Ulkomaalainen on syyllinen

En uskonut palaavani kiinalaisten suhtautumiseen ulkomaalaisiin näin pian, mutta tanskalainen tuttava toi aiheen lähelle tällä viikolla.

Tanskalainen juoksukaveri oli pysytellyt pois tavanomaiselta tiistailenkiltä kolme viikkoa. Hän oli kolaroinut auton kanssa. Auton töytäisemä polvi oli vaatinut lepoa.

Tapahtumassa oli kaksi kiinalaista piirrettä. Tuttava sanoi juosseensa jalkakäytävällä, kun hän näki pihalta tulevan auton. Hänellä oli katsekontakti auton kuljettajaan, joka siis näki hänet. Kuitenkin auto ajoi päälle. Viime hetken jarrutus esti pahemman loukkaantumisen.

Tämä todisti täällä usein kuulemani teorian, jonka mukaan jalankulkija ei saa antaa autoilijan huomata, että hän on nähnyt auton lähestyvän. Jos autoilija tietää jalankulkijan huomanneen lähestyvän auton, hän olettaa, että jalankulkija väistää. Tanskalainen yritti selittää, että autoilija oli väistämisvelvollinen, mutta kuulijoihin se ei tehnyt mitään vaikutusta. Täällä jo maalaisjärkikin sanoo, että jalankulkija väistää.

Kun tanskalainen yritti nousta ylös, hänen polvensa petti. Hetkessä paikalle kerääntyi parikymmentä uteliasta tuijottamaan ulkomaan elävää. Auton kuljettaja käyttäytyi kohteliaasti, mutta katsojat eivät. Tanskalainen sanoi ymmärtäneensä tarpeeksi kiinaa tietääkseen, että hänestä siinä tehtiin syntipukkia vaikka yleisöstä kukaan ei edes nähnyt tapahtumaa.

Tuttavan onneksi paikalle sattui myös puolituttu hongkongilainen, joka auttoi häntä ontumaan pois paikalta. Kotona Hongkongin tuttu kommentoi kiinalaisten reaktioita sanomalla olevansa hirvittävän häpeissään heidän puheistaan. Hän ei edes halunnut kääntää puheita muuta kuin sanomalla, että niissä kehotettiin rumin sanoi ulkomaalaista painumaan kotiinsa.

Kun pintaa raaputtaa,
muukalaiskammo paljastuu

Täällä Qingdaossa on suhteellisen paljon ulkomaalaisia. Suuri osa heistä on korealaisia, jotka eivät erotu katukuvassa yhtä paljon kuin länsimaiden ihmiset. Silti, ulkomaalasiin on totuttu eikä heitä kadulla tuijotella. Muukalaisvihamielisyyden ponnahtaminen esiin spontaanisti ja ilman mitään varsinaista ärsykettä, viittaa siihen, että ksenofobia elää pinnan alla.

Olen toki lukenut monesta kirjasta, että muukalaisuusvastaisuudella on Kiinassa tuhansien vuosien perinne. Henkilökohtaisesti en ole siihen kuitenkaan törmännyt, jos nyt ei oteta lukuun sitä lukkoseppää, joka tuli paikalle tyhjin käsin ja sylki lattialle ja hakkasi oveen, kun en suostunut maksamaan hänelle sataa juania.

Tokihan muutamat ihmiset käyttäytyvät töykeästi, mutta paljon kohteliaamman ja avuliaamman kohtelun minä saan täällä kuin Suomessa. Älyttömiä hintapyyntöjä en koe vihamielisinä, ne ovat lähinnä loton pelaamista – jos vaikka kuitenkin menisi läpi.

Kiinalainen
on Borg

Boye Lafayette De Mente kirjoittaa teoksessaan The Chinese have a Word for It (Kiinalaisilla on sille nimi) Keskusvaltakunnan ihmisten perinteisen omakäsityksen muodostumisesta ja Han-dynastian (206 eaa – 220 jaa) ajasta alkaneesta han-kiinalaisten valtakaudesta:

– Vuosisatojen kuluessa han-kiinalaiset alkoivat pitää itseään superrotuna – ja sitähän he olivatkin. Kolmetuhatta vuotta kiinalaiset olivat maailman suurin väestöryhmä ja he olivat myös teknisesti ja kulttuurisesti edistynein kansa.

– Mutta kiinalaisten omakuva ei perustunut pelkästään materiaalisen mammonan omistukseen tai vain kulttuuriseen hienostuneisuuteen. Se sisältyi annettuna siihen, että oli syntynyt Kiinassa kiinalaisena.

De Mente vertaa kiinalaista yhteiskuntaan puhtaimmassa muodossaan Star  Trek: The Next Generation -sarjan Borgiin.

Borgit ovat älyllisesti ja emotionaalisesti yksi valtava kokonaisuus. He jakavat yhden mielen eivätkä kykene ajattelemaan tai toimimaan yksilöllisesti tai itsenäisesti. Hän sanoo, että kiinalaiset sisäistivät samat moraalikoodit, kulttuurin ja ideaalitapauksessa he vielä ajattelivat samoja ajatuksia ja käyttäytyivät annettujen tapojen mukaan.

– Kiinalaisten kansakeskeinen katsantokanta on tietenkin aikojen kuluessa himmentynyt huomattavasti, varsin television ja muiden joukkoviestintävälineiden yleistymisen jälkeen. Mutta sisäänrakennettu rodullisen ja kulttuurisen ylemmyyden käsite on yhä tunnistettava elementti tavallisen kiinalaisen persoonallisuudessa.

Ahneus ja
nationalismi

Kymmenen vuotta Kiinassa asunut Bill Dodson korostaa kiinalaisen nationalismin merkitystä kirjassaan China Inside Out - 10 Irriversible Trends Reshaping China and Its Relationship with the World (Kiina sisältä ulospäin – 10 peruuttamatonta trendiä, jotka muuttavat Kiinaa ja sen suhdetta maailmaan).

Dodson kirjoittaa, että kun Kiinan kommunistipuolue vuonna 1980 hylkäsi kommunismin ja ryhtyi edistämään kapitalismia, sille jäi kaksi työkalua, joilla pitää kansa aisoissa: Ihmisten halu parantaa elämäänsä (ahneus) ja nationalismi.

– Kiinan johtajista on tullut mestareita orkestroimaan maanlaajuisia protesteja näennäistä ulkomaista paukapäisyyttä vastaan.

– Vääryydet – monet niistä todellisia, muutamat kuviteltuja ja aina ”muiden” syytä -  on kudottu yhteen myytiksi, joka tekee Kiinasta ikuisen uhrin.

Dodson tukee väitettään kiinalasilla televisio-ohjelmilla, joissa kiinalaiset ovat milloin minkin ulkomaalaisryhmän uhreja alkaen eurooppalaista ja amerikkalaisista siirtomaavaltioista ja verenhimoisista japanilaisista päätyen Chiang Kai Shekin armeijaan. Neljännes koko television ohjelmatarjonnasta koostuu näistä 30–40 jakson historiallisista saippuaoopperoista.

– Nämä sarjat ovat valtavan suosittuja kaikenikäisten kiinalaisten keskuudessa. Toisin sanoen, keskushallituksen ei tarvitse tehdä valtavasti töitä tukeakseen kiinalaisten raivoa ”muita” kohtaan.

– Lopputulos on tietenkin kiinalaisten tuhansia vuosia vanhan muukalaisvihamielisyyden vahvistaminen. Samalla se yhdistää ja yhdenmukaistaa nykykiinalaista ajattelua siitä, mitä rajojen ulkopuolella on.

– Kiinan suuri mediamuuri pitää tehokkaasti huolta siitä, ettei ulkomaalaisia näytetä ihmisinä, Dodson huomauttaa. Hän muistuttaa, että ulkomaalaiset pääsivät liikkumaan tiettyjen, länsimaiden väkisin avaamien satamakaupunkien ulkopuolelle vasta Qing-dynastian kaaduttua vuonna 1911.

Dodson viittaa myös siihen, että kiinan kielen ulkomaalaista tarkoittavasta kirjoitusmerkistä poistettiin Keisarin määräyksellä koiraa merkitsevä osa vasta 1700-luvulla.

Kiinalaiset, jotka eroavat rankasti toisistaan alueellisesti, keittiöltään ja kieleltään, ovat huomattavan yksimielisiä siitä, etteivät ulkomaalaiset ole aivan yhtä älykkäitä tai sivistyneitä kuin he. Dodson kertoo henkilökohtaisesta kokemuksesta:

– Muistan kuinka kielenopiskelussa pekingiläinen johtaja sanoi, että hänestä tuntui niin ”primitiiviseltä” puhua englantia.

Turvallisempaa
kuin kotona

Tuhansien vuosien muukalaisvastaisuuden perinne, joka parin viime vuosikymmenen aikana spontaanisti tai manipuloidusti on nostattanut kiinalaiset väkijoukot suuriin, välillä väkivaltaisiin mielenosoituksiin, ei lisää ulkomaalaisten turvallisuuden tunnetta. Tosin täällä Kiinassa ulkomaalaiset elävät jokapäiväistä elämäänsä luultavasti turvallisemmassa ympäristössä kuin kotimaassaan.

Väkivaltaisuuksia paljon suurempi uhka on byrokratian kouriin joutuminen. Kiinassa on niin monta lakia, säännöstä ja määräystä, että halutessaan virkamies pystyy sitomaan ulkomaalaisen sellaiseen byrokraattisen solmuun, ettei siitä selviä muuten kuin maata vaihtamalla.

Ex-patit ovat jo tottuneet siihen, että ennen suuria kansainvälisiä tapahtumia elämä käy hankalammaksi, määräyksiä tulkitaan tiukemmin. Kiina näyttää siivoavan ulkomaalaisia ulos maasta tehdäkseen tilaa uusille vieraille.

Ksenofobia ei näytä ainakaan tällä haavaa levinneen kiinalaiseen joukkomediaan. Viime päivinä kiinalaislehdet ovat julkaisseet useita juttuja, joissa poliisi kiistää laajat ulkomaalaisten tarkastusoperaatiot tai ulkomaalaisvastaiset toimet. Positiivisiakin uutisia kerrotaan.

Esimerkiksi uutistoimisto Xinhua kertoi, että vuodesta 2004 lähtien 721 ulkomaalaista on saanut Pekingissä ”vihreän kortin” eli pysyvän oleskeluluvan. Sama uutinen kertoi, että viime kuussa Pekingin poliisi käynnisti monikielisen hälytyspalvelun auttamaan ulkomaalaisia, jotka eivät osaa kiinaa tai tunne Kiinan lakeja. Poliisi kertoi myös lähettäneensä 5 247 tekstiviestimuistutusta ulkomaalaisille, joiden viisumit tai oleskeluluvat lähestyivät päättymistä.

Shanghain poliisi puolestaan kiisti tiedot, joiden mukaan se olisi lähettänyt kymmeniä poliiseja ratsaamaan kaksi ulkomaalaisten suosimaan baaria. People's Daily lainasi toisen baarin baarimikkoa, jonka mukaan muutama poliisi kävi paikalla, koska naapurit olivat taas valittaneet metelistä.

Shanghaissa asuu noin 200 000 ulkomaalaista, mutta sikäläinen poliisi sanoo, ettei sillä ole mitään aikeita ryhtyä pekingiläistyyppiseen sadan päivän oleskelulupien satunnaistarkistuskampanjaan.

Japani pakkaa
ruutitynnyriä

Viime viikkoina japanilaiset ovat leikkineet tulitikuilla ruutivaraston liepeillä. Kyse on Diaoyu-saarista, joita japanilaiset kutsuvat nimellä Senkaku ja taiwanilaiset nimellä Diaoyutai. Kaikki kolme väittävät saarten kuuluvan itselleen.

Alueella, joka sijaitsee 200 mailia Kiinan rannikolta, on viisi piensaarta ja kolme paljasta kalliota.

Saarien omistuksesta on kiistelty jo pitkään. Nyt ne ovat nousseet aseeksi Japanin sisäpolitiikassa, jossa oikeistopiirit ovat ryhtyneet nostamaan profiiliaan niiden avulla.

Muutamat kansanedustajat ovat jopa käyneet saarilla tarkastusmatkalla samalla kun osallistuivat sinne järjestettyyn provokatiiviseen kalastuskilpailuun. Japanin hallitus, joka on käsitellyt asiaa silkkihansikkain, joutui lähettämään partioveneitä turvaamaan kalastuskilpailua.

Eniten kiinalaisia kuitenkin rassaa se, että Tokion pormestari, jolla on poliittisia ambitioita, puuhaa saarten ostamista.

80-vuotias oikeistolainen pormestari Shintaro Ishihara otti asian esille huhtikuussa vieraillessaan Washingtonissa. Nähtävästi saarilla on japanilainen omistaja, jolta ne ostettaisiin. Shintaro Ishihara on aloittanut varainkeruun ja vaatii hallitukselta tukea ostoaikeille.

Ostoaikeet saivat Japanin Pekingin suurlähettilään Uichiro Niwan varoittamaan vakavista seurauksista tärkeissä Kiinan suhteissa, jos ostopuuhia jatketaan. Japanin hallitus yllättäen sanoutui julkisesti irti Niwan lausumasta.

Kiinalaisten suhtautuminen ”japanilaiseen provokaatioon” on ollut yllättävän pidättyväistä. Kiinalaismedia kyllä jaksaa muistuttaa, että saaret ovat aina kuuluneet Kiinalle. Todistusaineistoa haetaan yli 500 vuoden takaisista kirjoituksista.

Voihan olla, että Peking pitää asiassa matalaa profiilia ei niinkään Japanin suhteiden takia vaan omien kansalaistensa takia. Ruutitynnyrin räjäyttämisen seurauksia ei voi aina ennustaa. Mutta on toki mahdollista, että Pekingistäkin löytyy vielä joku 80-vuotias, jonka intressejä ulkomaalaisiin kohdistuva nettikuohua raskaampi mellakointi palvelisi.