Kirjaudu ▼
 

Hei, me lennetään!

Hei, me lennetään!
Kolumni Heathrow'n lentokentän kaikkien aikojen vilkkain matkustuspäivä on tuleva maanantai, jolloin suurin osa Lontoon olympialaisten väestä palaa kotimaihinsa. Tämäkin ennätys menee aikanaan rikki.
Anna Mård, Lontoo
10.8.2012 06:10
10

Heathrow on maailman vilkkain kansainvälinen lentokenttä, joka varautuu elämänsä vilkkaimpaan päivään erillisellä kisaterminaalilla. Kaikkiaan 10 000 olympiakansalaista lähtee maasta tilapäisen kisaterminaalin kautta, mutta matkatavaransa he luovuttavat kenttäväen kuljetettavaksi jo itä-Lontoon olympiakylässä.

Jos kaikki menee hyvin, niin Heathrow selviää kunnialla päivästä, jolloin se kuljettaa 35 prosenttia enemmän matkatavaraa kuin tavallisesti. Vain 150 000 laukun sijasta kentän on selviydyttävä 203 000 laukusta, joista lähes kymmenesosa on kooltaan ja muodoltaan haasteellisia.

Heathrow on hionut olympiastrategioitaan jo vuosia ja kisaterminaalin rakennustyöt ovat vieneet viisi kuukautta.  Se on palkannut lisäväkeä ja haalinut avukseen kielitaitoisia vapaaehtoisia varmistamaan, että kaikki sujuu.

Lentoliikenne
kasvaa

Valtavista hässäköistään tunnettu lentokenttä saattaa jopa selvitä maanantain haasteistaan, vaikka se tavallisena arkenakin toimii kapasiteettinsa äärirajoilla. Britannian suurin kenttä on niin täynnä, että pienikin häiriö aiheuttaa tuntikausien jonoja ja lentojen peruutuksia.

Kun koneita nousee ja laskeutuu alle minuutin välein, liikenne puuroutuu pienimmästäkin viivästyksestä. Saapuvat koneet jonottavat erilaisissa laskeutumiskuvioissa Lontoon ilmatilassa.

Omien kokemusteni mukaan Heathrow'lta ei voi koskaan päästä läpi etuajassa eikä yleensä edes aikataulun mukaisesti. Suomen-lennot saapuvat usein Lontooseen reippaasti aikataulustaan edellä ja jos ne jostain ihmeen syystä eivät joudu laskeutumiskuvioon odottelemaan, niin ne eivät saa laskeuduttuaan porttia. Ja jos portti-ihmekin tapahtuu, viimeistään matkatavarakuljetinta joudutaan odottamaan.

Isoille kentille lentäminen on stressaavaa. Lentokonevalmistaja Airbusin tekemän kyselyn mukaan 40 prosenttia matkustajista sanoo, että lentäminen muuttuu jatkuvasti rasittavammaksi. Airbus kartoitti kahden vuoden ajan peräti 1,75 miljoonan ihmisen mielipiteitä.

Kaksi kolmasosaa heistä uskoo lentävänsä parin–kolmenkymmenen vuoden päästä enemmän kuin nyt. Ihmisten mielestä sosiaalinen media ja teknologia eivät koskaan korvaa kasvokontakteja. Puolet vastaajista haluaa, että lentoja tulisi lisää.

Maailmankansalaiset haluavat ja ennustavat lentoliikenteen kasvua. Me lennetään tulevaisuudessa yhä enemmän

Lentokenttiä ja
ekolentoja

Maailma haluaa lentämiseltä kahta selkeää parannusta: nykyistä parempia lentokenttiä ja ympäristöystävällisempiä koneita. Lentokonevalmistajille he antavat selvän viestin: vähemmän polttoainetta ja päästöjä sekä koneita, joiden materiaalit ovat kierrätettäviä ja jotka ovat nykyistä hiljaisempia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Suurin osa lentämisen stressistä johtuu kenttien jonoista, turvatarkastuksista, nousujen ja laskeutumisten viivästyksistä, matkatavaroiden odottelusta. Vain alle 15 prosenttia on ärsyyntynyt kenttiin liittymättömistä asioista: 11 prosenttia haluaa nykyistä parempaa lentokoneruokaa ja viisi prosenttia nopeampia koneita.

Heathrow'n maanantaisiin haasteisiin sisältyy yksi selvä viesti. Kentän täytyy joko kasvaa tai se pitää korvata uudella. Jonakin päivänä Lontoon pääkentän täytyy pystyä käsittelemään 200 000 pakaasia ja matkustajaa joka päivä eikä se silloin enää voi turvautua tilapäiseen kisaterminaaliin.

