Tämä paljastaa kuinka paljon kauppaa pelottaa
Vähittäis-, tukku- ja autokaupan synkeähköä suhdanne-ennustetta ja investointikyselyä tänään esitelleen Jaana Kurjenojan mukaan autokaupan alkuvuosi oli hyvä, mutta loppuvuosi on heikompi.
– Autokaupassa ensimmäisellä neljänneksellä myynti kasvoi 21 prosenttia. Sen jälkeen romahdus ensirekisteröinneissä on ollut suuri.
Kurjenojan mukaan pakettiautojen myynti on pienentynyt viime vuodesta.
– Tämä kertoo pienimpien yritysten tilasta. Nimenomaan pienet yritykset investoivat pakettiautoihin.
Nyt kuitenkin huonot näkymät ovat kitkeneet investointihaluja.
Kuorma-autojen myynnissä on ollut maltillista kasvua, kun taas perävaunukauppa on supistunut.
– Autot ovat sellainen hyödyke, josta aletaan pihistää tiukan paikan tullessa. Toinen on kodinkoneet.
Huonoista ajoista parhaiten selviää yleensä päivittäistavarakauppa. Ruokaa kun ostetaan aina.
Talouden veturin
vauhti loppuu
Kurjenojan mukaan kauppa ja yksityinen kulutus ovat tähän asti olleet talouden veturi, jatko näyttää kuitenkin huonommalta.
Kurjenojan mukaan korkoelvytyksen positiivinen vaikutus kaupan kasvuun ei ole pitkäaikainen, kotitalouksien ostovoima ei kasva ja työllisyys alkaa laskea.
– Tällä hetkellä kuluttajien odotukset oman talouden suhteen tulevana vuonna ovat samalla tasoilla, kuin mitä ne olivat 2008 loppuvuodesta ja 2009 alkuvuodesta, eli alkavat olla aallonpohjassa. Kuluttajien odotukset eivät lupaa kulutukselle ja sitä kautta kaupalle kovin hyviä aikoja.
Kaupan kasvu onkin pysähtymässä, väkeä vähennetään ja investointeja supistetaan. Tänä vuonna vähittäiskaupan volyymi kasvaisi vain prosentin ja ensi vuonna kasvua ei olisi lainkaan. Pahimmassa tapauksessa eli taantuman yhä vain jatkuessa vähittäiskaupan myynti voi myös supistua.
– Alasuuntaiset riskit ovat huomattavat, myöntää Kurjenoja.
Tukkukaupassa kasvu loppuisi jo tänä vuonna ja ensi vuonna myynti pienenisi kaksi prosenttia. Autokaupassa myynti pienenisi tänä vuonna kaksi prosenttia ja ensi vuonna prosentin.
– Vähän synkeähköt ovat kaupan näkymät, varsinkin vuodelle 2013.
Investoinnit
pienenevät
Kaupan investointikyselyn mukaan heikot kysyntänäkymät syövät tänä vuonna investointihalukkuutta.
Rakennusinvestointien määrä olisi pienentymässä, kone- ja laiteinvestointien kasvu olisi pysähtymässä ja investoinnit kuljetuskalustoon olisivat pienenemässä selvästi kuluvana vuonna. Puolet kaupan yrityksistä ei investoisi uuteen kuljetuskalustoon ollenkaan.
Vanhaa kasvukäyrää
ei tavoiteta
Kaupan kasvu on Kurjenojan mukaan viime vuosina jäänyt selkeästi hitaammaksi kuin ennen vuoden 2009 taantumaa. Esimerkiksi viime vuonna vähittäiskaupan volyymi kasvoi vain 2,1 prosenttia. Entiselle trendilinjalle ei näytä olevan pikaista paluuta.
– Näkymä on se, että olemme pitkän aikavälin hitaassa kasvussa. Sellaista maata ei maailmassa ole, jossa talouskasvu olisi hyvä ja väestö vanhenee. Japani on siitä loistava esimerkki, Kurjenoja muistuttaa.












