Kirjaudu ▼
 

Wal-Mart kasvatti tulostaan alkusyksystä

Yhdysvaltalainen kauppajätti Wal-Mart paransi tulostaan vuoden kolmannella neljänneksellä. Yhtiö hyötyi paljon ulkomaiden toimintojensa kasvusta.
Bloomberg
16.11.2010 17:11
5

Yhtiö kertoi tänään tuloksensa kasvaneen runsaat yhdeksän prosenttia heinä–syyskuussa viime vuodesta.

Nettotulos nousi 3,4 miljardiin dollariin (2,5 miljardia euroa). Ilman veroetuja osakekohtaista tulosta syntyi 90 senttiä, mikä oli linjassa uutistoimisto Bloombergin haastattelemien analyytikoiden arvioiden kanssa.

Liikevaihtoa yhtiölle kertyi 102 miljardia dollaria (74,7 miljardia euroa) kolmen kuukauden aikana. Vuotta aiempaan verrattuna liikevaihto kasvoi vajaat kolme prosenttia.

Alkusyksystä Wal-Mart hyötyi etenkin ulkomaiden toimintojensa kasvusta. Hyvä myynti Brasiliassa ja Japanissa siivitti ulkomaan liikevaihdon kahdeksan prosentin kasvuun vertailukelpoisilla valuuttakursseilla tarkasteltuna.

Yhdysvalloissa sijaitsevien, ainakin vuoden verran auki olleiden kauppojen liikevaihto supistui 1,3 prosenttia. Kyseessä oli kuudes perättäinen neljännes, kun liikevaihto Yhdysvaltain kaupoissa laski.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kauppajätti odottaa osakekohtaisen tuloksensa asettuvan 1,29–1,33 dollarin tuntumaan vuoden viimeisellä neljänneksellä. Uutistoimisto Bloombergin haastattelemien analyytikoiden odotukset liikkuivat 1,28 dollarissa.

Koko vuoden osakekohtaisen tuloksensa Wal-Mart ennakoi asettuvan 4,12 dollarin tuntumaan. Aiemmin yhtiö odotti 4,05 dollarin osakekohtaista tulosta. Wal-Martin mukaan tulosennusteen nosto heijastaa etenkin kolmannelle neljännekselle ajoittuneita veroetuuksia.

Yritykset Wal-Mart
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (5)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Waltonit ja kiinalaiset tekee isoa rahaa. Muut vikisee.
Nimetön 16.11.2010 17:21

Anonyymi
Nousua pukkaa.
|-|omo petteri 16.11.2010 17:29

Anonyymi
Ahneet ääririistäjäkapitalistit kuppaavat lisää rahaa tileilleen. Hienoa!
Sitten vain odotella 16.11.2010 17:50

Anonyymi
Edullinen kauppa ei ihme vaikka liikevaihto kasvoikin.
Ville 16.11.2010 19:38

Anonyymi
Osinko nousee taas ensi vuonna.

Tätä osaketta sai v. 1974 (splitit huomioiden) parilla sentillä. Nykyhinta on siinä USD 54.

Omaisuus siis olisi lievästi sanoen kasvanut, jos olisi sijoittanut silloin...
Gekko 17.11.2010 17:16
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä