asuntojemme rahoilla ostaa täältä talon, jättää vähän rahaa pankkiin ja ryhtyä pikkupuuhasteleviksi oloneuvoksiksi – kenties kesäkahvilan omistajiksi – viettämään viherpipertävää, luonnonläheistä, rentoa elämää.
Äkillinen korvakipu rikkoi haavemaailman. Majatalomme isäntä kehotti menemään lääkärijonoon heti aamusta, koska “kyläläisten keski-ikä on noin 90 ja he kaipaavat kovasti juttuseuraa”. Lääkäriaseman kyltti kertoi, että varausaikoja on tarjolla vain työssäkäyville tai kokopäiväisille opiskelijoille.
Silti odotushuoneessa näytti olevan puoli kylällistä väkeä katsomassa paikallista videota kirkkokuoron harjoituksista. Kirkkokuoro keräsi rahaa hyviin tarkoituksiin.
Maalaiselämän hitaus pudotti ystäväni ja minut maanpinnalle: ei ikinä tänne! Idylli tai ei, niin elämässä täytyy olla muutakin kuin kauniita maisemia, toimettomille suunnattuja lääkärijonoja ja sekaäänistä kirkkokuorolaulua.
Työllisyyden ihme
Britannian lama on ollut syvä eikä kasvua ole näköpiirissä, mutta työllisyys on pysynyt yllättävän hyvänä, viime aikoina jopa noussut. Samaan aikaan tuottavuus on heikentynyt.
Viimeisten kolmen kuukauden aikana työttömyys väheni kaikkiaan 46 000:lla. Kirkkokuorolauluja seuraavien odotushuoneiden alueella, Pohjois-Yorkshiressä se nousi peräti 25 000:lla. Kokonaisuudessaan Englannin pohjoisosissa työttömyys nousi 100 000:lla.
Eteläenglantilaiset ovat siis tehneet suoranaisen ihmeen työllistääkseen itse itsensä, kun talous kangertelee. Nimenomaan työllistääkseen itse itsensä, sillä ei niitä vakituisia, täyspäiväisiä työpaikkoja ole ollut etelässä juuri enempää kuin pohjoisessakaan.
Työt ovat muuttuneet rajusti täällä ruuhka-alueillakin. Perinteisistä vakituisista työpaikoista nauttii enää hivenen yli puolet työvoimasta, muut tekevät mitä keksivät. Nimenomaan tässä kekseliäisyydessä ja yrittämisenhalussa on mielestäni menestyvien talouksien perusta. Heikkoinakin aikoina voi tehdä jotain – vaikka yritteliäisyyden syynä olisikin vain yliraskas asuntolaina.
Kirkkokuorolaulua katsoessa mieleeni tulee peräti kerettiläinen ajatus: ehkä alueiden väliset kehityserot johtuvatkin lähinnä niillä asuvien ihmisten luonteenpiirteistä, tarpeista ja odotuksista. Ehkä syynä ei olekaan hallituksen epäonnistunut elinkeinopolitiikka.
Samanlainen pääkaupunkiseudun ja muutaman muun kehityskeskuksen sekä maaseudun välinen kasvava kuilu löytyy Suomesta ja varmaan Ruotsista, Ranskasta, Saksasta ja kaikkialta muualtakin. Silloin, kun menee hyvin, syrjäseutu jää kelkasta. Silloin kun menee huonosti, se tipahtaa muita syvemmälle.
Ei se voi aina ja kaikkialla olla muiden syytä.
Onneksi tuottavuus laskee
Kun Britannian talous ei kasva ja työllisyys nousee, niin silloin tuottavuus laskee. Ainakin takavuosina suomalaisessa talouspolitiikassa tuottavuus oli ylijumala, jonka nimeen vannottiin. Täällä moni kerettiläinen ekonomisti pitää tilapäistä tuottavuuden laskua lähinnä iloisena asiana.
Tuottavuuden lasku lama-aikana kertoo, että taloudessa on vapaata kapasiteettia. Kun toiminta viriää ja tilaukset kasvavat, jo nyt töissä olevat ihmiset pystyvät viipymättä venymään uusiin haasteisiin.
Itse itsensä työllistävät pienyrittäjät ovat aina valmiita lisätöihin. Tässä lamassa myös monet suuryritykset ovat irtisanomisten sijasta yrittäneet pitää väkeä töissä vaikkapa lyhennetyllä työajalla.
Kun tämä lama loppuu, ennätyksellisesti itsensä työllistäneet eteläenglantilaiset kiihdyttävät heti kovaan vauhtiin. Elintasoero pohjoisen kirkkokuorolaulajiin kasvaa taas.










