Ruotsin mallia naisurheiluun
Kolumni
Lontoon olympialaisissa on ensimmäistä kertaa mukana naiskilpailijoita jokaisesta osallistujamaasta. Silti naisilla on vielä pitkä matka urheilun tasa-arvoon.
Kun katselin Lontoon olympialaisten avajaisia, ensimmäinen asia, joka pisti silmääni, oli naisten osuus lipunkantajista.
Eri maiden kansallissymbolien kantajiksi näyttivät tällä kertaa kelpaavan yhtä hyvin naiset kuin miehetkin. Suomenkin lippua kantoi ensimmäistä kertaa nainen, uimari Hanna-Maria Seppälä. Suomi tarvitsi monta näennäistasa-arvoista vuosikymmentä ennen kuin nainen sai tämän kunnian. Joko Suomen tyttäret ovat urheilussa selvästi sankaripoikiamme surkeampia tai sitten urheilun tasa-arvo on Suomeenkin vasta tulollaan.
Jos Suomen tyttäret menestyivät kaikkien menneiden olympiadien aikana aina heikommin kuin pojat, on syytä kysyä miksi. Ja jos taas heitä ei kelpuutettu lipunkantajan tehtävään, on silloinkin syytä kysyä miksi.
Hiihtäjä Barbro Martinsson kantoi Ruotsin lippua jo vuoden 1968 talviolympialaisissa kanoottimeloja Agneta Andersson vuoden 1988 kesäkisoissa. Ruotsin lippua ovat sen jälkeen kantaneet lukuisat naiset.
Ruotsilla taitaa myös olla näiden kisojen naisvaltaisin joukkue. Ilman jalka- ja käsipallojoukkueiden pelaajia heitä on selvästi yli 50, kun miehiä on selvästi alle 50. Ruotsalaisnaisia kisailee myös mainituissa jalka- ja käsipallolajeissa, kun miehet ovat onnistuneet pääsemään vain käsipalloon.
Brittinaiset tahtovat
tasa-arvoa
Täällä Britanniassa urheilun tasa-arvokysymykset nousivat esiin, kun maan ensimmäisen mitalin tuonut pyöräilijä Lizzie Armitstead kritisoi maan urheilurahoitusta. Miehiä koulitaan isolla rahalla yksityisen tv-yhtiö Skyn tallissa, mutta naiset saavat tyytyä rippeisiin.
Edellisten olympialaisten pyöräilyn kultamitalisti Victoria Pendleton puolestaan kertoi BBC:n dokumentissa, kuinka hän sai taistella paikastaan maan johtavan pyöräilylaboratorion opastukseen - ensimmäisenä naisena.
Britannian olympiajoukkueessa on nyt 279 miestä ja 262 naista. Suomella on 27 naista ja 29 miestä eli suhteet sukupuolten välillä ovat samat. Näennäisesti tilanne näyttää liki tasa-arvoiselta, mutta oikeasti se ei sitä ole.
Tasa-arvo tulee vasta, kun tyttöjen ja naisten urheiluun panostetaan yhtä paljon kuin poikien ja miesten ja kun sitä myös arvostetaan yhtä paljon.
Kun maailmassa on valtavasti maita, joissa tasa-arvo ei ole vielä edes näennäistä eikä edes minkäänlainen tavoite, niin oikeaan tasa-arvoon uskovista maista tulisi ainakin teoriassa tulla isoihin kisoihin enemmän naisia kuin miehiä. Yksinkertaisesti siksi, että naisten kisarajat ovat helpompia saavuttaa, kun kilpailu ei ole yhtä kovaa.
∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇
∇ Artikkeli jatkuu ∇
Ruotsi liikuttaa
tyttäriään
Ruotsin iso naisjoukkue kertoo tästä selvää kieltään. Myös Ruotsin naisten golf-menestys kertoo saman asian. Golf ei ole olympialaji ja se on suorastaan uskomattoman epätasa-arvoinen jopa sen kotimaassa Britanniassa. Kymmenisen prosenttia klubipelaajista on naisia.
Ruotsin naisgolfarien menestys kertoo enemmän maan tasa-arvoisesta urheiluasenteesta kuin pelaajien luontaisesta lahjakkuudesta. Ruotsilla on ollut kymmeniä naisammattilaisia, joka on maan kokoon nähden lähes uskomaton saavutus.
Yksi Ruotsissa asunut kollegani kertoo, että maassa on suorastaan tyttöjä ihaileva urheiluasenne. Tyttöjen kannustus jatkuu myös perinteisissä miesten joukkueurheilulajeissa teini-ikäisinä ja sen jälkeen. Tytöt saavat tuntea olevansa tärkeitä.
Suomeen muutettuaan perhe aisti hyvin toisenlaisen tunnelman. Jossakin vaiheessa pojista tuli urheilumaailman silmäteriä. Kannustus, arvostus ja innostus tyttöjen saavutuksia kohtaan laimeni.
Kaikkein seuratuimmissa kesäkisojen lajeissa, siis yleisurheilussa, Suomella on 12 miesedustajaa Lontoon olympialaisissa ja vain viisi naisurheilijaa. Ruotsilla suhteet ovat päinvastoin.
Lipunkantajat ovat yksi edistysaskel arvostuksessa. Heitäkin Ruotsilla on jo ollut valtavasti.
Heja Sverige!
