Kirjaudu ▼
 

AL: Tradeka myy ale-ruokaa poliitikkojen perheille

Lehtikuva
AL: Tradeka myy ale-ruokaa poliitikkojen perheille
Tradekan hallintoneuvostossa ja edustajistossa istuvat poliitikot saavat perheineen laajat henkilökuntaedut Suomen Lähikaupan liikkeissä. Etuja saavat myös jo paikkansa jättäneet, nykyiset ministerit. Asiasta kertoo Aamulehti. Aiemmin vastaavanlainen tapaus tuli ilmi S-ryhmässä.
Taloussanomat
2.9.2011 10:22
55

Osuuskunta Tradeka-yhtymä tarjoaa laajoja henkilöstöetuja myös sellaisille poliitikoille, jotka ovat jo jättäneet paikkansa hallintoneuvostossa ja edustajistossa. Etuja saavat näin ollen myös kaksi ministeriä, liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) ja opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.). Asiasta kertoo Aamulehti.

Etuja saavat myös heidän perheenjäsenensä.

Tradekan edustajistossa on paljon poliitikkoja – 12 kansanedustajaa ja lukuisia kunnallispoliitikkoja. Mukana ovat Aamunlehden mukaan muun muassa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.), ja kansanedustajat Annika Lapintie (vas.) ja Jouko Yrttiaho (sd.).

Aiemmin tällä viikolla vastaava järjestely tuli ilmi joissain S-ryhmän  osuuskaupoissa. Asian tultua julki se ilmoitti, ettei paikallisten osuuskauppojen pitäisi antaa kyseisiä etuja hallintoneuvostojen jäsenten perheille.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tradekassa hallintoneuvoston ja edustajiston jäsenet saavat seitsemän prosentin alennuksen ruoasta ja 15 prosentin alennuksen käyttötavaroista Suomen Lähikaupan Siwa-, Valintalo- ja Euromarket- myymälöissä.

Osuuskunta Tradekan hallintojohtaja Perttu Puro ei halunnut arvioida Aamulehdelle, pitäisikö perheenjäsenten etuihin puuttua. Hänen mukaansa yhtiö seuraa keskustelua ja reagoi tarpeen mukaan. Etukäytäntö on ollut voimassa vuosikymmeniä.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (55)

Sivut:1 ... 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Paljonko se tuppeensahattu maksaa?


Lapin hiihtomatkoilla se varmaan selvisi tai ei vain muista..Nuorisosäätiöstä voisi löytyä hinnasto..
mättai wänhanen 2.9.2011 19:31

Anonyymi
Korruptio on maan tapa.
Nimetön 3.9.2011 1:08

Anonyymi
Onneksi lintukodossamme ei esiinny korruptiota, eikä epäoikeudenmukaisuutta. Lisäksi kaikilla on hyvä mieli, vailla huolia!!! Hip hei, syksyäkohden ;)
Jens 5.9.2011 10:33

Anonyymi
siwa-7% on vielä ihan sika kallis
käyttötavaran osalta on varmaan niin, että hyvä jos poliitikot jotain alennuksineen ostavat, muut eivät varmaan paljoakaan mitään osta muutenkaan
eikös lähikauppa ole takonut varsin kovia tappioita, hyvä että tämmöinen veroparatiisi on tukenut suomalaista työllisyyttä

parasta osuuskauppa liikkeessä on nykyään s-pankki josta kuka tahansa saa ilmaiset palvelut ja riippumattomuuden perinteisistä pankeista kohtuuttominen maksuineen
elannon mukana multi 6.10.2012 23:22

Anonyymi
Selvää koruptiota työväen liikkeen erotettava välittömästi moiset ketkut,
Nimetön 8.10.2012 5:44
Sivut:1 ... 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä