Kirjaudu ▼
 

Öljy ei lopu koskaan

Öljy ei lopu koskaan
Kolumni Raakaöljyn loppumisesta ei kannata olla huolissaan, sillä öljyn kallistuminen tappaa kysynnän hyvissä ajoin ennen kuin musta mönjä loppuu maan kamarasta. Jo nyt toteutunut öljyn kallistuminen antaa hyvää vauhtia uusien energiamuotojen kehitystyöhön.
14.6.2008 07:41
45

Kivikausi tuskin päättyi sen takia, että kivet olisivat loppuneet luolamiehiltä. Tällä viisaalla vertauksella edellisen öljykriisin aikainen Saudi-Arabian öljyministeri, sheikki Yamani varoitti öljyntuottajamaita liiallisesta ahneudesta.

Luolamiehillä oli käytettävissään kiviä yllin kyllin, eli kivipulasta ei todellakaan ollut kyse. Sen sijaan alkukantaisen aikakauden syrjäytti uusien tehokkaampien työkalujen keksiminen. Samoin käynee energiassa.

Tuskin nykyinen öljykausikaan loppuu sen takia, että öljy loppuisi. Mitä korkeammaksi öljyn hinta kipuaa sitä lähempänä on Yamanin ennustama suuri muutos – öljykauden loppu ja jonkin uuden kauden alku.

Öljyn kallistuminen
leikkaa kulutusta

Maailman tärkeimmän energialähteen huima kallistuminen parantaa jo kovaa vauhtia vaihtoehtoisten energiamuotojen suhteellista kannattavuutta. Mitä kalliimmaksi öljy kipuaa sitä enemmän tutkijoilla ja teknikoilla on intoa kehittää edullisempia ja samalla kenties puhtaampia energiamuotoja.

Öljykauden päättymistä ja uusien energiamuotojen kehittämistä vauhdittaa hyvin pian myös kysyntä. Öljyn kallistuminen innostaa jo nyt kaikkia öljyä muodossa tai toisessa käyttäviä yrityksiä ja kansalaisia tekemään kaikkensa kulutuksen vähentämiseksi.

Edellisten öljykriisien jälkeen öljyn maailmanlaajuinen kulutus kääntyi vuosia kestäneeseen laskuun. Tämä osoitti öljyntuottajille, että liian ylös karkaava hinta alkaa ennen pitkää supistaa kysyntää ja öljytuloja. Näin käy vääjäämättä tälläkin kerralla.

Suuria muutoksia
on vaikea ennustaa

Öljyn aikakauden päättymistä ei kannata epäillä sen perusteella, mitä suuret johtajat – varsinkaan öljyalan tai öljystä kohtalokkaalla tavalla riippuvaisen autoteollisuuden johtajat – sanovat.

Viimeksi tällä viikolla öljy-yhtiö BP:n pääjohtaja Tony Hayward korosti Financial Times -lehden kirjoituksessaan ihmiskunnan riippuvuutta fossiilisista polttoaineista. Hän vähätteli kilpailevien energiamuotojen merkitystä muistuttamalla, että esimerkiksi biopolttoaineiden osuus maailman energiahuollosta on vain pari prosenttia.

Analyysiyhtiö GaveKal Researchin arvostettu ekonomisti Anatole Kaletsky muistutti omassa The Times -lehden kolumnissaan, että vanhan teknologian edustajat ovat perinteisesti pitäneet kiinni vanhasta ja olleet sokeita muutoksille.

Kaletsky muistuttaa esimerkiksi IBM:n 1950-luvun pääjohtajasta, joka ennusti maailmassa olevan markkinoita noin viidelle tietokoneelle.

Öljyn puolustajat ja vaihtoehtoisten energiamuotojen vähättelijät muistuttavat Kaletskyn mukaan myös viime vuosisadan alun kärrytehtailijoita. Hevosvetoisten kärryjen ja kiesien valmistajat epäilivät hevosettomien kärryjen (=autojen) mahdollisuuksia, koska eihän niiden osuus markkinoista ollut kuin pari prosenttia.

Mellakat ovat
jo alkaneet

Yhdysvaltain öljyostot ovat jo alkaneet supistua, pian luultavasti sama näkyy Euroopassa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Euron vahvistuminen suhteessa öljyn tärkeimpään hinnoitteluvaluuttaan dollariin on selvästi loiventanut öljyn euromääräistä kallistumista. Hinta alkaa täälläkin olla kipukynnyksellä, ovathan kuljetusalan ammattilaiset jo muutamissa Euroopan maissa ryhtyneet mellakoimaan.

Kaukoidän nopeasti kasvavissa niin sanotuissa kehittyvissä maissa kuten Kiinassa öljyn ja öljytuotteiden kysyntä on viime vuosina ollut valtavassa kasvussa. Vielä hinta ei ole juurikaan hillinnyt kysynnän kasvua, sillä Kiinassa ja monissa muissakin alueen maissa valtio on rajoittanut kuluttajahintojen nousua.

Intia ja muutamat muut Kaukoidän maat ovat jo ilmoittaneet purkavansa öljytukiaisia. Jos Kiina tekee saman päätöksen, voi tällä olla suuri merkitys maailmanlaajuiselle öljyn kysynnälle. Juuri Kiinan nopeasti kasvanut kysyntä on eniten kasvattanut koko maailmanlaajuista öljyn kysyntää.

Öljykriisi antaa
vauhtia muutokselle

Maailman öljymarkkinoiden tulevaisuuden tarjontaa ja kysyntää puntaroivat ennusteet ovat toinen toistaan synkempiä. Kenties yleisin tulkinta johtaa vääjäämättömään kriisiin, sillä öljyn viime vuosien kysynnän kasvusta viivoittimella tulevaisuuteen vedetyt ennusteet osoittavat kysynnän pian roimasti ylittävän suurimman mahdollisen tuotannon.

Moni uskoo maailman öljyvarantojen hupenevan kiihtyvällä vauhdilla, ja vuotuisen tuotannon jo kasvaneen selvästi uusia öljylöytöjä suuremmaksi. Tämä niin sanottu peak oil -teoria povaa nopeasti pahenevaa hintakriisiä. Tämä synkkä teoria on saanut kosolti vahvistusta viimeaikaisilta öljymarkkinoilta.

Synkimmät energiaennusteet johtavat umpikujaan samasta syystä kuin eri raaka-aineiden on ennenkin povattu loppuvan: ennustajat eivät ota huomioon hintojen vaikutusta kysyntään tai tarjontaan.

Kun öljylähteet alkavat lopulta todella huveta, ei mikään hinta loihdi maahan lisää öljyä. Mutta siihen mennessä muut, toivon mukaan puhtaammat energialähteet ovat jo syrjäyttäneet öljyn.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (45)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
fuck the fuel economy
ei se energia halpaa tuu olemaan kuitenkaan vaikka mitä energialähteitä keksittäiskin. ei se maakaasukaan halpaa oo. eikä polttomoottorit halpoja ollu kun ne tuli markkinoille
fuck the fuel econom 14.6.2008 8:30

Anonyymi
"Mutta siihen mennessä muut, toivon mukaan puhtaammat energialähteet ovat jo syrjäyttäneet öljyn."

Toistaiseksi tällaista energianlähdettä, puhdasta tai ei, ei ole näköpiirissä. Tuuli- ja aurinkovoima on useimmilla alueilla varsin satunnaista, ei säännöllistä, ydinenergia marginaalista. Vety on vain tapa säilöä energiaa, eikä kelpaa tuotantotavaksi.

Jos alkuperäisellä kirjoittajalla on jotakin muilta salattua tietoa uusista energianlähteistä, jotka eivät perustu aurinkoon, tuuleen, ydinenergiaan tai vetyhaihatteluun, olisi mielenkiintoista kuulla hieman lisää tosiasioita toiveiden taustalle.
Aimo Monttu 14.6.2008 8:33

Anonyymi
Hoh hoijaa

Ei sen tarvi loppua ei, toki sen määrä ja saatavuus vähenee. Uuden kehityksen muutos tuskin on riittävän nopeaa pelastamaan meidät kurjuudelta.

varautukaa vain pahimpaan ja opetelkaa perinteiset kädentaidot pitää itsenne hengissä
Tuhatkauno 14.6.2008 8:42

Anonyymi
Näinhän se asia on. Kiina ja Intia ovat pian öljyntuottajamaiden pääasiakkaita ja se tarkoittaa raha- ja materiaalivirran siirtymistä sinne päin.

Mielestäni on tärkeää muistaa myös hyötysuhteet arvottaessa vaihtoehtoisia energialähteitä. Esimerkiksi dieselautolla teoreettisesti paras mahdollinen hyötysuhde on 0,7. Huom: teoreettisesti. Bensiiniautoilla se on 0,2-0,4. Kun akkuteknologia kehittyy, sähköautot ovat todella varteenotettava vaihtoehto. Jo nyt on tehty kaupallisia tuotteita, kuten Teslan sähköurheiluauto (http://www.teslamotors.com), joka on täysin sähköllä kulkeva ja aivan riittävän suorituskykyinen. Sähköntuotantoteknologia saa aivan uuden kehityssykäyksen liikenteen kysynnästä.
Janne 14.6.2008 9:01

Anonyymi
Sähköautot alkavat korvata nykyisiä kulkupelejä vuodesta 2010 alkaen - ei tosin Suomessa. Kyseisenä vuonna useampi autonvalmistaja tuo markkinoille työmatkaliikenteeseen soveltuvia malleja.

Vaikka aloitus myöhästyisikin lähemmäksi vuotta 2015, polttomoottorin kohtalo on jo sinetöity. Sähköautojen kompastuskiveen, akkuteknologiaan, on vuoden-parin sisään sijoitettu jo miljardeja.

Liikenteen käyttämä polttoaine on tietty vain pieni osa öljyn kysynnästä, mutta samankaltaista kehitystä tapahtuu muilla rintamilla.
li-ion 14.6.2008 9:01

Anonyymi
Hyvä alku tähän aiheeseen perehtymiseen on Paul Robertsin kirja: Kun öljy loppuu Uuden energiatalouden vaihtoehdot.
Rossi 14.6.2008 9:14

Anonyymi
Oikeassa olet, öljy ei lopu koskaan. Mutta halpa öljy loppuu.

Öljy on ollut ehkä halvin energianlähde mitä ihminen on keksinyt ja tuo halpa energian lähde on mahdollistanut monenlaisia asioita kuten kohtuu edullisen liikkumisen, paljon edullista ruokaa, hurjan määrän halpaa tavaraa.

Mutta kun meillä ei ole enään halpaa energiaa, niin meidän elämäntapa on muututtava radikaalisti.
Keskiluokka ei enään matkusta kaukomaille eikä ajele autolla paljonkaan. Ruoka tulee kallistumaan rajusti, koska fossiiliset polttoaineet kallistuu.
Suurempia osa ihmisten rahoista menee ruokaan ja köyhissä maissa nähdään nälkää. Ihmisten ostovoima heikkenee, joka ajaa useat yritykset ongelmiin.

Meidän elämä tulee muuttumaan aika paljon seuraavan 20- vuoden aikana.
Jeps 14.6.2008 9:33

Anonyymi
Kun öljy hupenee, niin ensin nousee hinta. Mutta kuinka kauan öljyä saa rahalla ?

Suomessa ei ole öljylähteitä ja öljy saattaa muuttua "strategiseksi raaka-aineeksi". 85% öljyreserveistä kuuluu kansallisille öljy-yhtiöille ja niillä voi olla muitakin motiveita kun raha. Tarvitaanko tulevaisuudessa öljyä vastaan esim. "sotilaallisia palveluksia" ?

Pelissä on monía ulottovuuksia..
Mutta riittääkö öljy 14.6.2008 9:51

Anonyymi
Itse kyllä toivotan tervetuloa uusille (bio?) polttoaineille öljy-pohjaisten rinnalle. Tämähän luo mukavaa kilpailua ja sen on pakko näkyä ennen pitkää hinnoissa. Esimerkiksi, kun Lidl tuli, niin muihin kauppoihin alkoi ilmestyä halpis kokiksia ja muita halpis limuja sekä jo olevat merkit laskivat hintaa merkittävästi.

Montakohan kymmentä euroa kossupullolla olisi hintaa, jos se olisi ainoa tuote mitä alkosta saisi...? =D
Ergolius 14.6.2008 10:36

Anonyymi
Islamistit tukevat Al-kaidaa öljytuloilla, ottavat rahat kotiin ja uhkaavat näin koko maailmantaloutta. Muu maailma polvilleen heidän edessään.
näin on 14.6.2008 10:39
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?