Kirjaudu ▼
 

"Veronkiristykset vähensivät oluen myyntiä Suomessa"

"Veronkiristykset vähensivät oluen myyntiä Suomessa"
Oluen myynti laski Suomessa alkuvuonna. Alkoholiveron korotukset kannustavat suomalaisia ostamaan juomansa entistä useammin ulkomailta, valittaa Panimoliitto.
Taloussanomat
21.3.2012 12:51
48

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden jäsenyritysten olutmyynti laski tammi–helmikuussa yli viisi prosenttia, kertoo liitto tiedotteessaan.

Hartwallin, Nokian Panimon, Olvin ja Sinebrychoffin kokonaismyynti laski alkuvuonna 2,8 prosenttia.

Mietojen alkoholijuomien verotusta korotettiin vuoden alussa 15 prosentilla. Liiton mukaan veronkorotukset lisäävät yksityistä maahantuontia muun muassa Virosta.

– Kahden kuukauden perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä koko vuoden myynnistä, mutta kotimainen myynti on aina vähentynyt kun veroa on nostettu. Veronnostolla kiihdytetään yksityistä maahantuontia sekä harmaatuontia. Alkoholiveroa ei tule korottaa hallituksen kehysriihessä, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa tiedotteessa.

Olutvero on liiton mukaan Suomessa EU-maiden korkein. Suomessa oluen litrahinnasta kaupassa on veroa 60–80 prosenttia. Viroon verrattuna Suomen vero on yli viisinkertainen.

Omatoiminen tuonti
ylittää ravintolamyynnin

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Viime vuonna Suomeen tuotiin alkoholijuomia yksityisenä matkustajatuontina lähinnä Virosta noin 67 miljoonaa litraa.

Suomessa kulutetusta alkoholista 15 prosenttia tuodaan maahan yksityisenä matkustajatuontina. Yksityinen tuonti ylittää Suomessa jo ravintolamyynnin.

Nykytasolla Suomen valtio menettää verotuloja arviolta yli 300 miljoonaa euroa vuodessa, kun alkoholijuomat ostetaan ulkomailta, kertoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto. Tästä noin kolmasosa on arvonlisäveron ja kaksi kolmasosaa alkoholiveron menetystä.

Liitto uskoo, että uusi veronkorotus siirtäisi kaupankäyntiä entisestään Viroon ja Suomi menettäisi verotulot ja työpaikat. Kotimainen panimoteollisuus työllistää liiton mukaan Suomessa lähes 30 000 henkeä, kun mukaan lasketaan koko ketju pellolta jakelun ja ravintoloiden kautta kuluttajalle.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (48)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Suomalaista tehokkuutta verotuksessa. Tallinnaan lähdetään taas kohta pakettiautolla. Olisi hulluutta ostaa olutta tai viiniä Suomalaisella verotuksella. Saahan sieltä lahden takaa samaa suomalaista olutta neljäsosalla hinnasta.
Nimetön 21.3.2012 12:58

Anonyymi
Nyt tarvittaisiin Vero-olut markkinoille eli kallis ja nimi vaikka I
BUDJETTIRIIHI-olut 21.3.2012 13:00

Anonyymi
Onneksi hiivassa ei ole alkoholiveroa.
Haikki 21.3.2012 13:00

Anonyymi
Laivalla menosuuntaan Tallinnaan laatikko maksaa 9,90 ?. Sitä ei tarvitse kantaa edes maista, kun yöpyy laivalla.
Pertsa 21.3.2012 13:03

Anonyymi
Kreikan ym. velkojen ja vakuuksien koroistahan budjettiriihessä ja leikkauksissa on kyse. Suomen lainojen korot nousseet 3 miljardiin vuodessa.
BUDJETTIRIIHI-olut 21.3.2012 13:03

Anonyymi
24 tölkkiä IV-olutta Virosta 10 euroa:)
Ei paha 21.3.2012 13:03

Anonyymi
24 tölkkiä IV-olutta Virosta 10 euroa:)


Ei todellakaan paha. En edes tiedä tarkalleen kuinka paljon A-kalja Alkossa maksaa, on siitä niin kauan kun olen sieltä sitä hakenut. Joku kaveri kertoi, että on melkein neljä kertaa kalliimpaa, kuin Tallinnassa. Siispä sinne taas.
Kyllä kannattaa 21.3.2012 13:09

Anonyymi
Kiljua eivät suhdanteet heilauttele.
pöhnä 21.3.2012 13:10

Anonyymi
Tyhmä Suomesta ostaa !
Hmm.. . 21.3.2012 13:14

Anonyymi
Kumma juttu,että Suomalaisissa kaupoissa hinta nousi,
mutta eräissä L...l merkkisessä kaupassa joidenkien
olueiden hinta laski. kluk...kluk..
sam@hotmail.com 21.3.2012 13:16
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä