Kirjaudu ▼
 

Amerikan alamäki

Kolumni Kiinan ja Yhdysvaltain välille on kehittymässä hegemoniakamppailu, josta tulee ehkä kylmän sodan kaltainen. Voimainkoitoksen ensi askeleita otetaan nyt Googlen ja Kiinan välisessä jupakassa, jossa vastakkain ovat amerikkalainen demokratia ja kiinalainen markkinatalouskommunismi.
Markku Saksa, Washington D.C.
20.1.2010 07:31
85

The Atlanticin arvostettu kirjeenvaihtaja James Fallows palasi äskettäin kolmen vuoden komennukselta Kiinasta. Tammikuun lehdessä hän arvioi Kiinassa kokemansa perusteella, voiko Yhdysvallat säilyttää asemansa vai liukuuko se alamäkeä.

Fallows tulee siihen tulokseen, että amerikkalainen liike-elämä ja hallitus eivät enää osaa tehdä asioita yhdessä, vaikka kaikki suuret hankkeet, joiden turvin Yhdysvallat nousi maailmanmahdiksi, olivat alunperin hallituksen aloitteita. Hallitus maksoi alkukustannukset ja yksityinen teollisuus jatkoi. Näin kehittyivät amerikkalainen lentokone- ja avaruusteollisuus, samoin suuret tutkimuslaboratoriot ja yliopistot. Pentagon pani internetin alkuun, ihmisen perimää alkoi selvittää kansallinen terveysinstituutti NIH ja ilmavoimat lähetti gps-paikannussatelliitit avaruuteen ja lista jatkuu...

Nyt kun amerikkalaiset ihailevat Kiinan kehitystä, sen uusia moottoriteitä ja silmienkantamattomiin ulottuvia pilvenpiirtäjiä, heidän olisi Fallowsin mielestä hyvä huomata, että Kiina menestyy, koska se osaa yhdistää julkisen ja yksityisen talouden ponnistukset. Juuri samanlainen julkisen ja yksityisen sektorin ponnistelu oli tyypillistä 1900-luvun Amerikalle, jolla oli silloin isoja tehtaita ja leveitä jalkakäytäviä.

Mitään ei tehdä
ilman liikevoittoa

Fallows muistelee, että kun hän oli koulupoika 1960-luvulla Kaliforniassa, moottoritiet olivat uusia ja leveitä. Nyt ne ovat ahtaita ja ränsistyneitä.

Muutos, joka katkaisi yksityisen ja julkisen vallan hedelmällisen yhteistyön, alkoi presidentti Ronald Reaganin kaudella yksityistämisen nimissä. Valtio ajettiin pois joka paikasta ja vankiloistakin tuli yksityisiä voittoa tuottavia laitoksia. Yksityistämisen käänteinen seuraus oli se, että mitään ei tehdä ellei siitä synny liikevoittoa. Tämä sama kehitys näkyy myös Suomessa.

Eräs Fallowsin haastateltavista sanoo, että vaikka aikaisemmat sukupolvet olivat suhteellisen köyhiä nykyisiin verrattuna, ne uhrasivat infrastruktuurin rakentamiseen miljardeja.

– Me emme maksa edes niiden ylläpitoa puhumattakaan siitä, että tekisimme jotakin uutta, jonka jättäisimme lastenlapsillemme.

Amerikkalaiset maa- ja vesirakennusinsinöörit antavat tuoreimmassa raportissaan infrastruktuurin kunnosta välttävän arvosanan, koulunumeron 5. Joka neljäs amerikkalainen silta on joko liian vanha tai rakenteeltaan puutteellinen. Vesi- ja viemäriputket ovat ruostuneita ja niistä vuotaa arvokasta makeaa vettä maahan hukkaan joka päivä 75 litraa jokaista amerikkalaista kohti. Joskus katumaasturi uppoaa asvaltin läpi katuun ruosteisten viemärien ja vesijohtojen pettäessä sen alla.

Demokratia tukkeutuu
kuin sydämen valtimot

Fallowsin arvion mukaan amerikkalainen poliittinen järjestelmä on tehoton ja takalukossa, mutta kansalaisyhteiskunta on hienossa kunnossa: ihmiset valitsivat ensimmäisen mustan presidentin, he kantavat huolta ympäristöstä ja välittävät ihmisoikeuksista uudella tavalla.

Demokraattinen päätöksenteko tukkeutuu vähitellen kuin sydämen valtimot, kun painostusryhmät näykkivät pieniä palasia hyvinvoinnista. Vaikka yksikään edun murunen ei ole dramaattinen, niistä kumuloituu vuosikymmenien aikana suuri, tehoton möykky, jota ei voi lävistää.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Jos New York tarvitsee uuden sillan tai tunnelin Manhattanilta Long Islandin puolelle, kestää vähintään 12 vuotta ennen kuin kaikki valituskierrokset on käyty ja kauhakuormaajat pääsevät töihin. Jos Kiina päättää samanlaisesta rakennustyöstä, kauhakuormaajat jyrähtävät käyntiin seuraavana päivänä. Kiinassa hallitus saa aikaan, mutta Yhdysvalloissa se soutaa, huopaa ja neuvottelee.

Suuri ja vaikeasti ratkaistava hallinnon ongelma on Fallowsin mukaan se, ettei senaatti edusta demokraattisesti väestöä. Esimerkiksi Kaliforniassa on 69 kertaa enemmän asukkaita kuin Wyomingissa, mutta niillä kummallakin on kaksi edustajaa senaatissa. Viime syksynä kuuden senaattorin ryhmä kontrolloi uuden terveydenhoitolain edistymistä, vaikka he edustivat vain kolmea prosenttia amerikkalaisesta äänestäjäkunnasta.
Fallows on niin pettynyt poliittisen järjestelmän toimimattomuuteen, että hän ehdottaa puolitosissaan, että valistuneet sotilaat kaappaisivat vallan.

Fallows lainaa Yhdysvaltain toista presidenttiä John Adamsia:

– Muistakaa, että demokratia ei koskaan kestä kauan. Se tuhlaa voimansa, väsyy ja tekee itsemurhan pian. Ei ole koskaan ollut demokratiaa, joka ei olisi tehnyt itsemurhaa!

Lohtuna on, ettei Adams ollut kovin hyvä ennustaja eikä Fallows ole tosissaan.

Markkinatalous toimii
ilman demokratiaa

Kun Kiina teki historian suurimman ja nopeimman talousnousun, se todisti markkinatalouden toimivan ilman demokratiaa. Tämä oli kurja yllätys lännelle, joka luuli, että markkinatalous vaatii rinnalleen demokratian.

Amerikkalaismediassa vilahtelee jo sellaisia mielipiteitä, että markkinatalous toimiikin paremmin kiinalaisessa kommunismissa kuin amerikkalaisessa demokratiassa (totta!). Amerikkalaiset rahapiirit osoittavat jo julkeata ihailua kiinalaista päätöksentekojärjestelmää kohtaan, koska pääomalle on herttaisen yhdentekevää, ovatko hallituksen edustajat kommunisteja vai demokraatteja. Pääasia on se, että raha saa ratkaista.

Tapasin äskettäin amerikkalaisen liikemiehen, joka työskentelee isossa kiinalaisten yritysten ulkomaankauppaa hoitavassa yhtiössä. Hän piti ilmiselvänä, että Yhdysvaltojen ja Kiinan välille on tulossa ottelu eikä siinä välttämättä käy lännelle hyvin. Hän kuvaili kiinalaisen kommunistisen järjestelmän kuria kertomalla pienen yksityiskohdan: kun kuolemantuomion saanut henkilö teloitetaan ampumalla, hänen omaisilleen lähetetään lasku luodista. Hallitus antaa harkitun viestin, että sitä kannattaa totella.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (85)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"Yksityistämisen käänteinen seuraus oli se, että mitään ei tehdä ellei siitä synny liikevoittoa. Tämä sama kehitys näkyy myös Suomessa."

Tämä kehitys ei näy Suomessa. Täällä päinvastoin tehdään julkisella sektorilla kaikkea sellaista, mistä ei synny liikevoittoa, mutta ei myöskään mitään muutakaan lisäarvoa yhteiskuntaan.

Kuntien yhdistymisissä tehdään uusia turhia muutosjohtaja-nimikkeitä, koska ketään ei saa irtisanoa. KELA käsittelee muutaman euron tukipäätöksiä yksityisillä lääkäreillä käynneistä jne. jne.

Kun julkinen rahoituspohja väistämättä heikkenee lähivuosina pitää suomessa aloittaa julkisen sektorin tehokkuushankkeet ihan oikeasti. Jokainen julkinen palvelu pitää arvioida kriteereillä 1) onko tämä kansalaisten hyvinvoinnin kannalta välttämätön 2) kuka tämän tehokkaimmin pystyy hoitamaan. Tässä kuviossa yksityistämiset ovat vasta alussa.

Moninkertainen julkinen hallinto pitää purkaa.
T.J.T.V 20.1.2010 7:59

Anonyymi
Kaikkein heikoimmin markkinatalous toimii suomalaisessa sosialismissa.


Ei ainakaan tulosten perusteella. Suosittelen matkailua.
Juuso 20.1.2010 7:59

Anonyymi
Niin. Suomalainen "Demokratia". Pysyy voimassa vain, mikäli muistatte valita valtapuolueen.

Muistattehan?

Terveisin "demokraatinen" (kjäh kjäh) puolueesi SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto, Keskusta ja Kokoomus
Stupid voters! 20.1.2010 8:02

Anonyymi
Kaikkein heikoimmin markkinatalous toimii suomalaisessa sosialismissa.

Ei ainakaan tulosten perusteella. Suosittelen matkailua.


Luulen että toi tauno yritti olla vitsikäs.
Joidenkin ei kannatt 20.1.2010 8:02

Anonyymi
Amerikan kapitalistiselle diktatuurille on tulossa tukea Suomesta. Eduskunna kansallisen Tuhoomuksen ryhmnä kokonaisuudessan (50 edustajaa) lähtee Afganistaniin. Siellä se haluaa taistella hampaat irvessä NATON ja NATSI-Saksan puolesta.
Kansanedustajan palkkaa heille ei tuosta tarvitse maksaa. Omakustannuhintaa he hoitavat myös ruumiitten palautuksen.
Suomi tukee USA:ta 20.1.2010 8:05

Anonyymi
Hieno kirjoitus!

Antaa hyvän kuvan siitä mihin Katainen räksyttävine sylikoirineen on Suomea viemässä.
Tietenkään ei koske 20.1.2010 8:12

Anonyymi
USA tulee romahtamaan, kuten tähän mennessä KAIKKI imperiumit. Miksi USA olisi poikkeus?
Maya-kalenterit R-ki 20.1.2010 8:13

Anonyymi
Kuljemme kohti totalitarismia ja otteet työelämässä tulevat kovenemaan entisestään. Kohta kansalla ei ole enää juurikaan oikeuksia ainoastaan pakkoja.
slave 20.1.2010 8:15

Anonyymi
Jenkit pelasti meidät eurooppalaiset 1918 ja 1945. Jälleenrakensivat euroopan ja estivät kommunismin leviämisen. Reaganin aikana jopa tuhosivat Neuvostoliiton. Nyt menossa monesta eri syystä taantuma jenkeissä. Ihaillaan vaan sananvapauden ja demokratian Kiinaa täällä peräjunttilassa. Onneksi meiltäkin löytyy historian tuntevia.
Ah tuo sananvapauden 20.1.2010 8:15

Anonyymi
Kiinassa tulee vielä pahoja yhteiskunnallisia ongelmia. Kommunismia Kiinassa ei ole harjoitettu tosin enää pitkään aikaan, mutta yksipuoluejärjestelmä ja omien kansalaisten huono kohtelu ajavat jossain vaiheessa Kiinan sisäiseen sekasortoon. Mitä kovempi kuri sitä varmempi vallankumous (DDR, Neuvostoliitto).
Zio 20.1.2010 8:22
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?