Kirjaudu ▼
 

Kiinalaisten salainen kaupunki

Kiinalaisten salainen kaupunki
Kolumni Etelä-Kiinassa Hunanin maakunnassa on Fenghuangin pieni kaupunki. Kiinalaiset rakastavat sitä. Vierailimme siellä useiden kiinalaisten tuttavien innokkaiden suosittelujen lähettämänä.
Timo Poropudas, Fenghuang
6.5.2012 06:15
24

Fenghuangissa saimme tiiviin kosketuksen tämän päivän Kiinan kotimaiseen turismiin: ihan aitoon vanhaan ympäristöön, teollisesti toimivaan ryhmien rahtaamiseen, pitkän matkan ja tiukan aikataulun puitteissa liikkuviin turistijoukkoihin.

Länsimaiset matkatoimistot eivät ilmeisesti ole kuulleetkaan paikasta, sillä kapeilla kaduilla tungeksivien kymmenien tuhansien kiinalaisten joukossa näimme parin päivän aikana vain neljä länsimaista ihmistä.

Majoituimme retkeilymajassa, joka sijaitsee aivan kaupungin keskustassa katetun sillan kupeessa. Kolmannen kerroksen huone on pieni koppero, jossa on parisängyn kahdella sivulla vajaan metrin verran lattiatilaa. Lisäksi kämppään kuuluu pikkuruinen vessa: wc-pytty, allas, suihku ja lämmintä vettä. Ei haittaa vaikka, vaikka vessan huuhtomisnappi jämähtää ala-asentoon joka kolmas kerta, vesisäiliön kansi on valmiiksi irti, joten se on helppo vapauttaa. Ei myöskään haittaa, vaikka yksi lattialauta vessan oven edessä on lahonnut puhki.

Ensimmäisessä kerroksessa on koko päivän auki oleva ravintola. Toisessa kerroksessa on disko, jossa alkaa taloa tärisyttävä meno kahden jälkeen. Kiinalainen pop-musiikki ja ihmistungoksen porina tunkeutuu väkisin yläkertaan. Kun alakerta hiljenee hetkeksi, samanlainen musiikki kaikuu ympäri joen molemmilta rannoilta. Uni tulee kuitenkin ennen kuin musiikki puolilta öin hiljenee.

Kuin asuisi keskellä
vanhaa taulua

Huoneen vetonaula on sen tarjoama maisema. Sen takia on valmis sivuuttamaan pienet puutteet ja häiriöt olankohautuksella. Huoneessa on lähes koko seinän kokoinen maisemaikkuna, josta avautuu näkymä joelle.


[zoom]
Fenghuangin vanha kaupunki on rakennettu jokilaaksoon.

Maisema on kuin rikas kiinalainen taulu. Molemmin puolin sata metriä levää jokea on monikerroksisia vanhoja kiinalasia rakennuksia parvekkeineen, ulokkeineen, ikkunoineen. Veden ja rakennusten välissä kulkee katu, jota reunustavat alakerrosten kadulle avautuvien kauppojen lisäksi katukauppiaiden rivit. Siinä on katukeittiöitä, rannekkeiden myyjiä, lelu- ja matkamuistokauppiaita.

Paikallista väriä antavat kukkaseppeleiden myyjät ja omiin perinneasuihinsa pukeutuneet miao-vähemmistön naiset ja tytöt. Juhlapukuiset, hopeakruunuin varustautuneet nuoret naiset tarjoutuvat valokuviin turistien kanssa. Siitä pitää tietenkin maksaa. Kuvia voi ottaa omalla kameralla, mutta paikalla on aina valokuvaaja, joka tuota pikaa toimittaa valmiin paperikuvat. Erityisen innokkaasti tytöt hakeutuvat kuvakaveriksi vanhempien miesten kanssa.

Kansallispukuisia naisia on paljon. Monilla on musta tötterö pään päällä. Se muodostuu enimmäkseen pitkistä, pitkistä hiuksista, jota on kääritty myttyyn ja sitaistu liinalla.

Kukkaseppeleet, joita paikalliset naiset ja lapset tuovat aamulla myyntiin tai joita he solmivat kadun varressa pitkin päivää, tekevät hyvin kauppansa.

50 000 turistia
vappuvieraana

Fenghuang on todella tunnettu ja suosittu turistikohde kiinalaisten keskuudessa. Kiinan television uutisraportissa kerrottiin vuosi sitten, että pieneen kaupunkiin tunki vappupäivänä 49 000 vierailija. Siellä käy viisi miljoonaa turistia vuodessa. Vanhan kaupungin pinta-ala on vain 1,8 neliökilometriä.

Olimme siellä huhtikuun alussa ennen varsinaisen turistikauden alkamista. Silloinkin kaupungin vanhan osan kaduilla tungeksi niin paljon ihmisiä, että kulkeminen oli vähintään epämukavaa. Haimme väljyyttä lähtemällä kaupunkikierrokselle auringon nousun aikaan. Sekään ei auttanut paljoa.

Turistityöläiset saapuivat jo silloin ympäristöstä kaupunkiin kantaen kukkakorejaan ja matkamuistopöytiään, keittiövälineitään ja jakkaroitaan. Ensimmäiset turistibussit olivat jo saapuneet ja turistiryhmät aloittivat marssin lipun perässä kaupungin ytimeen. Feeniks-linnun patsaalla ihmiset jonottivat valokuvausvuoroja.

Monet ryhmät suunnistivat joen rantaan jonottaakseen matalapohjaisiin kymmenen paikan veneisiin. Terävällä metallikärjellä varustettu pitkä sauvoin kolisi joen kivettyyn pohjaan, kun perämies työnsi veneen liikkeelle myötävirtaan. Keskemmällä jokea moni perämies vaihtoi sauvoimen melaan.


[zoom]
Sinustakin voidaan ottaa tälläinen hieno kuva värikkäässä puvussa tai värikkäässä seurassa.

Turistit nousivat veneestä ennen joen poikki kulkevaa astuinkivien rivistöä. Tyhjät veneet sauvottiin rannan vieressä olevalle vapaalle virtauskanavalle, jossa ne vetäistiin vinssillä matalan padon yläpuolelle hakemaan lisää ryhmämatkalaisia.

Retkeilymajan emännän mukaan senhetkinen ihmistungos ei ollut paljon mitään tulevaan verrattuna. Hän lupasi jo kiinalaisittain kalliiden hintojen kallistuvan varsinaisen ryysiskauden käynnistyessä.

Turismin eteen
tehdään töitä

Kaupungin historiallisesta alueesta pidetään hyvää huolta ja sen kadut pidetään puhtaina. Mutta ylempänä, tavallisen kaupungin puolella kadut ovat tavanomaisen roskaisessa kunnossa.

Myös joki, jossa pestään pyykkiä ja huuhdotaan vihanneksia ja johon turistit surutta heittelevät roskia, pidetään puhtaana. Miehet onkivat roskia pitkävartisella lipolla rannalta tai veneistä. Suurempia roskapäivä varten rannalla oli ainakin pari rautavenettä, joiden keulassa oli suuri metalliverkosta tehty keruukuuppa.

Kaupungin turismivirasto oletettavasti maksaa palkan naiselle, joka muutaman kerran päivässä kävi joella laulamassa kimeällä äänellä paikallisia kansanlauluja. Myös viiden merimetson kanssa joella veneillyt mies lienee ollut saman viraston palveluksessa.

Fenghuangiin johtava tie on tosi kurjassa kunnossa. Pahin röykkyytys kesti pari tuntia. Tietyöt, joka tekivät kapeasta tiestä moneen otteeseen yksikaistaisen, eivät helpottaneet matkatekoa.

Kymmenien tuhansien kiinalaisturistein joukossa näimme kolmen päivän aikana vain neljä muuta länsimaalaista. Tuntui suorastaan oudolta, kun katukauppiaat jättivät meidät lähes kokonaan rauhaan. Tavallisesti turistipaikoissa länkkäreille pyritään myymään vaikka väkisin.

Vuodessa 2,7 miljardia
turistikertaa

Kiinalaisten kasvava keskiluokka ja lisääntyvä varallisuus näkyy vahvasti turismin kasvussa.

Kiinan turistiakatemian mukaan viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla kotimainen turismi kasvoi 1,3 miljardiin henkilökertaan. Määrä on 10 prosenttia enemmän kuin vuonna 2010.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Samaan aikaan ulkomailta, siis myös Hongkongista, Macaosta ja Taiwanista, maahan saapuvan turismin määrä oli 66 miljoonaa henkilökertaa. Maasta lähtevän turismi kasvoi 11 prosenttia 30 miljoonaan henkilökertaan.

Puolen vuoden turismiliikevaihto kasvoi 1000 miljardiin juaniin eli yli 100 miljardiin euroon. Kansainvälisen turismi toi maahan yli seitsemän miljardia euroa.

Fenghuang on
mystinen feeniks

Kaupungin nimi, Fenghuang, on sekin hyvin kiinalainen. Se tarkoittaa mystistä lintua, josta länsimaissa puhutaan kiinalaisena feeniksinä tai pelkästään feeniksinä. Alunperin nimi viittasi uros- ja naaraslintuun. Feng oli uros, huang naaras. Myöhemmin fenghuang tuli tarkoittamaan naaraspuolista feeneksiä, joka esiintyy parina urospuolisen lohikäärmeen kanssa.

Fenghuangia kutsutaan Kiinassa myös elokuun kukoksi, sillä kiinalaisessa horoskoopissa se korvasi joskus kukon.

Fenghuang ei ollut mikään tavallinen lintu. Vanhoissa teksteissä sen ulkonäköä kuvataan tarkasti. Sillä on kukon nokka, pääskysen kasvot, ankkalinnun otsa, käärmeen kaula, hanhen rinta, kilpikonnan selkä, hirven takalisto ja kalan pyrstö.

Uudemmissa kuvauksissa mystinen lintu on muuttanut muotoaan: Nyt sillä on kultaisen fasaanin pää, mandariiniankan keho, riikinkukon pyrstö, kurjen jalat, papukaijan suu ja pääskysen siivet. Melkoinen muodonmuutos.

Pää on taivas,
silmät aurinko

Lintu symboloi kuutta taivaallista ilmiötä. Pää on taivas, silmät aurinko, selkä on kuu, siivet ovat tuuli, jalat maa ja pyrstö esittää planeettoja. Sen sulat esittävät viittä perusväriä: mustaa, valkoista, punaista, sinistä ja keltaista.

Ettei symboliikkaketju kävisi liian lyhyeksi, perusvärien katsottiin edustavan Kungfutsen viittä hyvettä: inhimillisyyttä, rehellisyyttä, tietoa, uskollisuutta ja hyvää käytöstä.

Joskus tällä ihmeoliolla on kolme jalkaa. Fenghuangin uskotaan ilmestyvän vain paikkoihin, jotka on siunattu äärimmäisellä rauhalla ja vauraudella tai onnellisuudella.

Ikääkin tällä mystisellä olennolla on jo runsaasti. Ensimmäiset kuvat tunnetaan 4 000 vuoden takaa Shang-dynastian kaudelta.

Kiinassa ja Japanissa fenghuaa on käytetty keisarin symbolina, joka edusti tulta, aurinkoa, oikeutta, kuuliaisuutta ja uskollisuutta.

Fenghuangin katsotaan myös edustavan korkeaa hyveellisyyttä ja viehkeyttä. Viehkeys sopii kyllä kuvaamaan Fenghuangin kaupunkia.

20 aitoa vanhaa katua,
200 säilynyttä asumusta

Fegnhuangin asemaa Unescon maailmanperintöehdokaslistalla perustellaan hyvin säilyneellä kaupunkirakenteella, jossa vuoristolaakson rakentaminen integroituu kaupunkia halkovaan jokeen.

Vanhassa kaupungissa on säilynyt alkuperäisenä 20 katua, tusinoittain kujia ja siltoja ja yli 200 asumusta.

Siinä yhdistyy kiinalaisen puutarhan perinteinen taiteellinen traditio hyvään rakenteelliseen suunnitteluun. Kaupunki onkin taiteilijoiden suosiossa. Varsinkin aloittelevia taiteilijoita näytti olevan paljon.

Yli puolet kaupungin asukkaista kuuluu joko  Miao- tai  Tujia-vähemmistöön. Miaoista käytetään myös Hmong-nimitystä. Vuoden 2002 lukujen mukaan kaupungissa asuu 370 000 ihmistä.

Kaupungin historia on
vähemmistön kurittamista

Fenghuangin kaupungin alku on verinen. Vuonna 660 j.a.a. Qianzhoun alueen kuvernööri Tian Zongxian lähetti pojanpoikansa Tian Yangmingin johtaman rankaisuretkikunnan kurittamaan paikallisia etnisiä asukkaita. Hän perusti viiden linnoituksen järjestelmän ja hovi nimitti hänen poikansa Tian Kechangin Tuojianin kaupungin päälliköksi. Fenghuangin vanha kaupunki sijaitsee juuri silloisen Tuojianin paikalla.

Vähemmistökansallisuudet aiheuttivat myöhemminkin ongelmia keisarin hoville. Vuosina 1854–73 Fenghuang oli  Hmong/Miao-kapinan keskuspaikka. Qing-dynastia kukisti kapinan verisesti. Tästä käynnistyi Hmong/Miao-kansan kaksisataa vuotta kestänyt hajoaminen ympäri Kaakkois-Aasiaa.

Vähemmistö on kuitenkin edelleen enemmistö Fenghuangissa, kaupungissa jota on siunattu äärimmäisellä rauhalla ja vauraudella tai onnellisuudella. Jos satutte olemaan siellä päin, kannattaa pistäytyä.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (24)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hyvä juttu.Miksi Kiinassa on lähdetty länsimaisen materialismin ja jatkuvan kasvun tielle? Jos Kiinan kansa pääsee länsimaisen kulutuksen tasolle,johon he pyrkivät on Maapallon peli pelattu.
moelane Terve! 6.5.2012 7:22

Anonyymi
"Kuin asuisi keskellä
vanhaa taulua"

mikä tämä kiinan sokea ihannointi Suomen Pressasta lähtien....
Nimetön 6.5.2012 7:39

Anonyymi
käy huviksesi Kiinassa. Paikoitellen Suomi tuntuu Kiinaan verrattuna Albanialta. Siellä ollaan kohta elintasossa meidän tasolla ja sitten mennään ohi. Miksi ei, koska ilmastonmuutokseen ei usko kuin hyväuskoiset ja markkinoini
kiina on tulevaisuus 6.5.2012 7:39

Anonyymi
Mielenkiintoisia kolumneja kieltämättä, mutta tämän kertaisessa on aika paljon kirjoitusvirheitä ja sekavia lauserakenteita. Jäiköhän oikolukematta?
Riku 6.5.2012 7:43

Anonyymi
kiva lukea näitä juttuja kiinasta! Silti kiina ei ole mun juttu, väenpaljous ahdistaa.
rapu 6.5.2012 8:22

Anonyymi
käy huviksesi Kiinassa. Paikoitellen Suomi tuntuu Kiinaan verrattuna Albanialta. Siellä ollaan kohta elintasossa meidän tasolla ja sitten mennään ohi. Miksi ei, koska ilmastonmuutokseen ei usko kuin hyväuskoiset ja markkinoini

Olen käynyt monesti ja en ihaile tuon maan kulttuuria tippaakaan. Kaikki perustuu rahaan ja toisia ihmisiä ei kunnoiteta tippaakaan jos sitä ei ole. Kiinalaiset tuhoavat kaiken mihin koskevat ja sen kyllä näkee, joka paikka pursuaa roskia ja saastaa. Ongelmajätteille ei ole mitään keräystä ja ihmiset syövät ne ruoassaan joka päivä. Syöpätilastot ovat räjähtäneet nousuun ja kovempaa pitää päästä.
noutänks 6.5.2012 10:04

Anonyymi
Kommentoijissa pari ylimieiistä "suvaitsevaista" eli oman paremmuuteensa uskovaa länsimaista nykyajan kolonialistia joiden mielestä muiden kansojen pitäisi elää luontaistaloudessa ja että he ITSE voivat veronmaksajien rahoilla harrastaa jotain ylevää korkeampaa tekemistä. Samaan aikaan länsimaat ajavat perikatoon kun solidaarisuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon käsitteet on laajennettu (brand extension) jo oman maan lusmujen elättämisestä Kreikan ja Ranskan lusmujen elintason ylläpitoon. Ei riitä rahat ylläpitää kasvavaa tuottamatonta lusmujen armeijakuntaa, jolla on enemmistönä on kuitenkin poliittinen valta.
Kiinan poliittinen systeemi on ylhäältä ohjattu meritokratia joka toimii EU:ta paremmin. Kiina onkin ohittanut heittämällä Etelä-Euroopan lusmuvaltiot ja jättänyt entiset maailmanvallat Konstatinoksen, Luigin, Pedron ja Pierren puille paljaille itkemään solidaarisuutta ja mennyttä maailmaa.
Titanic 6.5.2012 10:44

Anonyymi

Olen käynyt monesti ja en ihaile tuon maan kulttuuria tippaakaan. Kaikki perustuu rahaan ja toisia ihmisiä ei kunnoiteta tippaakaan jos sitä ei ole.


Juu olet varmaan käynyt monesti niin. Minäkin olen, viimeksi viime viikolla ja viime vuonna kävin 100 kertaa. Sitten heräsin unestani.

Ja miten muka tuo lauseesi eroaa Suomesta? Miten täällä muka "kunnioitetaan" köyhiä ihmisiä? Kerro ihmeessä lisää!?
Nimetön 6.5.2012 10:47

Anonyymi
Kiinalainen kulttuuri ja historia on todella vanhaa ja mielenkiintoista, olen menossa perheeni kanssa kaymaan ja olen kuullut paljon kiinasta ja opiskellut myos mandariini kiinaa. Aion matkalkani tehda dumblingseja, ja syoda pekingin ankkaa yms. Ostaa qipaon sen kauniin kiinalaisen mekon.
Elena 6.5.2012 10:57

Anonyymi
Erittäin hieno artikkeli, yhdistää käytäntöä ja filosofiaa. Kuin olisi itse käynyt.
Kiitos 6.5.2012 11:04
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä