Kirjaudu ▼
 

Kyösti Kakkonen luopuu Tokmannista

Veli-Matti Parkkinen / Lehtikuva
Kyösti Kakkonen luopuu Tokmannista
Halpakauppaketju Tokmanni vaihtaa omistajaa. Pääomasijoittaja Capmanin rahastot ja ja muut omistajat, muun muassa Tokmannin perustaja Kyösti Kakkonen, myyvät osakkeensa ruotsalaislähtöiselle pääomasijoittaja Nordic Capitalille. Kauppahintaa ei kerrota.
Taloussanomat
24.5.2012 10:04 (päivitetty 12:25)
28

Capman on omistanut Tokmannista noin 52 prosenttia. Kyösti ja Kari Kakkosella on ollut yhtiössä 24 prosentin omistus, samoin Seppo Saastamoisella perheineen.

Capmanin mukaan kaupan vaikutus yhtiön tämän vuoden tulokseen on noin 1,2 miljoonaa euroa.

Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää, ja sen odotetaan toteutuvan heinä-syyskuun aikana.

Capmanin hallinnoimat rahastot sijoittivat Tokmanniin syksyllä 2004, kun Tokmanni ja Vapaa Valinta -ketjut yhdistettiin samaan konserniin. Tokmanni on nykyisin Suomen ylivoimaisesti suurin halpakauppaketju, jolla on yhteensä 144 myymälää ympäri Suomea.

Taloustiedot

Tokmannin liikevaihto on kasvanut 150 miljoonasta eurosta vuonna 2004 noin 650 miljoonaan euroon viime vuonna. Yhtiö työllistää yli 2 900 henkilöä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Yhtiön kasvutarinan perustana on Tokmannin perustajan Kyösti Kakkosen ja Maxi-Makasiinin perustajan Seppo Saastamoisen vahva visio ja yrittäjyys. He ovat alan pioneereja Suomessa ja vakuuttivat myös Capmanin, kun sijoitimme yhtiöön, sanoo Tokmanni-konsernin hallituksen puheenjohtaja ja Capmanin senior partner Tuomo Raasio tiedotteessa.

– Saamme Nordic Capitalista vahvan omistajan, jonka tuella voimme jatkaa yhtiön kehittämistä myös tulevaisuudessa, sanoo Tokmanni-konsernin toimitusjohtaja Heikki Väänänen.

Pääomasijoitusyhtiö Nordic Capitalin perustivat ruotsalaiset Robert Andreen ja Morgan Olsson vuonna 1989. Sijoitusyhtiön rahastot on rekisteröity Jerseyn saarille.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (28)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Taas menee Suomesta tuottavaa omaisuutta ulos ja tulokset Ruotsiin.

Ei näytä hyvältä. Suomalainen omistus ja omaisuus näivettyy.
Henri 24.5.2012 10:18

Anonyymi
Olikos toi Nordic C se vaippaliliuksen firma ?

Jos on, niin sopii odottaa halpahallin hintojen uudelleenasettelua.
kun mikään ei riitä 24.5.2012 10:21

Anonyymi
Kohta romahtaa Tokmanni, äkkiä eroon. Sen liikkeissä asioidessaan saa olla todella tarkkana, koska siellä on aina tuotteita, joiden hinta hyllynreunassa on täysin eri kuin kassakoneessa. Sit kun asiasta sanoo, niin kassanhoitaja urputtaa, että tää hinta nyt on kassakoneessa eikä tasan tarkkaan lähde vapaaehtoisesti selvittämään hyllynreunan hintaa.

Tai tuotteesta ilmoitetaan kyltissä kappalehinta ja voit kuitenkin ostaa vain 4 kpl pakkauksen.

Tämmöinen ketkuilu ei voi olla merkki muusta kuin tulevasta konkurssista.
Nimetön 24.5.2012 10:24

Anonyymi
Päästään taas kadehtimaan kun vuoden 2012 verotulot tulevat julki. Taas on miljoonat meiltä kaikilta muilta pois kuten entinen presidentti sanoisi.
Paddy 24.5.2012 10:24

Anonyymi
Käykö noissa kiinaromuja myyvissä kaupoissa yleensäkään normaalit tasapainoiset ihmiset?
Olen Kakkosen kuullut kertovan, että parasta bisnestä on myydä köyhille toiveita paremmasta elämästä. No kiinaromujen kauttahan toiveet ovat korkealla?
Pinocchio 24.5.2012 10:25

Anonyymi
halpuus on suhteellista
alkuperäisasukas 24.5.2012 10:25

Anonyymi
Ei se kannata, kun myydään krääsää ylihintaan, mutta kun pankkirosvoilla on kaikki raha suoraan painokoneelta käsissään otettuna monopolina, niin pakko kai ostaa jo ihan kestokonkursseja ja tyhjiä liikekeskuksiakin seisomaan.

Josko koittais paremmat ajat ja kasvu EU-velkaorjille, ei muuten tule 50 vuoteen...
pöö 24.5.2012 10:26

Anonyymi
Näin se yksi toinenkin johtaja kuvitteli myydessään firmansa ruotsalaisille, että sitten kehitytään. Käytännössä tämä kehitys tarkoittaa toimihenkilöiden selkänahoista rahan nylkemistä seur 5v ja henkilöstön ahdinkoa, jotta ruotsiin vietävää riittää...
Ruotsalaiset ovat taloudellisesti ottaneet 1500 luvun ryöstöasemansa takaisin..
24.5.2012 10:26

Anonyymi
Kössi tekee hilloa...
Dirty money 24.5.2012 10:26

Anonyymi
Tuo Tokmanni -nimi on kyllä niin tökerö ja junttimainen väännös Stockmannista, että ihmettelen, miten joku kehtaa käydä siellä ostoksilla. Kakkonen toki on selittänyt, ettei nimi ole väännetty Stockasta... Mutta hyvin on mies tienannut.
Miljoonat kärpäset e 24.5.2012 10:27
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä