Kirjaudu ▼
 

ABC-myymälät hurjassa vedossa

Olli Häkämies/Lehtikuva
ABC-myymälät hurjassa vedossa
S-ryhmän myyntiluvut näyttävät reipasta kasvua kolmelta ensimmäiseltä vuosineljännekseltä. Kauppaketjun valopilkkuna toimi erityisesti sen liikennemyymälät.
Taloussanomat
28.10.2010 13:57
57

S-ryhmän vähittäismyynti oli tammi–syyskuussa 7,7 miljardia euroa ja se kasvoi 5,0 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.

Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan myynti kasvoi peräti 13,3 prosenttia. 

– ABC-liikennemyymälöiden kauppa kävi erinomaisesti. Lämmin kesä sai ihmiset liikkumaan ja volyymit kasvoivat heinä–syyskuussa erityisesti marketpuolella, ravintolakauppaa puolestaan vauhditti alv-alennuksen vieminen kokonaisuudessaan suoraan hintoihin, riemuitsee SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä.

S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 4,0 prosenttia ja oli 4,3 miljardia euroa. Käyttötavarakaupan myynti kasvoi 11,3 prosenttia 812 miljoonaan euroon.

Alueosuuskauppojen vähittäismyynti oli 6,6 miljardia euroa ja se kasvoi 5,8 prosenttia.

– Myynnit ovat kehittyneet kesän ja alkusyksyn aikana suotuisasti, myös suhdanneherkillä toimialoilla kuten majoitus- ja ravitsemiskaupassa. Hyvä kesä vaikutti positiivisesti myös päivittäistavarakauppaan, jossa kehityksemme oli alan keskivertoa parempaa, Niemelä sanoo kaupparyhmän tiedotteessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Liiketoiminta-alueista marketkaupan myynti kasvoi tammi–syyskuussa 5,7 prosenttia. Tähän sisältyvät Prismojen, S-marketien, Sale- ja Alepa-myymälöiden, Kodin Terrojen sekä muiden marketkaupan yksiköiden päivittäistavara- ja käyttötavaramyynnit.

Tavaratalo- ja erikoisliikekaupan vähittäismyynti sen sijaan laski 0,7 prosenttia.

Matkailu- ja ravitsemiskaupan myynti kasvoi 2,3 prosenttia. Auto- ja autotarvikekaupan myynti kasvoi 1,0 prosenttia, mutta maatalouskaupan myynti laski 5,0 prosenttia.

Lähialueilla vähittäismyynti kasvoi vajaat 30 prosenttia 181 miljoonaan euroon.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (57)


Anonyymi
Jos suinkin voin välttää, niin en käytä ABC-asemia Suomessa matkustaessani. Koetan suosia pieniä yrittäjiä, joilta saa paikallisia ja erilaisia tuotteita.

Olen aivan samaa mieltä! Pienyrittäjiä kannattaa suosia: paikat on parempia, ruoka aidonpaa ja herkullisempaa (yleensä myös halvempaa), kahvi parempaa ja osa tuotteista tulee Suomestakin. Esimerkkejä löytyy niin Ikaalisten alueelta Satakunnasta luin Nelostien varreltakin pitkin Keski-Suomea.
Tuulipukukansa ei tietysti näissä käy, kun niistä ei saa poonusta. Tuulipukukansa käy syömässä Ääs-Ryhmän "herkullista" thaimaalaista broileria, tanskalaista porsasta ja puolalaisia vihanneksia. Nami-nami...


Samaa mieltä. Minäkin suosin erästä vakipaikkaa, josta saa esimerkiksi maittavan sämpylän tai jopa puolikkaan pitsan (aterian) keskimäärin 1/2 halvemmalla verrattuna ABC:n monopoli-ryöstöhintoihin. Pienten lähikauppa-baarien suosiminen kannattaa aina.

Kaiken lisäksi palvelu on mukavaa, eikä ABC:n liukuhihnamaista...
No more S 28.10.2010 16:29

Anonyymi
ABC on keskinkertaisen huono kaikessa, mutta niilla on niin peevelin hyvat kauppapaikat, etta se vetaa kansaa.


Kyseessä ei voi olla vain sattuma, että näin on tapahtunut. Suomessahan ei ole korruptiota, vaan ainoastaan "maan tapa".
No more S 28.10.2010 16:31

Anonyymi
...tsekkaapa mitäkaikkea 'palvelua ja myyntiä harrastetaan'. Mut älä kerro kelleen - silläsillä - on suojelus korkeammalta taholta.
sehr gut 28.10.2010 16:41

Anonyymi
Mutta ku sieltä saa sitä äs-poonusta!
pässi narussa 28.10.2010 16:43

Anonyymi
Talsan palstalaisten profiili:

- Asunto on täysin oma (ei velkaa siis)
- Ruuat ostetaan lähimarketista joka ei ole siwa, lidl, s-kauppa, m-kauppa tai k-kauppa (rosvojen ja turhien bonusten kauppoja kaikki, tai tuotteet huonoja)
- Viinat tuodaan virosta, saksasta tai muualta (tämä kyllä ymmärrettävää)
- Auto on uusi (eikä tietenkään velkaa siinäkään)
- Rahaa osakkeissa, säästössä, metsissä, asunnoissa ja sijoitusasunnoissa (velattomana of course)
- Työpaikka eikä pelkoa työttömyydestä kun ovat niin korvaamattomia (ainakin niin annetaan ymmärtää kun työttömiä osataan haukkua, ei osu siis omalle kohdalle ikinä, koskaan)

Onhan näitä...
palstaa seuraillut : 28.10.2010 16:48

Anonyymi
Eipä taida enää olla paikkaa, missä en törmäisi S-mafiaan
maajussi


Pellollasi?

Ala jo valmiiks hymyileen ... kohta kun sosiaalitoimen kaikki valvontalennokit saadaan käyttöön marja-sedät syöksyy tarkastamaan pottujasi - ellei hymysi näy leveänä videotarkkaamossa
Stasilandian Urkki j 28.10.2010 16:52

Anonyymi
Talsan palstalaisten profiili:

- Asunto on täysin oma (ei velkaa siis)
- Ruuat ostetaan lähimarketista joka ei ole siwa, lidl, s-kauppa, m-kauppa tai k-kauppa (rosvojen ja turhien bonusten kauppoja kaikki, tai tuotteet huonoja)
- Viinat tuodaan virosta, saksasta tai muualta (tämä kyllä ymmärrettävää)
- Auto on uusi (eikä tietenkään velkaa siinäkään)
- Rahaa osakkeissa, säästössä, metsissä, asunnoissa ja sijoitusasunnoissa (velattomana of course)
- Työpaikka eikä pelkoa työttömyydestä kun ovat niin korvaamattomia (ainakin niin annetaan ymmärtää kun työttömiä osataan haukkua, ei osu siis omalle kohdalle ikinä, koskaan)

Onhan näitä...
palstaa seuraillut :)


Huom.
Kaikilla netti ja näppis - punikeilta sen sijaan puuttuu näyttöö tai jummarrus sen käyttöö
öö 28.10.2010 16:55

Anonyymi
Kerran yhdellä abc-asemalla kysyin, että "missä päin mahtais olla moottoriöljyt?". Myyjä: tuolla s-marketin puolella voi olla joitain öljyjä.
Huoltoasema, joopa j 28.10.2010 17:18

Anonyymi
Kerran yhdellä abc-asemalla kysyin, että "missä päin mahtais olla moottoriöljyt?". Myyjä: tuolla s-marketin puolella voi olla joitain öljyjä.


Öljyongelman voit kiertää ostamalla Japanissa valmistetun ajoneuvon. (
Huom. Valmistusmaa pyritään tiukasti salaamaan, eikä syyttä. Maakoodi sisältyy mm. ajoneuvon valmistenumerosarjaan)
)
Käy ABC pissillä 28.10.2010 17:29

Anonyymi
Kylläpäs täällä menestyvää yritystä mollataan oikein olan takaa. Eikö pitäisi olla ylpeä ja kehua, kuin Mika Anttosta tai Einari Vidgreniä.

Eikö osuuskuntaperiaatteella saisi menestyä? Onko menestyminen sallittua vain kaikille muille "oikeille" yritysmuodoille? Kateus se vain tuntuu vaivaavan kommentoijia.

Tottahan kallis puoti tuo APC poonuksineen on, mutta tekisikö yksityisomistaminen siitä sen halvempaa. Epäilen.
GuttaPirkka 28.10.2010 17:31
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä