Kirjaudu ▼
 

Eurolainoille löytyy malli historiasta

Eurolainoille löytyy malli historiasta
Kolumni Euroalueen rahoituskriisi on syksyn mittaan jatkanut pahentumistaan, kun epävarmuus jäsenmaiden kyvystä selvitä veloistaan on levinnyt koskemaan myös suurimpia euromaita.
Vesa Varhee
24.11.2011 12:10
86

Samalla valtaosa euromaista rikkoo Maastrichtin sopimuksen jäsenmaiden velanotolle asettamia rajoja, eikä maailmantalouden tila anna perusteita odottaa lähivuosien talouskasvusta merkittävää apua velanhoitoon.

Kasvun tukeminen esimerkiksi investoinneilla alueen teolliseen infrastruktuuriin ja energiatalouteen olisi erinomainen keino valmistaa aluetta myös tulevaan nousukauteen, jos lainanottoon vain olisi mahdollisuuksia.

Velanhoitokykyä koskevan epävarmuuden ohella Yhdysvaltojen liittovaltion jatkuva velantarve rajoittaa pääoman saatavuutta vaikka, Maastrichtin velkakriteereistä ei edelleenkään piitattaisi.

Huoli velanmaksukyvystä nostaa etenkin heikoimpien euromaiden lainakorkoja entisestään ja pahentaa osaltaan niiden velkaongelmaa.

Ilman eurojäsenyyttään olisivat ainakin Kreikka ja Espanja, sekä mahdollisesti myös Ranska, Italia ja Portugali todennäköisesti jo kärsineet valuuttansa heikentymisestä ja talouden kasvua jarruttavasta korkojen noususta. Taloutensa pienuudesta ja maantieteellisestä asemastaan johtuen ei Suomikaan olisi säästynyt näiltä oireilta.

Tosin on myös perusteltua arvioida, että ilman eurojäsenyyttä ainakaan Kreikkaan olisi tuskin päässyt kehittymään nähdyn kaltaisia kuplia.

Rahoituspulmat
ratkaistava ensin

Euron jäsenilleen tarjoamista maakohtaisista hyödyistä (vakaampi korkotaso ja yritysten laajempi valuuttakurssiriskitön toiminta-alue)  ja sen haitoista (heikentynyt kilpailukyky ja korkotason nostamat kiinteistökuplat) voidaan väitellä loputtomiin.

Käytännön elämälle tärkeämpää olisi etsiä tilanteeseen ratkaisuja, joiden kautta unionia voidaan vahvistaa vastaamaan tuleviin haasteisiin ilman velkakriisin hoidossa toistuvasti nähtyjä puolivalmiita hätäratkaisuja.

Euron purkaminen tai purkautuminen on jo nostettu esiin. Viime kädessä se kuitenkin veisi joko Saksan markan ympärille rakennettuun valuutta-alueeseen tai 1990-luvun alkuvuosien kaltaiseen tilaan, jossa etenkin pienempien Euroopan maiden talouskehitys on suurten talousmahtien päätösten armoilla.

Se tuskin lienee pahimpienkaan eurovänkääjien tavoite.

Euroopan unionin komissio on julkistanut ehdotuksia erilaisiksi euroalueen yhteisen lainanoton välineiksi. Yhteistä eri ratkaisuvaihtoehdoille on se, että niiden toteuttaminen vaatii yksityiskohtien pitkää vatvomista sekä EU-parlamentissa että jokaisen euromaan kansallisissa päätöksentekoelimissä.

Järjestelmä saadaan kohtalaisella varmuudella käyttökuntoon ja käyntiin liian myöhään, jotta se ehtisi  avuksi esimerkiksi Ranskan päivä päivältä paheneviin velkaongelmiin.  

Saksan kymmenvuotisen lainaemission keskiviikkoinen epäonnistuminen on vahvin mahdollinen varoitus siitä, että markkinoiden luottamus EU:n kykyyn toimia, alkaa olla viimeisillään.

Historiasta löytyy
ennakkotapaus

Komission oli turha yrittää keksiä pyörää, tai valtioliiton velanottomekanismia, uudestaan. Toimivaksi jo ajat sitten todettu malli olisi helposti kopioitavissa Atlantin vastakkaiselta rannalta.

Yhdysvaltojen alkuvaiheiden 13 siirtokunnan löyhä yhteenliittymä kehittyi vähitellen yhteistoiminta-alueeksi ja sitten – senaikaisten  suurvaltojen tahdosta huolimatta – liittovaltioksi. Lopulta se peri entisen emämaansa Britannian manttelin länsimaisen liberaalin demokratian puolustajana.

Yhdysvaltainkaan alkutaival ei ollut helppo. Vuonna 1783 päättynyt vapaussota oli rasittanut maan taloutta pahasti, eikä 1787 säädetty perustuslaki antanut liittovaltiolle selviä välineitä ratkaista tilannetta. Perustuslain säätämisen jälkeenkin oli epäselvää, sanooko viimeisen sanan liittovaltio vai sen jäsenet.

Siirtokunnat rahoittivat vapaussotaansa antamalla velkasitoumuksia, Continental Notes, joiden vakuutena olivat siirtokuntien varallisuus ja verotulot. Sitoumusten arvo sijoituskohteina kuitenkin heikkeni niiden määrän kasvaessa, eikä lunastus sujunut mitenkään juoheasti.  

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pahimmillaan osavaltioiksi kehittyneet siirtokunnat takavarikoivat maaomaisuutta maksamattomista veroista ja lunastivat saaduilla varoilla velkakirjojaan samojen maiden entisiltä omistajilta. Epävarmuus osavaltioiden maksukyvystä haittasi paitsi niiden omaa myös koko alueen kaikkea muuta taloudellista toimintaa.

Valtioliiton hallituksen talousministeri Alexander Hamilton tarjosi ratkaisuksi liittovaltion omavastuista velkapaperia, jonka tuomin varoin liittovaltio lunastaisi osavaltioiden velkapaperit jälkimarkkinoilta. Liittovaltion maksukyvyn takeena olivat sekä sen veronkanto-oikeus että ulkomaankaupasta perittävät tullit.

Ehdotusta vastustivat voimakkaimmin ne osavaltiot, jotka olivat omat velkasitoumuksensa jo lunastaneet. Pahin kanto Hamiltonin kaskessa oli osavaltioista taloudellisesti ja poliittisesti merkittävin, Virginia, ja sen johtava poliitikko James Madison.

Madison kuitenkin taipui tukemaan Hamiltonin ehdotusta. Vastineeksi hän sai sen, että liittovaltion pääkaupunki tuotiin pois vanhoista keskuksista, New Yorkista ja Philadelphiasta, lähemmäs Virginiaa ja perustettiin Virginiasta erotettuun Columbian piirikuntaan.

Tämä malli sopisi EU:n ja euroalueen tämänhetkiseen tilanteeseen kohtalaisesti. Talousnobelisti Paul Krugman totesi New York Timesissä jo syksyllä 2008, että liittovaltiotason lainanotto ylläpiti esimerkiksi Floridan osavaltion kykyä maksaa väestönsä eläkkeitä, jolloin kiinteistöjen arvon romahdus ei vaurioittanut osavaltion taloutta yhtä paljon kuin Espanjassa.

Yhdysvalloissahan on markkina myös osavaltioiden omille lainoille, joiden turvin ne muun muassa huolehtivat infrastruktuuristaan. Joidenkin osavaltioiden perustuslaki tosin kieltää lainanoton, ja niiden työntekijät elävätkin jatkuvan lomautusuhan alla laskusuhdanteiden aikaan.

Yes, We Can
 – Jawohl, Wir Können

Euroopassa Saksa ja Hollanti saattaisivat suostua EU-lainanottoon jäsenmaakohtaisen lainanoton korvaajana, kunhan velanotto asetetaan liittovaltion, eli euroalueen tämänhetkisen vakuusrahaston, tai vastaavan elimen valvontaan.  

Yhteinen velka vaatii vakuudekseen myös euroalueen tai koko EU:n tasoista veroa, joka syntynee helpoimmin yhtenäisenä arvonlisä- tai kulutusverona.

Kulutusvero on helpoin kantaa kulutuksen tapahtuessa, ja yhtenäinen kulutusvero koko alueelle säästää lainsäätäjät eri maiden elintasojen, tuloveroasteikkojen ja muiden kansallisten ominaispiirteiden sovittamisesta yhteiseen muottiin. Samalla varakkaimmat maksavat verosta eniten, ja verokantoja säätämällä kulutusta voidaan ohjata esimerkiksi vähentämään vahingollisten elintarvikkeiden tai epäekologisten polttoaineiden käyttöä.

Yhteinen lainanotto luonnollisesti nopeuttaa EU:n liittovaltion kehitystä. Nykyiseen välitilaan verrattuna se ei liene ainakaan kovin huono vaihtoehto.

Pääkaupungiksi tarjoutuu sopivasti Strasbourg, jota ympäröivä Elsass voitaneen kohtalaisen vähällä vaivalla irrottaa Ranskasta liittovaltion itsenäiseksi osaksi. Elsasshan on useaan otteeseen ehtinyt siirtyä Ranskan alaisuudesta Saksan alaisuuteen ja takaisin.

Tärkeintä olisi kuitenkin ryhtyä toimeen: rahoitusmarkkinoiden vuoden tilinpäätösaika lähestyy, ja epävarmuuden jatkuminen tekee kaikkien euromaiden lainoista tappioalttiita sijoituksia. EKP ei enää kauaa kykene pitämään aluetta koossa poliitikkojen toimia odoteltaessa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Asiakastieto

Yhteistyössä