Kirjaudu ▼
 

Tytön kunnia ja muita paljastuksia

Kolumni Millaista kolumnia kirjoittajanne oikein tekee?



Tuomo Manninen
9.8.2009 12:30
23

Yli kuudenkymmenen kolumnin ja satojen kommenttien jälkeen lienee aika tutustua siihen, missä hengessä tätä kolumnia tehdään.
Vanhaa toimittajaviisautta lainatakseni, tässä ammatissa tytöllä ei ole muuta menetettävää kuin kunniansa.

Teen subjektiivista mielipidekolumnia, jossa arvioidaan enemmän tai vähemmän teknologisia tuotteita ja ratkaisuja, sekä kommentoidaan alan asioita. Tai sitä, mitä mieleen tulee.

En ole uutistoimittaja, enkä vastuussa minkään tietyn teknologiayhtiön seuraamisesta. Tätä varten Taloussanomien toimituksessa on ihan oikeita toimittajia.

Keskityn siis tuotteisiin ja ratkaisuihin. En anna pörssivinkkejä. En työkseni seuraa yritysten talouskehityksiä tai pörssikursseja.
En omista teknologia- enkä muitakaan osakkeita, passiivista eläkerahastovakuutustani lukuun ottamatta.
En myöskään totoa, lottoa enkä veikkaa.

En (eikä tietääkseni kukaan muukaan Taloussanomissa) ota vastaan rahallista tai muutakaan korvausta niiltä yrityksiltä, joiden tuotteista tai ratkaisuista kirjoitan. Tämä koskee myös niiden viestintä- tai mainostoimistoja.

En toimi minkään teknologia-alan yrityksen konsulttina tai neuvonantajana, luoja sellaista suunnittelevaa yritystä armahtakoon.

Tuotteet, joista kirjoitan, tilaan yleensä normaalina pressilainana yrityksiltä tai niiden viestintätoimistoilta. Tämä tarkoittaa sitä, että ne palautetaan viikon parin lainan jälkeen. Ne tuotteet tai palvelut, joita ei tätä kautta pysty lainaamaan, hankin itse. Omalla rahalla.

Jos haluan itselleni jonkin arvostelemani tuotteen tai palvelun, ostan sen itse – ihan tavallisesta kaupasta. En huoli mitään ilmaistuotteita tai alennuksia.

Kaikki hallussani oleva elektroniikka, kuten myös ohjelmistot ja matkapuhelin- ja tietoliikenneliittymät kuuluvat minulle.

Kolumnini takia saan käsiini tuotteiden prototyyppejä. Jos löydän niistä vikoja, jotka on korjattu kuluttajille laskettavassa versiossa, en ole vioista kirjoittanut.

Olen myös joskus sopinut, että kirjoitan lainaksi saamastani tuotteesta tai palvelusta vasta sen julkaisemispäivän jälkeen. Tämä on yleinen journalistinen käytäntö eikä tällainen sopimus vaikuta arvointiini.

Tapaan joskus kolumnia varten teknologia-asiantuntijoita. Nämä taustakeskustelut eivät vaikuta siihen, mitä mieltä olen jostain yksittäisestä kojeesta tai palvelusta.

Minulla ei ole yhteyksiä Taloussanomien tai Sanoma Newsin markkinointi- tai ilmoitusmyyntiosastoon. Olen autuaan tietämätön siitä, millaisia ilmoituksia kolumnini yhteydessä kulloinkin julkaistaan.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Taloussanomien toimituksesta asioin päätoimittajan kanssa – tosin vain noin kerran parissa kuukaudessa ja silloinkin omasta aloitteestani.

Taloussanomien toimitus ei puutu kolumnieni sisältöön. Muotoon kyllä vähän: kirjoitan jutut suoraan Taloussanomien toimitusjärjestelmään, ja toimituksessa niitä editoidaan normaalin journalistisen tavan mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa satunnaisten kirjoitusvirheiden korjaamista ja otsikoiden rukkaamista.

Liitän joskus lukijoita helpottaakseni kolumniin linkkejä tai hintatietoja. Yritän löytää halvimman hinnan ja/tai nopeimman saatavuuden. Linkit ovat tapauskohtaisia ja niiden valintaan pätee tietysti kaikki edelläkirjoitettu.

Medialinkit viittaavat halvimpiin lähteisiin: ensisijaisesti joko Spotifyyn tai pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet-tietokantaan, jos teos niistä löytyy.

