Kirjaudu ▼
 

Kiinan kupla vain pihisee

Kiinan kupla vain pihisee
Kolumni Kiinan asuntokupla on puhjennut, mutta se ei räjähtänyt rikki. Pihisten purkautuva paine näyttää Pekingin taitavalta manipuloinnillta. Tai sitten syynä on myös kiinalaisten halu omistaa tappiollisiakin asuntoja.
26.2.2012 06:19 (päivitetty 07:19)
Timo Poropudas, Qingdao
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Tällä hetkellä näyttää siltä, että ylikuumenneen asuntorakentamisen viilentäminen voi olla Pekingin hallussa. Sehän aloitti toimet asuntokeinottelun hillitsemiseksi jo pari vuotta sitten. Viime kesästä lähtien käytössä ovat olleet melko kovat keinot.

Ensimmäisen ja toisen suuruusluokan kaupungeissa sijoitusasuntojen ostaminen on kielletty tai sitä on rajoitettu määräyksillä. Pankkeja on kielletty antamasta lainaa rakentamiseen tai asuntokauppoihin. Asuntolainan hakijalta edellytetään 50 ja jopa 60 prosentin omavastuuosuutta.

Viime syksystä lähtien jarrutustoimet ovat alkaneet purra. Suuret grynderit ovat ajautuneet rahoitusvaikeuksiin, jotka joissakin tapauksissa ovat johtaneet kymmenien prosenttien alennuksiin.
Ne ovat herättäneet ajoittain raivokasta katkeruutta asuntonsa täyteen hintaan ostaneissa. Joissakin kaupungeissa katkerat mielenosoitukset johtivat hinnan alennuksiin, toisissa eivät.

Täällä Qingdaossakin osoitettiin mieltä vuoden lopulla. Rahapulainen grynderi alensi osittain myydyn rakennuskompleksin tarjoushintoja neljänneksellä. Ne, jotka olivat jo ostaneet ja maksaneet siitä käteisrahan 40 prosenttia, olivat raivoissaan. Mielenosoitukset eivät vain johtaneet mihinkään.

Täällä näkee selvästi, että rakentaminen on pysähtynyt kokonaan kiinalaiseen uuteen vuoteen. Rakentajat eivät ole palanneet töihin sen jälkeen. Suurilla rakennustyömailla on satojen sijaan vain muutama työntekijä täyttämässä nimellisesti rakennuslupaehtoja.

Miksi kupla
ei poksahda?

Miksi asuntokupla ei poksahda rikki? Miksei paniikkimyynti käynnisty? Hintojen laskun odotetaan jatkuvan vielä pitkään ja roikkuvan sen jälkeen pohjilla vielä pitempään. Miksi edes keskiluokan piensijoittajat eivät kiirehdi myymään? Vastaus näyttää löytyvän psykologisista tekijöistä.

Taiwanilainen vuokraisäntäni avasi minulle uuden näkökulman kiinalaiseen asuntokuplaan. Hän on liikemies, joka tuo tavaroita Kiinaan. Hän asuu suuren osan vuotta Kaliforniassa, mutta hänen qingdaolainen vaimonsa viettää enemmän aikaa täällä heidän kahden lapsensa kanssa. Vuokraisäntä on sijoittanut asuntoihin. Hänellä on täällä lukuisia huoneistoja.

Osa huoneistoista on tyhjillään ja hän haluaisi panna ne myyntiin, sillä niistä huolehtiminen on hankalaa Kaliforniasta. Mutta vaimo ei suostu siihen ja vaimon sana on ihan oikeasti laki tässä asiassa. Taiwanilainen ei saa omistaa kiinteistöjä Kiinassa, joten ne ovat vaimon nimissä.

Vaimo ei kuitenkaan halua olla missään tekemisissä kiinteistöjen ylläpidon kanssa. Hänelle riittää niiden omistaminen. Tämän asian olen kokenut henkilökohtaisesti, kun vuokraisäntää olisi tarvittu.

Miksi vaimo ei sitten suostu luopumaan tappiota tuottavista asunnoista? Vuokraisäntä puisteli päätään ja sanoi:

– Sellaisia kiinalaiset ovat, he haluavat pitää kiinni asunnoista.

Vuokraisäntä ajattelee, että asunnon myyminen olisi ehkä jonkinlainen kasvojen menetys täältä kotoisin olevalle vaimolle.