Lontoon ikuisesti kiistellyillä kenttäpäätöksillä on kiire.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (10)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Keskusta näivettyi kun paikalliset lähti karkuun eikä turistit tulleet shoppaamaan, krääsää jää takahuone täyteen. Mutta hyvä niin, josko jatkossa keskityttäisiin enemmän siihen aitoon olemukseen. Ehkä turha toivo..
Hesus 10.8.2012 6:10

Anonyymi
Kolumnistilla sattui virhe: Atlanta International Airport USA:ssa ja Beijing Capital International Airport Kiinassa ovat selkeästi vilkkaampia kenttiä kuin Heathrow.
UK oli maailman kesk 10.8.2012 7:07

Anonyymi
Tässä vielä vuoden 2011 matkustajamäärät

1. Hartsfield-Jackson Atlanta International Airport Atlanta, Georgia, United States ATL/KATL 92,365,860 matkustajaa/ vuosi
2. Beijing Capital International Airport Chaoyang, Beijing, China PEK/ZBAA 77,403,668 matkustajaa/ vuosi
3. London Heathrow Airport Hillingdon, London, United Kingdom LHR/EGLL 69,433,565 matkustajaa/ vuosi
UK oli maailman kesk 10.8.2012 7:11

Anonyymi
Ei ole Heathrow maailman vilkkain lentoasema, mutta Lontoon metropolin alue on. Summataan kaikkien Lontoon sisällä toimivien kuuden lentokentän matkustajamäärät ja saadaan 127 353 419 matkustajaa vuodessa.
Dille 10.8.2012 7:57

Anonyymi
Espanjalainen riskikapitalistiyhtio osti Heathrown ja kaksi muuta Lontoon lentokenttaa muutama vuosi sitten. No, lentoyhtiot kavivat vastahyokkaykseen ja saivat parlamentin paattamaan, etta kaksi kenttaa on myytava. Siihen mureni hyva ajatus hankkia monopoliasema Lontoossa ja nostaa sen jalkeen kenttamaksut pilviin. Nyt on firma kusessa velkojen kanssa eika yhtaan puntaa laiteta kentan kehittamiseen. Siita oli malliesimerkki pari vuotta sitten kun Lontoossa satoi pari senttia lunta. Heathrow meni heti polvilleen ja kieltaytyi ottamasta apua vastaan Iso-Britannian armeijalta kas kun lasku olisi tullut perasta ja siihen ei olisi ollut varaa.
Suomi monttuun 10.8.2012 8:15

Anonyymi
Miksi ihmeessä lentoliikenteen sallitaan kasvaa vuodesta toiseen? Lentoliikennettä pitäisi yrittää hillitä samoilla keinoilla kuin autoliikennettä: lisää veroja ja alennetaan nopeusrajoituksia
Lentoliikenne saastu 10.8.2012 8:31

Anonyymi
Ongelma on paljon yksinkertaisempi ja helpommin ratkaistava mutta sitähalua puuttuu. Aika harvoin ne jonot johtuvat siitä että turvatarkastus- tai passintarkastus- tai checkin pisteitä olisi liian vähän vaan siitä että yleensä aina niistä suuri osa on suljettuna. Ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta ennustaa myytyjen lippujen perusteella ennustaa paljonko matkustajia mihikin aikaan on tulossa. Kyse on pelkästään siitä että riittävää määrää henkilökuntaa ei edes haluta palkata. Kyse on ihan sama kuin puhelinpalveluiden tunnin jonotuksessa.

Tämä kustannusten karsiminen toiminnan tehokkuuden kustannuksella ja monopoliaseman hyväksikäyttö kyllä lopulta tulee omaan nilkkaan. Aika moni usien matkustava välttelee lentämistä pelkästään sen vaivalloisuuden takia. Ehkä jonojen ohi voi päästä ostamalla viisinkertaiseen hintaan bisnesluokan lipun mutta edes yrityksillä tuo vedätys ei enää onnistu.

Maksaisin mielummin kympin tai kaksi kenttäpalvelumaksua jos siihen kuuluisi vaikka taattu 30 min aika ovelta portille. Luulisi tuolla rahalla palkkaavan työvoimaa, jos checkinistä, passitarkastuksesta ja turvatarkastuksesta menee sata ihmistä tunnissa niin 3000?/h luulisi riittävän muutaman ihmisen palkkakuluihin.
Liikaalentänyt 10.8.2012 10:21

Anonyymi
Lontoon ongelmiin on yksinkertainen ja selkeä ratkaisu, eli Stanstedin kapasiteetin kasvattaminen ja raideyhteyden vetäminen sinne. Heathrow vaan maksaa kaikkien muiden Ison-Britannian lentokenttien kulut ja lentokenttäyhtiön voitot, joten se jatkaa toivotonta taisteluaan lisäkiitoteistä monopolinsa säilyttämiseksi.
Knalli ja sateenvarj 10.8.2012 11:21

Anonyymi
Hei Anna,

Kiitos taas kivasta ja informatiivisesta jutusta. Olet ikkunani Isoon Britanniaan täällä LA:ssa.
Kesäterveisin Tomi
Tomi Hinkkanen 10.8.2012 20:25

Anonyymi
Ihmiset jotkä käyttävät lentokoneita liikkumiseen, etenkin lomamatkoillaan eivät todellakaan ole missään asemassa vaatimaan ekologisuutta. Jos omatunto kolkuttaa niin jätä lentämättä. Sen voi ihan oikeasti tehdä jos haluaa.
Paljon lentävä 13.8.2012 15:49
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?