Isät lahjotaan 38 miljoonalla

Marja Airio/Lehtikuva
Isät lahjotaan 38 miljoonalla
Suomalaiset kuluttavat isänpäivän lahjoihin ja askartelutarvikkeisiin 38 miljoonaa euroa, arvioi alan työnantajajärjestö Kaupan liitto. Isää kohden rahaa käytetään runsaat kolmekymppiä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
8.11.2010 16:47
Kommentit 10

Parhaat isät, tänä vuonna teidän lahjoihin käytetään yhteensä 38 miljoonaa euroa. Näin siis ainakin, mikäli Kaupan liiton ennuste osuu oikeaan.

Konjakkia, muita alkoholijuomia tai kukkia on turha odottaa, sillä niiden myyntiin isänpäivällä ei ole suurempaa vaikutusta.

Kaupan liiton pääekonomistin Jaana Kurjenojan mukaan isänpäivä lisää sen sijaan kosmetiikan, tietokone- ja videopelien, tietokoneiden oheislaitteiden, askarteluvälineiden ja muiden lahjatarpeiden myyntiä.

Kuinka arvokkaasta lahjasta sitten tavallinen isä pääsee osalliseksi? Vastausta tähän voi etsiä peilaamalla lahjoihin käytettävää rahasummaa isien lukumäärään.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli viime joulukuun lopussa yhteensä 1,15 miljoonaa miestä, joilla on lapsia. Jos lahjarahat käytettäisiin täysin tasaisesti, saisi jokainen isä lahjan muotoon puettuna siis noin 33 euroa ensi sunnuntaina.

Toisaalta, monelle isälle sen parhaimman lahjan arvoa ei voi mitata euroissa.

Lisää Aiheesta
KolumniIsänpäivä joutaa boikottiin (8.11.2009 08:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (10)

Huono 0
Sänkipojat muistavat isäänsä maailmalta ja saavat hänet liikutuksen kyyneliin.Vielä jos pääsisi tähän tv-ohjelmaan jossa etsitään omaisia?
Lentävä Puliukko
Huono 0
Kyllä isän paras lahja on yhteistyökykyinen, osallistuva,lämmin, pyyteetön, rakastettava,rakastava,lämminsylinen kumppani. Näin se vain on.
Onnen-Pekka
Huono 0
Kun lapsikatras 2-7v syöksyy aamulla sänkyyn,on tilanne liikuttava ja ihana. "Isi,miksi sulla on kyyneleet"?
Syödäänpä nyt kakkua
Huono 0
Olen ollut sen verran aktiivinen nuorena miehenä, että saan isänpäivä kortin kuudesta eri maasta, ja kahdelta mantereelta.
Osinko-Otto
Huono 0
Puerto ricosta tuleva maksumuistutus, saa aina silmäni kyyneliin, se summa on pientä, ja jokaisen sekunnin arvoinen, asustaahan siellä maailman kauneimmat naiset ;)
Emissio eiku Osinko-Otto
Huono 2
Juu, taas ostetaan turhia romuja nurkkiin.
Lahjoittaisivat nuo rahat vaikka Haitiin.
Näin rahoilla voitaisiin torjua köyhyyttä siellä
ja "isit" vois röyhistellä rintaa kun ovat olleet
kerrankin hyödyksi
kastroija
Huono 0
Joo, taas mitataan isän arvoa. Onko se kossupullo vai toi 33 euroa. Kyllä pännii tämmöiset kauppiaiden keksimät rahastuspäivät. Olen aina sanonut lapsilleni, että paras lahja on se minkä jätätte ostamatta.
rahalla saa
Huono 0
Olen kieltänyt lapsiltani lahjojen tuonnin. Jos tulevat minkään paketin kanssa jouluna, isänpäivänä jne. niin paketti menee suoraan UFF-laatikkoon, eipä ole paljon lahjoja näkynyt. (paras ympäristöteko mitä isät voi lapsilleen antaa)
eko eko eko
Huono 0
miksi isänpäivä taas yhdistetään rahaan?
???
Huono 0
Koskaan en ole mitään tähän kauppiaiden keksimään turhaan "juhlapäivään" tuhlannut, ja eiköhän se isikin sen ymmärrä.
Bottivarmistus: mitä on kaksi ynnä viisi?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
New York
Selkeää ja poutaa 21
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

06:51OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,934+0,41 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949