SS: Seuraava Ikea tulee tänne
Uuden Ikean sijoituspaikaksi on ollut esillä sekä Lappeenranta että Hamina. Ikean perustaja Ingvar Kamprad sanoo odottavansa esitystä uuden Ikean rakentamisesta mahdollisimman pian, kertoo Savon Sanomat.
– Se voisi toteutua seuraavan neljän vuoden aikana, Kamprad arvioi aikataulua lehden haastattelussa.
Kaakkois-Suomeen kaavailtu Ikea olisi järjestyksessään Suomen kuudes Ikea-tavaratalo. Jo ennestään Ikea toimii Espoossa, Vantaalla, Raisiossa ja Tampereella.
Viidennen tavaratalon rakentaminen on juuri käynnistynyt Kuopiossa, jossa Kamprad kävi tällä viikolla muuraamassa tavaratalon peruskiven.
Aiemmin esillä ollut ajatus uuden Ikean rakentamisesta Vaasaan on tyrmätty.
Samalla matkalla ruotsalaismiljonääri vieraili myös Olvilla, jonka suuromistaja hän on. Kampradin mukaan Olvilla on mahdollisuuksia laajentua ulkomaille.

















Kommentit (18)
Oulussa on jo Stockmann josta kuopiolaiset vain haaveilevat. Enemmän minä sitä näin autottomana kaipaisin, kuin jotain jättimäistä Ikea-Ikanos kauppakeskusta 10 kilometrin päässä keskustasta.