”Anteeksi, onko joku kuollut tämän paidan takia?”

Kuluttajat ovat kiinnostuneita säällisissä oloissa tuotetuista vaatteista, mutta aiheeseen perehtyminen on loputtomien ja suljettujen alihankintaketjujen takia tuskallisen vaikeaa.

Puuvilla voidaan viljellä yhdessä maassa, värjätä toisessa, kutoa kankaaksi kolmannessa ja ommella neljännessä maassa. Parhaassa tapauksessa alihankintaketjuun voi liittyä vielä viides tai kuudeskin vaihe, joka tekee esimerkiksi koriste-ompelut tai hihat paitaan.

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen mukaan ”pitkä alihankintaketju” on kuitenkin kehno syy sille, että rekissä roikkuvan t-paidan onkin ommellut lapsi tai köyhyysrajan alapuolella elävä bangladeshilainen.

– Ei sillä voi selittää eettisyyden puuttumista. Usein kauppojen omat hinnoitteluperusteet pakottavat valmistajan turvautumaan alihankintaketjun pätkimiseen, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen Saskin viestintäpäällikkö Jukka Pääkkönen huomauttaa.

Tutut merkitkään eivät aina kerro koko totuutta. Jos esimerkiksi t-paita on valmistettu Reilun kaupan puuvillasta, se ei vielä takaa tuotteen reiluutta. Puuvillan tuottaja on voinut saada tuotteestaan sopivan korvauksen, mutta itse paita on voitu ommella huonommissa työoloissa.

Yrityksillä oma
ohjeistus

Iso osa Suomessa myytävistä vaatteista on tilattu alihankkijoilta, joista moni toimii Aasiassa. Aivan hunningolla suomalaiset yrityksetkään eivät ole, koska moni heistä käyttää yritysten perustamaa BSCI-ohjeistusta.

Suomalaisyrityksistä BSCI:ta noudattavat muun muassa Nanso, S- ja K-kaupat, Stockmann ja Marimekko.

Kansalaisjärjestöjen mielestä BSCI-ohjeistus on kuitenkin turhan löperö, koska monissa kohdissa alihankkijat velvoitetaan lähinnä noudattamaan valmistusmaan lainsäädäntöä.

– BSCI on hyvä alku, mutta se ei tarkoita, että tuote on tehty vastuullisesti. Aika moni yritys lähtee siitä, että maan lakien noudattaminen on riittävän vastuullista. Niitä pitäisi noudattaa joka tapauksessa, ei se ole vielä lainkaan riittävää, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo.

Lisäksi BSCI edellyttää, että sen jäsenten tulee tarkastaa kaksi kolmasosaa jäsenten riskimaissa toimivista tavarantoimittajista. Tarkastukset on tehtävä vasta viiden vuoden sisällä järjestelmään liittymisestä, eivätkä niiden tulokset ole julkisia. 

– Meidän mielestämme BSCI ei takaa juuri mitään. Tällä hetkellä se on suomalaisten yritysten suosima järjestelmä, varmaan osittain siksi, koska sen vaatimukset ovat aika matalia. Onhan tämäkin askel oikeaan suuntaan, Eettisen kaupan puolesta Eetti ry:n toiminnanjohtaja Lotta Staffans muotoilee.

Hinta ei
kerro

Myös hinnan perusteella on vaikeaa tehdä päätelmiä. Jos vaate on aivan naurettavan halpa, niin todennäköisesti joku ei saa siitä omaa siivuaan. Se voi olla kuka tahansa alihankintaketjussa – myös kauppias, jos hän on päättänyt tehdä esimerkiksi paidasta sisäänheittotuotteen.

–Lähtökohtaisesti jos t-paita maksaa viisi euroa, niin tuskin sen tekijä on saanut elämiseen riittävää palkkaa. Toisaalta kalliskaan tuote ei takaa, että tuote olisi tehty hyvissä oloissa, Lotta Staffans sanoo.

Hän arvioi, että valmistusvaiheen henkilöstökulut muodostavat noin 0,5-1 prosenttia esimerkiksi t-paidan kuluttajahinnasta.

– Elämiseen riittävän palkan maksamisen ei pitäisi hirveästi vaikuttaa hintaan, Staffans sanoo.

Vaikea
arvottaa

Kukaan kansalaisjärjestötoimijoista ei halua arvottaa kauppoja tai kauppaketjuja eettisyydessä. Toisilla esimerkiksi työtilat voivat olla kunnossa, toisilla taas työntekijät saavat säällistä palkkaa.

Esimerkiksi paljon moititut Hennes & Mauritz ja Nike ovat yrittäneet kunnostautua vastuullisuusasioissa. H&M:n Bangladeshissa käyttämien tehtaiden työoloja on parannettu, mutta ongelmana on edelleen palkka.

– Naiset itsekin sanovat, että jos heillä olisi samanlaista kuin tehtaassa, niin kaikki on hyvin. Palkka on vain niin pieni, että se pakottaa tekemään todella paljon ylitöitä, Finnwatchin Sonja Vartiala sanoo.

Vuonna 2010 Bangladeshin hallitus nosti tekstiilityöläisen minimipalkan noin 29,60 euroon kuussa verrattuna aiempaan 16,40 euroon.

Korotusta edelsi kansainvälisten suuryritysten lähettämä kohtelias uhkauskirje, jossa yritykset ilmaisivat huolensa viime aikana nousseista levottomuuksista. Kirjeen olivat allekirjoittaneet muun muassa H&M, Lindex ja Tesco.

Summa on edelleen alle Maailmanpankin määrittelemän köyhyysrajan ja pakottaa naiset painamaan runsaasti ylitöitä, jotta he saisivat elannon kasaan.

Vastuu on kuluttajalla –
vaikka ei pitäisi

Nykytilanteessa kuluttajan vastuulle jää selvittää paljon sellaista, mitä ei käytännössä saa selville. Harva haluaa ostaa vaatetta, jonka valmistaneessa tehtaassa hätäuloskäynnit on tukittu työpäivän ajaksi ja paloturvallisuus muutenkin rempallaan.

Näin kävi helmikuussa 2010, kun Garib & Garibin tehtaassa tapahtui tulipalo. Tulipalossa kuoli 21 ja vammautui 50 työntekijää. Myöhemmässä tarkastuksessa tehtaan paloturvallisuus todettiin kehnoksi. Lisäksi tehtaan hätäuloskäynnit oli lukittu työpäivän ajaksi ja ikkunat oli varustettu kalterein.

– On kohtuutonta, että yksittäinen kuluttaja joutuu pohtimaan tällaista. Teettäjien pitäisi kertoa avoimemmin, millaisissa oloissa vaatteet valmistetaan, Saskin Pääkkönen sanoo.