Ja tietysti pyrin noudattamaan Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeita, Sanoma Newsin ja sen emoyrityksen Sanoma-konsernin eettisiä ohjeita, so help me God.

Viikon vinkki

On suunnattu kaikille niille, jotka torstainen "Like A Singer" -kansainvaellus jätti kylmiksi.

Ensi lauantaina klo 18:45 Helsingin Suvilahdessa soittaa pohjoisen pallonpuoliskon tiukin tanssiorkesteri Seun Kuti & Egypt 80. Samalla lavalla nähdään neljä tuntia myöhemmin Grace Jones.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (23)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Whine whine whine
Nimetön 9.8.2009 12:57

Anonyymi
Tämä on parasta, mitä olet kirjoittanut.
Kiitos.
Pertti 9.8.2009 13:06

Anonyymi
Tämä vaikuttaa puolustuspuheenvuorolta viimeviikkoisen "Dopplrin ilmiö" -kolumnin yhteydessä esitetylle kritiikille.
Nimetön 9.8.2009 13:08

Anonyymi
Häpeätkö liikkua kadulla "Dopplrin ilmiön" jälkeen?
Utelias 9.8.2009 13:19

Anonyymi
Lässyttäähän se Yksinäinen kin aamulehdessä.

mutta minä en lepää ennenkuin jotkut maksavat lässytyksestään-
Hande 9.8.2009 13:51

Anonyymi
Mitäpä tuohon enää lisäämään tai poisjättämään .Totta joka san
Elekko Hylyppä-Pöyte 9.8.2009 14:17

Anonyymi
Seuraavaksi olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni kommentoijista tekee tätä jonkun muun toimeksiannosta. Ihan vaan huomiona että jos jutussa mainitaan Apple, MicroSoft tai Nokia niin aika paljon tulee kommenttia. Asuntojutut ovat sitten kokonaan omalukunsa, mutta kyllä niissäkin voi miettiä keskustelijoiden motiiveja.
pelle 9.8.2009 14:34

Anonyymi
Ei tämä nyt ainakaan parempi ollut kuin se Dopplr-kolumni. Mutta nähtävästi kritiikki osui ja upposi. Väittäisin kuitenkin, että suurin osa kommenteista otti virtaa kirjoituksen tyylistä, ei niinkään sen tuote-esittelypiirteistä. Onko puolustelu sitten paras tapa selvitä tästä tilanteesta?

Kritiikin voisi myös ottaa vastaan ja yrittää parantaa tuotoksiaan jatkossa. Tällainen todistelu vain agitoi anonyymejä vääräleukoja laukomaan lisää asiattomuuksia.

Ja Pellelle:

Ihan vaan huomiona että jos jutussa mainitaan Apple, MicroSoft tai Nokia niin aika paljon tulee kommenttia. Asuntojutut ovat sitten kokonaan omalukunsa, mutta kyllä niissäkin voi miettiä keskustelijoiden motiiveja.


Eiköhän tilanne kuitenkin ole, että tietyt brändit ja markkinointi - määritelmän mukaan - aiheuttavat ihmisissä tunneperäisiä reaktioita. Yksikään mainituista yrityksistä _ei_uskaltaisi_ käyttää tällaista keskustelupalstaa omien tuotteidensa promoamiseen, koska siitä voisi jäädä kiinni. Ja tällaisen tapahtuman mediavaikutukset ovat paljon suuremmat kuin kommenttien aiheuttama (myönteinen?) markkinahyrinä.
Cosa 9.8.2009 15:03

Anonyymi
Jaahah, se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Vanha kansanviisaus 9.8.2009 15:05

Anonyymi
Mikä ripittäytyminen tämä nyt oli? Aika epäilyttävää, kun noin pitää vannoa.
Ei tämä nyt ainakaan parempi ollut kuin se Dopplr-kolumni. Mutta nähtävästi kritiikki osui ja upposi....Onko puolustelu sitten paras tapa selvitä tästä tilanteesta?


Minun on pitänyt kirjoittaa tällainen periaatejulistus jo pitkään, sen verran kyllästyttävää on vastata viikosta toiseen samoihin mainossyytöksiin. Viime aikoina käydyn keskustelun jälkeen sen julkaiseminen tuntui tarpeelliselta.

Ensi viikolla palaamme normaaliin päiväjärjestykseen.
Tuomo Manninen 9.8.2009 15:31
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Suunnitteletko asuntolainan ottamista?