Kyllä minua nolotti

Kun ensimmäisen kerran kävin Kiinassa viitisen vuotta sitten, onnistuin menettämään kasvoni oikein kunnolla. Kasvojen menettäminen sinänsä on vain nolostumista, sisäistä häpeän tunnetta ja naurunalaiseksi joutumista. Suomessa siitä ei jää suurta jälkeä, mutta Kiinassa se voidaan muistaa paljon pitempään.

Se, miten kiinalainen kasvojen menettäminen poikkeaa suomalaisesta nolostumisesta, liittyy erilaiseen kulttuuriympäristöön. Kiinalaisten pitkässä historiassa on ollut aikaa kehittää herkkyyttä kasvojen menetykseen.

Meidän piti tarjota
loistoillallinen

Olimme kutsuneet ystävämme perheen ravintolaan. Ystävä itse oli työkeikalla, joten vain hänen sisarensa osasi vähän englantia. Me emme osanneet kiinaa tai kantonia ollenkaan. Emme myöskään ymmärtäneet edes ravintolakulttuuria tarpeeksi.

Lainaan tähän blogista, jota kirjoitin vuonna 2007:

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun olimme perheen kanssa ravintolassa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin meidät oli hyväksytty illan isänniksi. Valitettavasti emme ymmärtäneet sitä.

Aikaisemmilla kerroilla olimme kyllä luulleet, että olisimme illan maksajia, mutta koskaan aikaisemmin se ei onnistunut.

Kävimme tulkkimme kanssa valitsemassa ruokia Helmijoen rannalla sijaitsevan suuren monikerroksisen ravintolan tarjonnasta. Vitriinissä oli tarjolla satoja eri annoksia, kala-altaan suurimmat vonkaleet olivat ainakin viisikiloisia, suuria ja pieniä rapuja oli ainakin tusinaa eri lajia. Olipa purkissa liemeen säilöttyjä kokonaisia käärmeitäkin.

Valitsimme neljä ruokalajia, sillä ajatuksella että ne ovat meidän valintamme ruokapöytään ja kaikki muut ottavat mitä haluavat. Suuressa pyöreässä pöydässä on keskellä pyörivä taso ja kaikkien valitsemat ruuat ovat siinä yhteisessä tarjonnassa.

Yritimme saada selville mistä ruokalajeista oppaamme pitää, mutta mikään ei hänen mielestään ollut erikoisen hyvää.

Vain neljä
ruokalajia

Neljä ruokalajia kannettiin pöytään. No, loput tulevat sitten myöhemmin, ajattelin. Tuttavaperhe kävi kovin hitaasti ja varovasti kiinni ruokaan.

Kiinalaisten kanssa on yleensä mukava syödä, sillä he eivät kruusaile ruokapöydässä vaan syövät reippaasti, hyvällä ruokahalulla ja tilaavat estottomasti lisää. Nyt tuttavaperhe pidätteli syömistään, että ulkomaalaiset saavat varmasti kylliksi syödäkseen.

Asioiden oikea tila alkoi valjeta vasta kun tajusin, ettei niitä kahdeksaa tai 12 muuta ruokalajia olekaan tulossa.

Kiinalaiset syövät ravintolassa usein ja hyvin. Ravintolassa osoitetaan paitsi vieraanvaraisuutta myös sitä, tilaisuuden isännällä on varaa tarjota. Puolivirallinen ohjekin neuvoo, että ruokalajeja pitää tilata vähintäin yksi enemmän kuin pöydässä on syöjiä. Eikä ruokalajeiksi lasketa keittoa eikä riisiä. Tavallista on, että puolet ruoasta jää pöytään, kun ateria on syöty.

Kasvot menivät
16 eurolla

En ollenkaan silloin ymmärtänyt, mitä tulkkimme ajoi takaa, kun hänen mielestään mikään ei ollut oikein hyvää. Minun olisi pitänyt tilata niitä kaloja ja merenantimia, mutta kohteliaisuus esti tulkkia sanomasta asiaa suoraan. Hänhän olisi saattanut minut noloon tilanteeseen, jos minulla ei olisi ollut varaa tilata niitä parhaita ruokia. Itse en mereneläviä älynnyt tilata, koska en niitä tuntenut.

Koskaan ennen ei laskun pienuus ole nolottanut yhtä paljon. Tuskin koskaan on kasvojaan päässyt menettämään näin perusteellisesti 16 eurolla.

Ulkomaalaisena minulla ei oikeastaan ole kasvoja kiinalaisessa mielessä, sillä kasvot liittyvät perheeseen, asemaan ja niin tärkeisiin henkilösuhteisiin.

Ystävä vakuuttaa, ettei hänen perheensä pannut pahaksi niukkaa ateriaa. Hän myös lohdutti minua kertomalla, että olin ansainnut runsaasti kasvopisteitä hänen äidiltään, kun olin kiinalaisen uuden vuoden lahjaksi raahannut äidille isossa ruukussa olevan kukkivan puun.

Toimistolla toisten mokille
nauretaan makeasti

Rouva Zhou, tuttu qingdaolainen kolmikymppinen nainen määritteli kasvojen menettämisen lähinnä sisäiseksi häpeän tunteeksi, jota hän välttää kaikin keinoin. Hänen selityksensä lähtökohta oli oma kömmähdys tai typeryys, jonka hän piilottaa, jos se on vain mahdollista.

Puhuessaan kasvojen menetyksestä hän viittasi sekä kaukaiseen menneisyyteen että kulttuurivallankumouksen aikaan.
Ihmiset asuivat tosi ahtaasti satoja vuosia. Yhdessä talojen ympäröimässä pihapiirissä saattoi asua viisi perhettä ja jokaisessa voi olla toistakymmentä henkeä. Sellaisessa tilanteessa täytyi pitää itsensä aina tiukassa kurissa, ettei vain menetä kasvojaan ja joudu naurunalaiseksi. Sellainen kun koitui koko perheen häpeäksi.

Kulttuurivallankumouksen aikana toisilleen vieraat ihmiset joutuivat ahtautumaan samoihin asuintiloihin. Siellä kaikki kyttäsivät toisiaan eikä silloin saanut antaa aihetta mihinkään, mikä olisi poikkeavaa käytöstä. Naurunalaiseksi joutumista oli vältettävä kaikin keinoin.

Zhoun mielestä vanha perinne istuu vielä tiukasti, vaikka se onkin väljentymässä. Perheet ovat nykyään pienempiä ja heillä on omaa tilaa ja rauhaa. Nyt ei tarvitse koko ajan varoa naapureita.

Omassa lähipiirissä varotaan edelleen, ettei aiheuteta toisille kasvojen menetystä. Sellainen voi palata bumerangina takaisin, Zhou sanoi. Työympäristössä, missä kilpaillaan koko ajan, sen sijaan huolehditaan vain omista kasvoista ja nauretaan makeasti toisten mokailulle.

– Sitä oikein toivoo, että toiset nolaavat itsensä. Sille nauretaan ja ollaan itse turvassa.

Opettaja Zhang, joka asui vuosia Euroopassa, määritteli kasvojen menetyksen yksinkertaisesti nolostumiseksi.

Toisen kasvot
voi myös säilyttää

Entinen vuokraemäntämme osoitti minulle kasvojen menettämisen toisen puolen, kun menimme muuton jälkeen hakemaan takaisin takuuvuokraa ja joitain vuokranantajalle kuuluvia maksuja, jotka olimme hoitaneet.

Olimme maksaneet vuokran puolivuosittain, kuitenkin niin että ensi alkuun maksoimme käteisellä kuukauden takuuvuokran ja ensimmäisen kuukauden vuokran. Ensimmäisen vuosipuoliskon lopun maksoin sitten pankkisiirtona. Puolen vuoden päästä tarkastin tiliotteesta maksun suuruuden ja maksoin pankin kautta toisen vuosipuoliskon vuokran. Luulin maksaneeni kuudesta kuukaudesta, mutta tosiasiassa maksoin vain viidestä.

Vuokraemäntä johdatteli meidät tosiasialliseen maksutilanteeseen hyvin lempeästi, kiertäen ja kaartaen. Hän ei koskaan sanonut suoraan, että osa vuokrasuorituksesta puuttui. Hän arveli, että siinä oli tapahtunut jonkinlainen erehdys, kunnes maksuhistoriaa kerratessamme tajusimme mitä oli tapahtunut.

– Ehkä Timo on tehnyt tässä jonkinlaisen virheen.

Kyllä, Timo oli todella tehnyt virheen. Vuokraemännän hellävarainen lähestymistapa ei muuttanut tekemääni mokaa miksikään.
Mutta tällä tavalla hänen ei tarvinnut osoittaa tuota mokaa sormellaan. Tässä minua ei niinkään nolota maksamisessa tehty virhe vaan tuollaisen huomaavaisen kohtelun kohteeksi joutuminen. Ilman sitä olisin varmaan jo unohtanut koko asian. Tämä kasvojen ylläpito on aika kinkkinen asia.

Ihmisellä on
vain kasvonsa

Boyé Lafayette De Menten teos The Chinese Have a Word for It – The Complete Guide to Chinese Thought and Culture (Kiinalasilla on sitä kuvaava sana - Täydellinen opas kiinalaiseen ajatteluun ja kulttuuriin) selostaa kiinalaisille tärkeää kasvojen käsitettä lähtemällä liikkeelle siitä, että Kiinassa on yli neljä tuhatta vuotta väheksytty yksilön konseptia ja korostettu perheen ja ryhmän kaikkivoipaisuutta.

De Mente kirjoitti, että Ihmisten samanlaistamiseen käytettiin valtavia voimavaroja, heidän haluttiin ajattelevan ja käyttäytyvän samalla lailla. Individualismia pidettiin epämoraalisena ja epäkiinalaisena.

Kirjan mukaan käsite itsestä melkein katosi ja käytännössä kukaan ei voinut tehdä päätöksiä itsekseen.

Tämän lisäksi kiinalainen kiinalaisen yhteiskunnan toiminta perustui henkilösuhteisiin sovittujen menettelytapojen ja lakien asemesta. Lait oli säädetty tukemaan hallitusta, ei ihmisiä.

– Jokaisen henkilön ja ryhmän oli kehitettävä ja hoidettava laajoja henkilösuhteiden verkostoja saadakseen jotain aikaiseksi. Heidän elantonsa ja usein henkensä riippui tästä ”sosiaalisesta krediitistä”. Kaikki mikä vahingoitti heidän kasvojaan pienensi tätä sosiaalista krediittiä. Se oli siis vakava asia.

– Yksilöiden arvot ja sosiaalinen asema jäivät siten lähes kokonaan riippuvaisiksi toisista. Omien kasvojen säilyttäminen jäi lähes ainoaksi asiaksi, jonka suhteen ihmisillä oli vaikutusvaltaa.

Ylikorostunutta
herkkähipiäisyyttä

– Tämä sosiaalinen järjestelmä johti ylikorostuneeseen herkkyyteen omista kasvoista. Mikä tahansa pienikin tölväys tai epäkohteliaisuus, joka aiheutti pahaa mieltä tai sai ihmisen näyttämään naurettavalta, heijastui kohteen lisäksi myös hänen perheeseensä ja muuhun lähipiiriin. Sitä pidettiin raskaana loukkauksena ja sen hyvittäminen vaati nopeaa anteeksipyyntöä – vakavammissa tilanteissa vaadittiin hyvitystä tai kostoa.

Kiinan kielessä kasvoja tarkoittava sana on lian. Sellainen henkilö, joka ei ole tyypillisen herkkä aistimaan loukkauksia, on saanut oman ihan nimityksensä: lian pihou, paksuihonaama.

Kasvojen arvo ei ole kadonnut kiinalaisessa yhteiskunnassa. De Mente arvelee, että merkitys voi olla jopa suurempi kuin se oli keisarillisessa Kiinassa.

– Koko yhteiskunta, kaupalliset yrityksen mukaan lukien, on yhä riippuvainen sosiaalisesta krediitistä ja kasvoista suhteiden tärkeimpänä aineosana.

– Yhteiskunnassa, jossa luottamus ja lojaliteetti ovat suhteiden peruskallio, kasvojen menetys voi alentaa ihmisen koskemattomien luokkaan, De Mente kirjoittaa.

Kysymys ei ole pelkästään omien ja toisten kasvojen suojelemisesta. On tärkeää myös kohottaa toisen asemaa ”antamalla kasvoja”. Tämä tuottaa hyvää tahtoa ja yhteistyöhalua.

Suomalainenkin välttää
noloja tilanteita

Kiinalaisten kasvojen ylläpito ei periaatteessa poikkea suomalaisesta käytännöstä. Eihän kukaan suomalainenkaan halua joutua naurunalaiseksi. Kiinassa kasvojen arvo on vain nostettu korkeampaan potenssiin.

Kiinalaisten kanssa asioivat ulkopuoliset voivat silloin tällöin saada poikkeusluvan ”lianin” vaatimuksista, Lafayette De Mente kirjoittaa. Hänen mielestään vaatimukset kuitenkin kattavat yleensä kaikki Kiinan kanssa tekemisissä olevat.

– Ilman kasvoja ja pankillista sosiaalista krediittiä toimeentulo ja menestyminen Kiinassa on käytännössä mahdotonta.

Onhan tässä suomalaiselle vienti-insinöörille haastetta. Miten menet myymään tai edes ostamaan jotakin, kun vastapuolen lähestyminen suoraan ilman juuri sopivaa välikättä tai välikäsien ketjua otetaan vastaan loukkauksena. Tavalliset virkamiehetkin toimivat tehokkaammin, kun mukana on joku hänelle ennestään tuttu henkilö.

Sopimattomasti valittu lahja voidaan tulkitaan vihjeeksi jostain menneestä epäonnistumisesta tai ikävyydestä. Menestymisessä vaaditaan tietoa vastapuolesta. Omien ja toisten kasvojen ylläpito ja kohottaminen vaatii rikkaita henkilösuhteita, jotka syntyvät vasta pitkän ajan kuluessa.

Kasvoja ei voi
määritellä

Kuuluisa kiinalais-amerikkalainen kirjailija Lin Yutang, jolta on suomennettu toistakymmentä teosta, sanoi joskus, että kasvo-konseptia ei voi kääntää tai määritellä. Vuonna 1935 hän kuitenkin kirjoitti itse kiinalaisten kasvojen psykologiasta:

– Nämä eivät ole kasvot, joita voi pestä tai joilta voi ajella parran, mutta nämä kasvot voi antaa, menettää ja niiden puolesta voi taistella ja ne voi lahjoittaa. Tässä tulemme kiinalaisen sosiaalipsykologian oudoimpaan seikkaan. Kasvot ovat abstraktit ja aineettomat, kuitenkin ne muodostavat mitä hauraimman standardin, joka sääntelee kiinalaista sosiaalista kanssakäymistä.