Tyhjiä taloja
suurennetaan

Tässä tapauksessa voisin kuvitella, että vaimo pitää kiinni asunnoista, koska ne ovat hänen nimissään. Mutta olen törmännyt samaan ilmiöön lukuisia kertoja.

Viime viikolla koulunjohtaja kertoi, että he ovat ostaneet uuden asunnon 60 kilometrin päästä. Hän ei oikein osannut tai halunnut perustella asunnon hankintaa. Hän sanoi, että perhe voi käyttää sitä kesämökkinä ja että he ehkä muuttavat siihen, kun hän jää eläkkeelle. Eläkkeelle siirtymiseen menee vielä parikymmentä vuotta.

Etelä-Kiinassa Dongguanin kylässä, siinä mitä siitä on vielä jäljellä kylänä, kun suuri teollisuuskaupunki on kasvanut sen maille, valtaosa taloista on tyhjillään tai isoa taloa asuu vain yksi ihminen.
Siitä huolimatta omistajat ovat lisänneet taloihinsa lisää kerroksia tai rakentaneet pienelle tontilleen kokonaan uusia taloja, joissa on pohjapinta-alaa ehkä 70 neliötä, mutta kerroksia saattaa olla viisikin. Jokainen kerros on yksi huone.

Vankka usko kiinteään
omaisuuteen

Lähes kaikki tuntemamme aikuiset kiinalaiset näyttävät havittelevan asunnon omistamisen perään. Ja toisen ja kolmannenkin asunnon perään.

Omistaminen on heille tärkeää. Huoneistojen ostaminen olisi heistä varma sijoituskohde.  Viimeiset kymmenkunta vuotta se on ollutkin sitä. Kiinassa muut sijoitusmahdollisuudet ovat melko rajallisia ja tämä ajaa ihmisiä sijoittamaan kiinteistöihin.

Mitä ihmettä kiinalaiset sitten tekevät kahdella tai kolmella asunnolla, kun he eivät halua niitä edes panna vuokralle?

Ilmeisesti ne tuovat statusta omistajalle. Ja ovathan ne tähän asti olleet hyvä turvasatama rahoille.

Erään kiinalaisen tuttavan mukaan useamman asunnon omistajat asuvat yhdessä ja käyttävät toista varastona. Kiinalaisissa huoneistoissa on hyvin vähän säilytystilaa. Taloissa ei ole ullakoita tai kellareita, joten säilytystila on tarpeen kaikelle muulle arvokkaalle roinalle, jota he hankkivat. He käyvät kakkosasunnossa ihailemassa omistuksiaan, kyynisyyteen taipuva tuttava kertoi.

Omistamisen autuus siis selittää sitä, että asuntokupla ei räjähtänyt vaan ylimääräinen paine katoaa vain pihisemällä.

Arvo on aina
noussut

Toinen selittävä tekijä lienee, että kiinalaiset kiinteistöjen omistajat eivät ole vielä koskaan kokeneet kunnon hintaromahdusta. He eivät voi uskoa, etteivät hinnat ponnahda taas kohta nousuun. Ja koska asuntoja ei maksettu kokonaan lainarahalla, myyntipakko ei ole heti edessä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kolmas on monille länsimaalaisille varsin outo selitys. Kiinalaiset luottavat valtioon ja hallitukseen. He ovat vakuuttuneita siitä, että Peking puuttuu peliin, jos alamäki uhkaa muuttua liian jyrkäksi.

Hinnoissa on paljon ilmaa,
pihinä jatkuu pitkään

Kiinan kansallisen tilastokeskuksen mukaan asuntojen hinnat 70 suuressa kaupungissa eivät nousseet tammikuussa. Niistä hinnat laskivat 48:ssa. Tässä joukossa olivat suuret Peking, Shanghai, Guangzhou ja Shenzhen. Tämä oli asuntojen hintojen laskulle neljäs peräkkäinen kuukausi.

Verrattuna viime vuoden tammikuuhun, 70 kaupungin joukossa 15:ssä asuntojen hinnat olivat alempana tänä vuonna. Joulukuussa hinnat olivat laskeneet yhdeksässä kaupungissa.

Suurimmista rakennuttajista China Vanke ja Poly Real Estate tekivät tammikuussa 30 prosenttia vähemmän kauppoja kuin vuotta aikaisemmin. Gemdale Corporation myi 70 prosenttia vähemmän asuntoja.

Evergrande Real Estaten koko maasta keräämien lukujen mukaan asuntojen neliöhinta tammikuussa oli 5 936 juania, 712 euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 6 590 juania, 791 euroa.

Nämä ovat ankaria lukuja alalla, joka on tottunut jatkuvaan kasvuun. Niillä voi olla voimakas vaikutus koko maan talouteen, sillä kiinteistömarkkinat vastaavat kymmentä prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Rakentaminen mukaan laskettuna nostaa osuuden 18 prosenttiin. Tämän markkinan heilahtelut tuntuvat ympäri maailmaa.

Vaikka asuntokauppa on hidastunut huomattavasti ja suurissa kaupungeissa välillä jopa pysähtynyt, Kiinan asuntomarkkinoilla tapahtuu koko ajan. Pääomasijoittajat varautuvaan tuleviin uudelleenjärjestelyihin. Kaatuvien rakennuttajien konkurssipesille riittää ottajia.

Esimerkiksi kiinalainen kiinteistörahasto ATAbax Investment Management ilmoitti varaavansa noin 400 miljoonaa euroa käytettäväksi seuraavan puolentoista vuoden aikana rakennusalan rahoitukseen tai vaikeuksiin ajautuneiden yritysten omaisuuden ostoihin.

Maailman toiseksi suurin kiinteistökonsulttiyhtiö Jones Lang LaSalle aikoo avata Kiinassa kaksi uutta toimistoa ja palkata tänä vuonna 750 työntekijää lisää.

Kiellot pitävät
toistaiseksi

Asuntojen hintojen lasku ei näytä riittävän vielä Pekingille. Asuntosijoittamista rajoittavat määräykset pysyvät voimassa. Kiinan pörssivalvoja toisti kiellon kaikkien kiinteistöyritysten listautumisanneille.

Kiinan erittäin vaikutusvaltainen kehitys- ja uudistuskomissio kielsi ulkomaisia pankkeja tai niiden yhteisyrityksiä antamasta kiinteistölainoja ulkomaalaisille, jotka haluavat ostaa asuntoja Kiinasta.

Ensimmäiset pienet merkit siitä, että Peking olisi hölläämässä suitsia, on nähty. Kiinan keskuspankki alensi pankkien varantovaatimuksia puolella prosenttiyksiköllä 20,5 prosenttiin perjantaista alkaen, mikä tuo lisää rahaa lainamarkkinoille.

Shanghain viranomaiset määrittelivät uudestaan, mikä on tavanomainen koti, jotka tiukat ostorajoitukset eivät koske. Tällä tavalla se yrittää saa vauhtia kaupungin lamaantuneisiin kiinteistömarkkinoihin.

Valtionvaranministeriö on määrännyt pankit antamaan lainoja asuntojen ensiostajille. Tämä on kahteen vuoteen Pekingin ensimmäinen lievennys asuntomarkkinoille.

Pekingillä on takataskussa vielä monia keinoja, joilla se voi laskea asuntokuplasta paineita. Yksi niistä on kiinteistövero.

Oikeasti kiinteistövero kuuluu paikallisviranomaisten arsenaaliin, mutta Peking pystyy vaikuttamaan sen käyttöönottoon. Pelkästään asuntotuotannon rajoittaminen kutistaa paikallishallinnon maanmyynnistä saatavia tärkeitä tuloja. Menetys on paikattava jollakin tavalla.

Kiinteistövero ajaisi tyhjien asuntojen arvonnousua odottavat sijoittajat myyntimarkkinoille. Qingdaossa on tulossa käyttöön rakennusten ulkohuoltomaksu. Sitä aletaan kerätä tulevia ulkopintaremontteja varten.

Vuokraisäntä pitää sitä uutena verotusmuotona. Hän ei usko, että rahoja koskaan saa takaisin missään muodossa. Mutta myyntihaluja se voi lisätä.

26.2.2012 06:19 (päivitetty 07:19)
Timo Poropudas, Qingdao
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (67)


Anonyymi
Samalla tavalla Suomessakin. Kun hinta ei nouse muutamaan vuoteen niin reaalihinta laskee ja kupla pihisee hiljalleen pois.
Anonyymi: Rommarit vain odotta 26.2.2012 9:10

Anonyymi
Kiinassa myös rakennetaan ennakkoon mitä täällä ei voi kuvitella koska rahalle juoksee täällä kova korko.
Anonyymi: Maailma muuttuu te e 26.2.2012 9:18

Anonyymi
"Ongelmiemme perussyy ei kuitenkaan johdu puolueiden lukumäärästä, vaan siitä että poliitikkomme eivät halua, osaa tai uskalla tehdä itsenäistä politiikkaa, vaan taipuvat erilaisten rahapiirien lobbareiden saneluun."

En ole aivan samaa mieltä kanssasi tässä. Itse olen päätynyt siihen, että Suomen surin ongelma on tämä puolueitten konsensusperiaate. Jokaiselle annaetaan jotain hyvitykseksi siitä, että taivutaan suurimman puolueen tavoitteisiin. Vuosikymmenien aikana tästä "hyvityksestä" on tullut automaatti ja näkemykset samankaltaistuneet, niin että enää ei ole varsinaisia näkemyseroja miten politikoidaan. Vaalien alla nähdään edelleen värikkäitä lupauksia, mutta hallituksen muodostuksen aikana nämä lupaukset sitten haudataan, kun saadaan kompromissin kautta hyvityksiä - olipa se sitten jokin erityisasema tai vastaavaa.
Anonyymi: Hyvä veli -järjestel 26.2.2012 9:29

Anonyymi
Korko taitaa olla nyt 9%, neljä kertaa Suomea korkeammalla tasolla. Ensiasuntoon 9% ja sijoitusasuntoon 10,2%.

Noilla koroilla pankkiin voi sijoittaa rahaa koska pankki maksaa sijoittajalle ihan hyvin tallettajalle sijoituksestaan. Suomessa asuntolainojen korko on niin matalalla tasolla ettei pankki voi maksaa mitään sille joka pankkiin rahasa laittaa. Kiinassa on rahoitus järkevämmällä tasolla, kuplaa tuskin siellä tulee jos ei tule Suomessa 2,2% asuntolainakorolla:)
Anonyymi: Factoja pöytään 26.2.2012 9:32

Anonyymi
On maailma surkeassa jamassa, kun kaikille ei riitä omaa neukkukuutiotakaan.
Anonyymi: sikapankkiiri lihoo 26.2.2012 9:34

Anonyymi
14 vuotta sitten sijoitin ensimmäiseen asuntooni euroissa 12000 ja sen jälkeen KAIKKI asumiseen menneet kulut ovat olleet samat kuin olisin maksanut vastaavista asunnoista vuokraa. Myin juuri nykyisen asuntoni ja maksoin jäljellä olevan lainan pois. Rahaa itselleni jäi 147 000 euroa. Nyt voikin sitten alkaa rakentamaan perinnöksi saadulle tontille omaa taloa.
Anonyymi: asunnoton 26.2.2012 9:49

Anonyymi
Kiinassa asuntokupla... Siellä kasvaa väestö, tarvitaan uusia asuntoja.Suomessa ei kasva väestö, ei tarvita uusia asuntoja tarvitaan uusia poliitikkoja.Kansanedustajien määrä karsittava 100 henkilöön Suomessa mahdollisimman nopeasti.Puhuvat EK:n päät oksettaa jo liikaa. Levottomuudet lisääntyy Suomessa koko ajan.


Unohdit nopeasti lisääntyvät afrikkalaiset ystävämme. Jos et pidä tästä tai jostain muusta asiasta niin se on Kokoomus-RKP:n vastaista vihapuhetta.
Anonyymi: nepotismi, ylisuvait 26.2.2012 9:51

Anonyymi
14 vuotta sitten sijoitin ensimmäiseen asuntooni euroissa 12000 ja sen jälkeen KAIKKI asumiseen menneet kulut ovat olleet samat kuin olisin maksanut vastaavista asunnoista vuokraa. Myin juuri nykyisen asuntoni ja maksoin jäljellä olevan lainan pois. Rahaa itselleni jäi 147 000 euroa. Nyt voikin sitten alkaa rakentamaan perinnöksi saadulle tontille omaa taloa.


Meinaatko että sait 12 kertaa korkeamman summan myydessä mitä ostaessasi?
14-vuoden aikana palkat ei ole edes tuplaantuneet, mistä ihmiset saavat rahaa maksaa 6 kertaa kalliinpia asuntoja suhteessa palkkoihin verrattuna vuoteen 1998?
Anonyymi: Nimetön 26.2.2012 9:57

Anonyymi
"Kiinassa asuntokupla... Siellä kasvaa väestö, tarvitaan uusia asuntoja."

Huomioit taloudesta vain toisen puolen... kyllä ihmiset haluaa (tarvitsee) vaikka mitä, mutta ennen kuin tarve voidaan täyttää niin pitää olla ostovoimaa.

Kiinassa asuntojenhinnat ovat liian korkealla tavalliselle Kiinalaiselle.

Kunhan höpiset. Pistä faktaa tiskiin sitten, mitä siellä maksaa asunto ja paljonko perus kiinalainen tienaa?

Ainiin, et tiedä kumpaankaan asiaan vastausta, heittelet vaan "tietojasi" ilmoille mitä olet lukenut hesarista, olisiko asia näin? kyllä on, ja vastausta ei tule


Aloita, vaikka tästä:

youtu.be/rPILhiTJv7E
Anonyymi: Hmm.. 26.2.2012 9:58

Anonyymi
Isossa kuvassa Kiina joutuu kasvussaan nyt vetämään henkeä ja myös tarkistamaan suhtautumistaa kehittyneisiin valtiohin kuten eurooppaan ja Usa:n. Velkakriisit ja taantumat ovat vieneet pohjaa myös Kiinan kasvulta ja ongelmia on tulossa lisää. Ei ole sattumaa että mm. Suomen teollisuus ja pääministeritason talousvaltuuskunnat ovat suunnanneet kohti Latinalaista Amerikkaa. Myös muut Aasian suurmaat kuten Intia kiinnostaa länttä yhä enemmän. Paineissaan Kiinalla on nyt haastavat ajat.
Anonyymi: Perus-hogan 26.2.2012 10:10
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

08:47 Ilta-Sanomat Lappeenranta ja rupla: "Tämä seutu on kärsinyt"
08:36 Digitoday Hakkerit tunkeutuivat internetin sydämeen
08:18 Ranskasta särö EU:n yhteiseen pakoterintamaan
07:48 Japanin keskuspankki piti elvytysohjelmansa ennallaan
07:05 Mbnet.fi Lähdetkö lomalle ulkomaille? Muista tietoturva!
06:59 Kolumni Joululahjaksi puhelinrauhaa
06:01 Kriisiraja jo puhki? "Ihmisiä rangaistaan vuokraamisesta"
18.12. USA pohtii vastausta Sony-iskuun
18.12. Microsoft myy Lumioiden musiikkipalvelun
18.12. Autojätit keskeyttivät myynnin Venäjälle
18.12. Verkkokauppa kasvaa: Paketit eivät mahdu posteihin
18.12. BBC: Lapset kaivavat paljain käsin tinaa Applen puhelimiin
18.12. Viranomaiset: roaming-maksuista luopuminen "ei kestävää"
18.12. Venäjä puuhaa 13 miljardin euron pankkitukipakettia
18.12. Saudit tiukkana: Brent alle 60 dollarin
18.12. Nouseeko hinta? Ikea lopetti keittiömyynnin Venäjällä
18.12. Tuloerot kasvoivat Suomessa
18.12. Merkel: Pakotteet pysyvät kunnes Putin hellittää
18.12. Digitoday Mitäs peliä tämä on? Miljoonat Android-puhelimet tottelevat väärää isäntää
18.12. EK lykkää pelisääntöneuvottelujen takarajaa
18.12. VR nettoaa ruplan syöksyllä
18.12. EU hakee jättipiristystä talouteen – kiinnostaako sijoittajia?
18.12. 2776 vai 1311 euroa? Jättilista paljastaa naapurisi tienestit
18.12. Finnairin tekniset sopivat säästöistä
18.12. Risikko: Kevan järjestelyt tutkitaan
18.12. Helsingin pörssi nousussa ruplan hieman rauhoituttua
18.12. Tähän kaikkeen palkan pitäisi riittää
18.12. Lehti: Nokia ja Alcatel-Lucent neuvottelevat fuusiosta
18.12. Lidl maksaa työntekijöilleen "Lidl-lisää"
18.12. Öljyn hinta kääntyi nousuun
Asiakastieto

Yhteistyössä