Kirjaudu ▼
 

Sumplintaa? Missä Prisma, siellä Alko

Iltasanomat
Sumplintaa? Missä Prisma, siellä Alko
Päivittäistavarakaupan kaksinkamppailussa valtiolla eli Alkolla on vaa'ankieliasema. Alko imee asiakkaita ja tästä kilpailuedusta ollaan myös valmiita maksamaan Alkolle. S-ryhmä näyttää saaneen etulyöntiasemaa: Missä Prisma, siellä Alko. Pienkauppiailla ei ole mitään asiaa kisaamaan pitkäripaisista.
Elina Ranta
24.11.2011 06:01
213

Valtion omistaman Alkon myymälöistä jo kaksi kolmasosaa viihtyy S-ryhmän eli S-marketien, Prismojen ja ABC-liikennemyymälöiden kainalossa. Asiasta kertoo tänään ilmestyvä Seura-lehti.

Suomalaisen ruokabisneksen pimeitä puolia käsittelevän taloustoimittajan Seppo Konttisen selvitysten mukaan kakkosena on Kesko City- ja K-marketeineen. Vasta kaukana perässä tulevat Suomen Lähikauppa ja Lidl. Suomen Lähikauppa on jo lyönyt hanskat tiskiin hypermarkettien osalta. Jäljelle jää tällä viikolla Loimaalla suljetun Euromarketin jälkeen enää kolme.

06:39Osake
+0,36 %
22,19
+0,08

Lehden mukaan Alkon myymälöiden sijainnit eivät jakaannu ketjujen markkinaosuuksien mukaisesti. S-ryhmä näyttää siis tällä hetkellä vahvistaneen Alkon peesaamana asemaansa. SOK:n siivu markkinoista on 45 prosenttia, Keskon 35 ja Suomen Lähikaupan osuus yhdeksän prosenttia.

Ruokakaupan yksityiset yrittäjät kertovat, etteivät ne saa Alkoa naapurikseen edes halvemmilla vuokrilla. Lidl-ketju on saanut vain pari Alkon 345 vähittäismyymälästä liikekumppanikseen, Seura-lehti kertoo. Alkon aluepäällikkö Erkki Pakola kiistää, että S-ryhmää erikseen suosittaisiin. Pakola ei halua kertoa Alkon myyntipaikkojen tarkasta jakautumisesta keskusliikkeiden kesken vaan puhuu pyrkimyksestä aitoon tasapuolisuuteen.

Alkon tulo vauhdittaa Päivittäistavarakauppa ry:n (PTY) arvion mukaan marketin myyntiä 10–15 prosenttia, joten Alkon sijoittumispäätökset vaikuttavat merkittävästi kaupan kannattavuuteen.

– Tilanne on varmaan näiden kahden suurimman kaupparyhmän osalta tasapainossa, mutta pienempien osalta heikompi. Alkon toiminta perustuu tietysti liiketoiminnallisiin päätöksiin. Suuret kaupparyhmät pystyvät tarjoamaan suurempia asiakasvirtoja ja kustannustehokkaimpia vaihtoehtoja. Ristiriitaista alkoholipolitiikka on siinä mielessä, että sen olemassaolo perustuu saatavuuden rajoittamiseen, mutta samalla Alko etsiytyy suurimpien kauppakeskittymien yhteyteen, PTY:n toimitusjohtaja Osmo Laine sanoo Talousanomille.

– Sääntelyn poistaminen lisäisi kilpailua. Tästä ollaan yhtä mieltä kaupan alalla, eli että Alkon sääntelyssä on seinä tulossa vastaan. Ongelma on laajempi ja liittyy pienten kauppojen ja lähipalveluiden säilymiseen. Suurten kaupparyhmien kauppapaikkahankinta on niin vahvaa.

Halvat liiketilat
houkuttimena

Suomen pienyrittäjien varapuheenjohtajan Aimo Tasankon mielestä Alkon myymäläketjun ylläpito on suhteettoman kallista. Myymälöiden perustamiset ja uusimiset maksavat Alkolle suuria summia.

S-ryhmä, kuten myös Kesko, houkuttavat Alkoa marketeihinsa hyvin edullisilla vuokrilla. Tasankon kauppiailta saamien viestien perusteella Alkoa houkutellaan halpojen vuokrien lisäksi jopa maksamalla myymälöiden sisustuksia. Erään pienkauppiaan mukaan Alko siirtyi varsin uusista myymälätiloista uuteen City-marketiin avokätisen tarjouksen perusteella.

Pienemmät kauppiaat eivät halua puhua Alkon voitelurahoista nimellään. Kauppiaiden keskuudessa on kuitenkin ihmetelty, ovatko anteliaat vuokrasopimukset ja muut edut täysin asiallista toimintaa muutoin tarkkaan säännellyssä, yksinoikeusasemaan ja yhteiskuntavastuuseen perustuvassa alkoholimyynnissä. Tietoja polkuhintaisista vuokrista tai muista kylkiäisistä on vaikea selvittää, koska liiketilojen sopimusehdot ovat liikesalaisuuksia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Alkolla on kovat vaatimukset. Se edellyttää normaalia liiketilaa laadukkaampia tiloja, joiden kustannuksia ei oteta huomioon vuokratasossa, vahvistaa erään kaupparyhmän yksikönjohtaja.

– Alko pelaa markkinataloudessa, mutta eri säännöillä. Voidaan kysyä, pitäisikö monopoliasemassa toimivan yrityksen päätöksentekoa kilpailutilanteessa läpinäkyvöittää, että tiedettäisiin millaisilla ehdoilla sijoittumispäätöksiä on tehty – samalla periaatteella kuin julkisissa hankinnoissakin on kilpailutettava, sanoo toinen kaupan alan johtaja.

