Kirjaudu ▼
 

Kauppa ei puuttuisi "perjantaipärinöihin"

/ Lehtikuva
Kauppa ei puuttuisi "perjantaipärinöihin"
Päivittäistavarakauppa aikoo tyytyä seuraamaan, eteneekö uusi aloite rajoittaa energiajuomien myyntiä alaikäisille, mutta ei tässä vaiheessa ryhdy mihinkään toimiin.
Elina Ranta
1.12.2011 14:42
27

Päivittäistavarakaupasta myönnetään, että ikärajojen tarkistaminen tuotteista, joissa on K-16- tai K-18-suositusmerkintä, on hyvin vaikeaa.

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) haluaa kieltää energiajuomien myynnin alle 15-vuotiailta lapsilta. Aiemmin kuluvalla viikolla Alanko-Kahiluoto jätti asiasta aloitteen helsinkiläisen osuuskunnan HOK-Elannon edustajistolle.

Hän on myös jättänyt sosiaali- ja terveysministeriölle kirjallisen kysymyksen, onko energiajuomien haittoja alle 15-vuotiaille selvitetty ja onko markkinoilla riittävästi tutkimustietoa aiheesta.

Tilannetta pitää seurata. Ohjeistusta voidaan tarvittaessa tarkentaa, sanoo Päivittäistavarakaupan elintarvikeasiantuntija Merja Söderström, joka ei ollut vielä kuullut aloitteesta.

Alanko-Kahiluoton mukaan suositustekstit eivät toimi käytännössä, koska kauppiaat eivät niitä noudata.

Kauppa tyrmää
kiellon toistamiseen


Nuorten "perjantaipörinäjuomia" ei olla kieltämässä ensimmäistä kertaa. Viime vuonna keskustan kansanedustaja Inkeri Kerola vaati tiukennuksia juomille. Aloite ei edennyt.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Söderströmin mukaan kaupan kanta asiaan ei ole muuttunut viimevuotisesta. Elintarvikelainsäädännössä ei ole alkoholi- ja tupakkatuotteiden tapaan myynnin rajoittamista koskevia säännöksiä. Siksi kauppa ei voi rajoittaa niiden myyntiä.

Elinkeinonharjoittajat noudattavat Elintarviketurvallisuusviraston Eviran suosituksia varoitusmerkinnöistä ja käyttöohjeista. Söderströmin mukaan ne ovat tällä hetkellä käytettävissä oleva keino ohjata ostokäyttäytymistä.

Päivittäistavarakaupan edellisessä kannanotossa todettiin, että se ei yhdistyksenä puutu paikallisiin kauppiaiden asettamiin ikärajoihin energiajuomien myynnille. Jotkut kaupat ovat omavaltaisesti rajoittaneet energiajuomien myyntiä lapsille.

Varoitusmerkinnät ovat tulossa myös EU:n joulukuisen asetuksen mukaan jatkossa pakollisiksi, mutta Söderströmin mukaan vaikutusta sillä ei ole Suomessa, koska panimoala merkitsee jo nyt varoitukset tölkkeihin.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (27)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Go nuoret teissä on tulevaisuus.
Torstaipörinä 1.12.2011 14:51

Anonyymi
Ahne kapitalistisika ei välitä lapsista vaan heidän rahoistaan.
Nimetön 1.12.2011 14:56

Anonyymi
Torstaipörinät on aina hernerokan ja pannarin jälkeen.
Nimetön 1.12.2011 15:02

Anonyymi
Hahaa, naurettavaa kysyä asianomaisilta, jotka myyvät kyseistä tuotetta. EIvät tientenkään halua rahasampoa tukkia.

Ihan sama jos kysyy huumekauppiaalta, että pitäisikö hänen olla myymättä huumeita koska jotkut jäävät koukkuun ja jotkut kuolevat.
Joopa joo 1.12.2011 15:03

Anonyymi
Tällaiseen nämä kykypuolueet käyttävät aikansa eduskunnassa. Kännyköihin teostomaksut ja elintarvikkeet kiellettävä kakaroilta.
kauhea maa 1.12.2011 15:03

Anonyymi
"Päivittäistavarakaupasta myönnetään, että ikärajojen tarkistaminen tuotteista, joissa on K-16- tai K-18-suositusmerkintä, on hyvin vaikeaa."

Miten voi olla vaikeaa jos alkoholin kanssa kuitenkin pärjätään? Jos kassa oppii tunnistamaan erilaiset oluttölkit, niin kai se oppii energiajuomatkin. Taitaa olla enemmän halusta kuin kyvystä kiinni.
jepjep 1.12.2011 15:11

Anonyymi
Energia juomat, ie Red Bull han oli kielletty Suomessa ennen EUta. Myrkkyjä nuorille. Mutta onneksi Eu viisaudessaan sääti että lapsille saa myydä myrkkyjä.
Simo 1.12.2011 15:12

Anonyymi
pitäisiköhän kieltää ostamien eikä myymistä?
jk 1.12.2011 15:14

Anonyymi
kahville ja teelle myös myyntirajoitukset
päriceeee 1.12.2011 15:21

Anonyymi
Siittä vaan laki voimaan, että alle 15-vuotiaille ei saa myydä.
Ei tartte arpoa enää 1.12.2011 15:24
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä