Intomielet kaatavat euron
Väärä strategia, huonosti rakennettu tiimi, olematon seuranta ja surkea analyysi ongelmien syistä ovat keskeisiä eurokriisin syitä. Ja kaikista keskeisin syy on ollut kaiken kritiikin kieltävä sokea usko.
Euro syntyi poliittisen innokkuuden voimalla. Arkkitehteinä olivat päättäväiset ihmiset, jotka eivät kuunnelleet minkäänlaista kritiikkiä euron heikkouksista. Kova into oli tavallaan myös vahvuus, koska se sai asiat tapahtumaan. Euron takana olivat eräänlaiset stevejobsit, jotka halusivat muuttaa maailmaa.
Euron rakentajilta puuttuivat kuitenkin Steve Jobsin visionääriset kyvyt. Lisäksi heillä oli huonompi rakennustiimi, joka toteutti vision surkeasti. Sokea into johti myös siihen, että ongelmiin ei varauduttu. Niihin ei tarvinnut varautua, koska niitä ei ollut olemassa.
Iskukyky on
kokoa tärkeämpää
Useimmat organisaatiot uskovat menestyksen syntyvän kasvun kautta. Niin uskoivat myös eurojohtajat. Siksi uusien jäsenmaiden liittyminen euroon olikin vuosien ajan euroalueen merkittävin juhlan aihe.
Suuret sisämarkkinat ovat kieltämättä etu, joka voisi antaa vauhtia taloudelle. Aitojen Euroopan laajuisten markkinoiden synty on kuitenkin hidas tie. Pahaksi onneksi rahoitussektori poimi suurten markkinoiden hyödyt kaikista nopeimmin. Esimerkiksi Espanjan ja Irlannin kiinteistömarkkinat pysyivät paikallisina eurosta huolimatta. Irlantilaisia kiinteistöjä ei viety euromarkkinoille sen enempää kuin aiemminkaan. Sen sijaan pääomia virtasi tolkuttomalla vauhdilla markkinoille, joiden uskottiin tuottavan ikuisesti.
Näin Eurooppa alkoi rakentaa hienoja taloja samalla tavalla kuin moni kasvua tavoitteleva yritys tekee. Kaikki tietävät kuitenkin, että yrityksen kilpailukyky ei parane sillä, että se tekee hienon lasipalatsin itselleen. Sama koskee Eurooppaa.
Velkaantuminen synnytti näennäistä hyvinvointia, mutta ei parempia vientituotteita. Eurojohtajien olisi pitänyt ymmärtää tämä jo euron rakentamisen aikaan tai ainakin muutama vuosi sen käynnistymisen jälkeen. Euroalueen rakentamisessa olisikin pitänyt tavoitella enemmän iskukykyä kuin suurta kokoa. Mutta eurojohtajat eivät oikein tunnu tietäneen, miten iskukykyä olisi pitänyt rakentaa. EU on luonut enemmän hidasteita yrityksille kuin edellytyksiä uuden kehittymiselle. Esimerkiksi tutkimushankkeiden rahoittajana EU on niin hidas, että tutkimusaihe on muualla ratkottu jo siinä vaiheessa kun EU-rahoitus varmistuu.
Inflaatio peittää
totuuden
Euroopan surkea tila on yllättänyt poliittiset päättäjät täysin. Yllätys on ollut mahdollista siksi, että seurantamekanismit ovat olleet väärät. Euroopan keskuspankki on ollut pihalla asioista koko ajan ilmeisesti siksi, että sen katseet ovat olleet väärissä asioissa. EKP:lle on riittänyt, että euroalueen inflaatio on ollut tavoitetasossa. Inflaation alle on kuitenkin peittynyt suuria kuplia, joista EKP on ollut täysin tietämätön.
Valtaosa maailman talouskriiseistä on ollut pääosin kiinteistökuplia. Siksi keskuspankkien kannattaisi kehittää indikaattori, jossa yhdistyvät kiinteistösektorin ja pankkitoiminnan kasvu. Näiden kahden toimialan ylikuumeneminen johti ongelmiin aikanaan muun muassa Suomessa ja Japanissa.
Samat toimialat puhalsivat kuplan myös USA:han, Irlantiin ja Espanjaan.
Vastaavien kuplien ehkäisemisen kannalta olisi tärkeää selvittää, miksi ilmiselvä kupla jää kerta toisensa jälkeen keskuspankeilta näkemättä. Eivät kai ne sulje silmiään tahallaan!
Ongelmat pitää
tunnustaa nopeasti
Eurokriisin perimmäiset syyt johtuvat siis asioista, jotka on tehty ennen kriisin puhkeamista. Samat virheet ovat kuitenkin jatkuneet kriisin aikana.
EKP ja poliittiset päättäjät ovat toimineet ikään kuin kyse olisi ollut väliaikaisesta häiriöstä finanssimarkkinoilla. Ne ovat työntäneet lisää veronmaksajien rahaa markkinoille, jotta ylikuumentunut tila olisi saatu jatkumaan. Antaneet lisää viinaa alkoholistille.
Toipuminen alkoholismista alkaa sillä, että ihminen tunnustaa olevansa alkoholisti. Samaa olisi vaadittu ylivelkaantuneilta mailta ja niitä ruokkineilta pankeilta. Sen jälkeen kupla olisi pitänyt puhkaista nopeasti ja tuskallisesti.
Nyt kuplaa ei ole tunnustettu eikä puhkaistu, vaan siihen on yritetty puhaltaa lisää ilmaa. Puhallus on tehty niin, että terveetkin valtiot ovat velkaantuneet. On keksitty hassu ajatus yhteisvastuusta, joka ei ole vastuunkantoa, vaan tappioiden kaatamista veronmaksajien niskaan. Ylisuurta finanssijärjestelmää on suojeltu, vaikka sen olisi pitänyt antaa kutistua luonnolliseen kokoonsa.
Kaikki hölmöydet on tehty sillä varjolla, että on haluttu suojella euroa. Hölmöyttä kritisoineita on pidetty yksiselitteisesti euron vastustajina. Julkisuudessa on taitavasti laitettu yhtäläisyysmerkit kritiikin ja vastustamisen välille kuten totalitaarisissa valtioissa yleensä tehdään. Suomessa kritiikki on tiivistetty eurovastaiseen Timo Soiniin, vaikka europäättäjien menoa ovat kritisoineet sellaisetkin henkilöt kuin tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja finanssimies Björn Wahlroos.
Kun keskustelu tiivistetään puolesta–vastaan-asetelmaksi, katoavat keskustelusta sävyt. Silloin ei voida enää keskustella siitä, millaista euroa halutaan. Voidaan olla vain euron puolesta tai sitä vastaan. Tämä on ollut koko euroajan perusongelma. Alussa, lopussa ja keskivälissä. Tämä perusongelma uhkaa nyt koko euroalueen olemassaoloa.









