Kirjaudu ▼
 

USA:ssa kauppa ei käynyt toukokuussa

Vähittäismyynti supistui Yhdysvalloissa toukokuussa toista kuukautta peräkkäin, kun työllisyyden kasvun ja palkkojen nousun hidastuminen heikensi kysyntää.
Bloomberg
13.6.2012 16:35
7

Amerikkalaiskuluttajien ostohalujen heikkenemisen katsotaan kertovan Yhdysvaltain talouskasvun hidastumisesta.

Yhdysvaltain kauppaministeriön tänään julkistamien tietojen mukaan vähittäismyynti supistui toukokuussa 0,2 prosenttia huhtikuusta. Myös huhtikuussa myynti väheni tarkistettujen tietojen mukaan 0,2 prosenttia maaliskuusta. Aiemmin kauppaministeriö oli arvioinut vähittäismyynnin kasvaneen huhtikuussa 0,1 prosenttia.

Vähittäiskaupan lasku vastasi ekonomistien mediaaniennusteita uutistoimisto Bloombergin kyselyssä.

Ilman autoja vähittäismyynti väheni toukokuussa 0,4 prosenttia, kun ekonomistit olivat odottaneet sen pysyneen huhtikuun tasolla. Ilman autojen ja bensiinin vaikutusta laskua kertyi 0,1 prosenttia, kun ennusteissa oli povattu 0,4 prosentin kasvua.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Huhtikuussa vähittäismyynti ilman autoja supistui 0,3 prosenttia. Myynti ilman autoja ja bensiiniä väheni 0,1 prosenttia. Molempia lukuja tarkistettiin alaspäin.

Yksityinen kulutus on elintärkeää Yhdysvaltain taloudelle, sillä se vastaa noin 70 prosentista maan bruttokansantuotteesta.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (7)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
It is time to pay bills?


Kuulinko oikein, minua tarvitaan? Paljonko laitetaan, riittääkö miljardi näin alkuun?
Jyrki Pinokkio 13.6.2012 16:56

Anonyymi
Bloomperg se virallinen pragandan esittäjä.
Taisi olla tuo vähäinen nousu manipuloinin tulosta mutta näihin tottuu.
luota jenkkiin 100% 13.6.2012 16:58

Anonyymi
KIITOS 1991-2012

J Katainen, E Liikanen, M Kiviniemi, P Lipponen, E Aho, S Niinistö, Vanhanen, Urpilainen, Olli Bobrikov

Kok-Sdp-Keskusta
Kokoomus on Suomen t 13.6.2012 17:17

Anonyymi
Yksityinen kulutus USA:ssa romahti myös juuri 2008 kriisin kynnyksellä. Siihen asti se oli noussut koko ajan, vaikka ihmisiä oli varoiteltu jo viimeiset kuukaudet velalla elämisestä.
historiaa 13.6.2012 18:37

Anonyymi
Taas analyytikot elättelivät turhan positiivistä kuvaa. Tämä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus ja ennusteita luettaessa kannattaa pitää mielessä.
Nimetön 13.6.2012 18:39

Anonyymi
Millä se katoava keskiluokka muka kuluttaa? Eiköhän nuo luvut kerro enemmänkin keskiluokan kutistumisesta tuota vauhtia. Kuka se muuten hoitaa kuluttamisen tulevaisuudessa? Nousevat maat jakavat vaurauden ainoastaan rikkaiden kesken ja siitä ei valu muille kuin se mitä niukka eläminen vaatii. Ja samaan aikaan länsimaissa keskiluokka katoaa kun köyhyys on yhä useamman rooli. Kolmas maailmansota käydään luokkasotana eli rikkaat ovat maalitaulu tulevaisuudessa. En halua olla rikas vuonna 2020, koska ainoastaan bunkkerissa eläminen on mahdollista.
Tulee vihdoin se aik 13.6.2012 21:50

Anonyymi
KIITOS 1991-2012

J Katainen, E Liikanen, M Kiviniemi, P Lipponen, E Aho, S Niinistö, Vanhanen, Urpilainen, Olli Bobrikov

Kok-Sdp-Keskusta

teetkö oikein mitään muuta elääksesi kuin höpötät näitä
umpityperiä juttujas
toivottavasti laiska 13.6.2012 22:32
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä