Keskustan nousukäänne?
Kolumni
Keskustapuolueen viikonloppuna valitsema uusi puheenjohtaja Juha Sipilä tarttuu ruoriin vaikeassa tilanteessa. Hänen toimintansa ratkaisee paljon paitsi puolueen itsensä, myös Suomen poliittisen järjestelmän kehityksestä.
Viikonloppuna puoluekokouksen pitäneen keskustan tilanne ei ole kehuttava. Viime eduskuntavaalien jytky pudotti puolueen hallituksen ja eduskunnan suurimmasta opposition pienimmäksi. Myös puolueen linja on ollut pahasti kateissa, ja eri suuntausten kilpailu heikentää puolueen yhtenäisyyttä.
Jos Juha Sipilä onnistuu linjavalinnoissaan ja pystyy myös kokoamaan puolueensa niiden tueksi, keskusta voi palata kotimaan politiikan keskiöön. Muussa tapauksessa hapuilu, linjariidat ja luisu kohti politiikan marginaalia uhkaavat jatkua.
Kekkosen
perintö
Keskustapuolue on pitkään ollut kummajainen eurooppalaisessa politiikassa. Useimmissa läntisen Euroopan maista poliittinen kenttä koostuu kahdesta pääpuolueesta ja näiden liepeillä parveilevista sinteistä.
Useimmiten pääpuolueita ovat konservatiivit ja työväenpuolue, suomalaisittain kokoomus ja Sdp, ja maanviljelijöiden etujärjestöt loistavat poissaolollaan. Esimerkiksi Ruotsin keskustapuolueen päävastustaja valtiopäivävaaleissa on parlamentin neljän prosentin äänikynnys.
Kahden pääpuolueen takana kärkkyvät liberaalit ja vihreät, joiden keskinäiset voimasuhteet ja suhde pääpuolueisiin asettavat hallituspohjan. Molempien poliittisten laitojen ääriryhmien anti jää useimmiten muutaman kiistakysymyksen kovaääniseen esilläpitoon.
Suomen poliittinen kenttä on kuitenkin ollut pitkään kolmio, jonka kärkinä ovat olleet sosiaalidemokraatit, kokoomus ja keskusta. Hallitukseen on tavallisesti mennyt kaksi näistä, ja kolmion keskellä kelluva Rkp. Pääpuolueista riippuen hallitukseen ovat mahtuneet myös kristillisdemokraatit, vihreät ja vasemmistoliitto.
Keskustan asema yhtenä kolmion kärjistä perustuu enemmän Suomen sisäpoliittiseen historiaan kuin esimerkiksi maatalousväestön määrään. Maalaisliiton nimellä puolue nousi 1950–1970-lukujen aikana jakamaan sisäpoliittisen vallan yhdessä sosiaalidemokraattien kanssa. On varmaankin vain yhteensattuma, että presidenttinä toimi tuolloin maalaisliiton vahva mies Urho Kekkonen.
Tämä niin sanottu punamultayhteistyö rakensi maatalousväestölle kattavan tukijärjestelmän ja ylläpiti esimerkiksi koko kansantalouden kannalta tehotonta, pientilavaltaista tuotantojärjestelmää. Sitä perusteltiin huoltovarmuudella; eristetty Suomi tarvitsi maatalousomavaraisuutta kriisitilanteiden varalta.
Tämä pitääkin paikkansa, mutta omavaraisuuden takaava tuotanto hoituu sitä tehokkaammin, mitä suurempia tuotantoyksiköitä käytetään. Kymmenen 10 hehtaarin pientilaa tuottaa ehkä saman kuin yksi 100 hehtaarin tila, mutta moninkertaisin työvoima – ja konepanostuksin. Esimerkiksi Ruotsin maatalous tuotannon pääosa syntyy eteläisen Ruotsin suurtiloilla, pohjoisempi maaseutu panostaa enemmän metsänhoitoon kuin viljelyyn.
Sosiaalidemokraateille punamulta antoi kattavan hyvinvointivaltiojärjestelmän ja runsaasti julkisen sektorin työpaikkoja. Molempien osapuolten piirustuksiin sopi erinomaisesti myös suuri määrä väestömääriltään pieniä kuntia.
Tilanne sai jatkua niin kauan kuin punamullalta puuttui uskottava vaihtoehto, toisin sanoen niin kauan kuin "yleiset syyt" pitivät kokoomuksen hallituspohjan ulkopuolella. Järjestelmä myös toimi, ja Suomi vaurastui, ainakin niin kauan kuin Neuvostoliitto vaihtoi öljyä suomalaisiin teollisuustuotteisiin hallinnolliseen valuuttakurssiin, valuuttaliikkeitä säännösteltiin ja teollisuuden kilpailukykyä ylläpidettiin toistuvin devalvaatioin.
Ilman devalvaatioita esimerkiksi paperiteollisuuden saavutetuista eduista olisi saatettu jopa joutua tinkimään. Säännöstelytalous muuten salli julkisen sektorin kasvattamisen ja sosiaaliturvan laajentamisen muuallakin maailmassa. Talousnobelisti Paul Krugman on muutamaankin otteeseen todennut, että tavallisen ihmisen kannalta paras paikka elää olisi ollut Ruotsi 1970-luvun alkuvuosina.
Säännöstelty talousjärjestelmä alkoi kuitenkin sortua vuoden 1973 öljykriisin jälkeen. Läntiset taloudet alkoivat pakon edessä sopeutua ja avata rajojaan kaupalle. Valuuttakurssit alkoivat vaihdella Yhdysvaltojen purettua dollarin kultavaihdettavuuden vuonna 1971, ja Euroopan sisäinen yhteistyö alkoi orastaa EEC:n muodossa.
∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇
∇ Artikkeli jatkuu ∇
Suomi kuitenkin välttyi suurimmilta muutostarpeilta neuvostokaupan tuoman edullisen öljyn ja viennin ansiosta, ja joutui tämänkin tuen murruttua kirimään muun läntisen Euroopan tasalle 1990-luvun alkuvuosina.
Sisäpolitiikan duopoli murtui 1980-luvun puolivälin jälkeen, kun uusi presidentti Mauno Koivisto nosti kokoomuksen Harri Holkerin pääministeriksi. Kokoomus on tietyssä mielessä vahvistunut maan talouden kansainvälistyessä, koska puolueen ei tarvitse varjella omalle äänestäjäkunnalleen tärkeitä, mutta markkinataloudelle vieraampia tuki – ja muita rakenteita. Ilmankos puolue on noussut mittausvirhettä suuremmalla marginaalilla suurimmaksi puolueeksi.
Keskustan
haasteet
Juha Sipilän tulee nyt koota keskusta yhteen ja tehdä siitä uskottava vaihtoehto kahdelle muulle pääpuolueelle. Tehtävä ei ole helppo.
Puoluekentässä löytyisi suurin markkinarako liberaalille vaihtoehdolle, joka pyrkisi markkinatalouden mukaisiin ratkaisuihin ja pienentämään valtion osuutta taloudesta. Viimeksi tähän pyrki Nuorsuomalainen puolue, jonka taival jäi yhden vaalikauden pituiseksi.
Tällaisen tavoitteen ymppääminen keskustan tähänastiseen toimintaan on kuitenkin valtava haaste. Puolueen perinteiset peruskannattajat – niin sanottu aitovieri-linja – vierastavat tällaista linjaa, mikä on pitänyt Keskustaa hajaannuksessa parin viimeisimmän puheenjohtajan kausina.
Se, että aitovierille ja maalle paluuta haikailleiden ehdokas Paavo Väyrynen jäi puheenjohtajakisassa tappiolle vihjaa kuitenkin uudistusten olevan mahdollisia.
Sipilältä odotetaan nyt linjauksia lokakuun kunnallisvaalikamppailun perustaksi. Puoluekokouksen julkilausuman mukaan keskusta lähtee muun muassa puolustamaan kuntien itsenäisyyttä. Se, miten puolue aikoo kohentaa kuntien kykyä rahoittaa itsenäisesti toimintansa jäi kuitenkin vähemmän selkeäksi.
Keskusta aikoo myös tarjota vaihtoehdon sinipunamenolle, mikä ei sinänsä ole mikään yllätys. Toivottavaa kuitenkin on, että tarjottava vaihtoehto sopii myös nykyisen maailman ja talouden rakenteisiin ja on perusteiltaan uskottava. Muuten Keskusta jää edelleen vieraaksi valtaosalle taajamien liberaaleista, ja hyödyn korjaa kokoomus apupuolueineen.
Ei pidä myöskään laskea pois sitä mahdollisuutta, että Väyrynen kokoaa omat kannattajansa perussuomalaisten kanssa kilpailevaksi EU-vastaiseksi puolueeksi. Tämä merkitsisi takaiskua molemmille oppositiopuolueille, ja myös Suomen sisäpoliittiselle järjestelmälle.
Demokratia tarvitsee toimintakykyistä ja uskottavaa oppositiota pysyäkseen tasapainoisena. Punamullan Suomen talouteen jättämät pulmat, kuten tehoton julkinen sektori, suuri kuntamäärä ja korkea veroaste varoittavat kyseenalaistamattoman vallankäytön seurauksista.