Alkon toimintaa seuraavat poliitikot hallintoneuvostossa. Se ei päätä myymälöiden sijoittelusta, vaan Alko omien toimintaperiaatteidensa mukaan, sanoo hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Saara Karhu (sd) Seura-lehdelle. Toinen neuvoston jäsen Mikko Kuoppa myöntää, että epätasapuolisesta kehityksestä on joskus keskusteltu, mutta "jonkun kauppaliikkeen suosimista ei huomattu".

Lehden mukaan ilmiön takana saattavat mahdollisesti olla sok-laiset hotelli- ja ravintolaketjut, jotka ovat valtionyhtiö Altian suurasiakkaita ja kilpailevaa Restel-konsernia suurempi ryhmä. Sok-laiset ketjut hankkivat alkoholin tytäryhtiön Meiranovan kautta, Restel Kespron kautta. Tiedossa ei ole, millaista liikevaihtoa Meiranova ja Kespro tuovat Altialle. Yhtiön toimitusjohtaja Antti Pankakoski on suurimman osuuskaupan HOK-Elannon hallituksen jäsen, Konttinen huomauttaa.

S-ryhmä jyrää
valtuustoissa

Kaupan keskittymistä voimistaa Alkon sijoittumisen lisäksi osuusliikkeen vahva ote kunnallispolitiikkaan. Pienyrittäjien mukaan erityisesti S-ryhmä on saanut paraatipaikoille liikepaikkojaan, koska yhtiön luottamushenkilöitä on paljon kaavoituksesta ja liikepaikkapäätöksistä vastaavissa lautakunnissa ja kaupunginvaltuustoissa – myös eduskunnassa.

– Tilannetta kuvaa, että valtuustoissa puhutaan usein "S-ryhmän miehistä ja muista", Tasanko sanoo.

Pienyrittäjät jättivät viime vuonna Euroopan neuvoston korruptionvastaiselle toimielimelle Grecolle valituksen kauppapaikkojen kaavoituksesta. Pienyrittäjien mukaan ainakin Helsingissä, Oulussa, Turussa, Tampereella, Mikkelissä ja Porvoossa esiintyy rakenteellista korruptiota. Tasankon mukaan Grecon vastausta odotellaan vielä.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (213)


Anonyymi
Where there's a mill, there's a road.
JiiPee 24.11.2011 16:22

Anonyymi
Onneksi meidän tuppukylässämme alko on k-marketin kanssa saman katon alla.
fröm sästämälä 24.11.2011 16:26

Anonyymi
Helppo ratkaisu:
Kaikissa muissa Euroopan maissa saa myydä marketissa alkoholijuomat. Alkon monopoli on naurettava. Siksipä en ole ostanut sieltä mitään vuosiin vaan tilannut netistä. Suosittelen toimimaan samoin protestiksi laittomalle monopolilaille.
monopolille kuolema 24.11.2011 16:40

Anonyymi
Tuolla ne asuntovelalliset sitte kulkee zombeina, kun ei ole muuhun varaa ja sieltä saa boooooonusta, se on ku laittais rahaa pankkiin.
asuntovelallinen on 24.11.2011 16:53

Anonyymi
Riihimäellä sitä vasta ollaan tasapuolisoa alko sekä Prismassa että City-marketissa reilusti isommassa Hyvinkäässä yksi, mutta siellä S ja K ovatkin vierekkäin.

Takavuosi S haki pikkupaikkakunnalla anniskeluoikeuksia ravintolaans E sai myös oikeudet vaikkei sillä ollut ravintolaakaan!
HOK-ELANTO,HÄMEENMAA 24.11.2011 16:57

Anonyymi
Vapauttakaa se viina ja muut alkoholituotteet kaupan hyllylle. Niin ne ovat muuallakin, eikä se aiheuta mitään ongelmaa. Se joka siitä haluaa, hankkii se sen kuitenkin jotenkin, alkosta tai kaupasta.

Aina lässytetään kansainvälistymisestä, niin tässä asiassa ollaa edelleen aivan holhousyhteiskunnassa - tai sinne suuntaahan sitä ollaan edelleen vahvasti menossa.
New time 24.11.2011 17:02

Anonyymi
Yhtä suuri tai suurempi ongelma on, että esimerkiksi suurimat elintarvike yritykset isoine henkilöstöresursseineen saavat olla mukana päättämässä säädöksistä ja byrokratiasta elintarviketeollisuudessa. Samala he tekevät pienten toimijoiden olot tukalaksi jos ei jopa mahdottomaksi, koska pienen toimian pitää tuntea hirmuinen määräysviidakko ja olla lähes yleisnero pärjätäkseen kaikkien viranomaisten kanssa.
Ääs 24.11.2011 17:04

Anonyymi
"Miksi valtio subventoi ryyppäämistä minilla eri tavoilla. Miksi tässä kohden ei kustannusvastaavuus verotuksessa toimi?"

Hei, "me tienataan tällä".
JK 24.11.2011 17:05

Anonyymi
http://gourmondo.de
Viini 24.11.2011 17:18

Anonyymi
Mitäs huolta MONOPOLIfirmalla on sijainnista tai menekistä ?

Eihän monopolifirmalla huolen päivää olekaan. Mutta monopolifirman tuotteet toimivat sisäänheittotuotteina myös tavallisille marketeille ja siksi ei ole yhdentekevää, minkä marketin nurkassa Alko seisoo.
Alkon monopoli - Mi 24.11.2011 17:59
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä