Kirjaudu ▼
 

Saako kaupan kassalla olla huivi päässä?

Jussi Nukari/Lehtikuva
Saako kaupan kassalla olla huivi päässä?
Saako kaupan kassalla olla huivi päässään tai jopa burkha? Entä ristiriipus tai kansallisasu? Tätä joudutaan nyt miettimään kaupoissa, muun muassa HOK-Elannossa ja K-ryhmässä, kun työntekijöiden edustamat kulttuurit lisääntyvät.
Sakari Nupponen
31.8.2010 14:23 (päivitetty 15:52)
72

Kaupan isot keskusliikkeet eivät aio kieltää huiveja, mutta kaupoissa joudutaan miettimään sopivaisuuden rajoja.

– Ei burkhaa, kuten ei muitakaan kansallispukuja, HOK Elannon henkilöstöjohtaja Antero Levänen linjaa.

Kun työnantaja kustantaa ja huoltaa työasut voi Leväsen mukaan edellyttää, että niitä myös käytetään.

Hän alleviivaa investoinnin suuruutta, joka on satoja euroja työntekijää kohti. HOK Elannolla on 6 100 vakituista työntekijää, ja heillä on myös varavaateparret. Lisäksi yhtenäisiä asuja käyttävät tuuraajat ja muu vuokratyövoima.

Yhtä HOK Elannon asussa ei kuitenkaan ole: työasuun kuuluvaa  huivia.

Jos työntekijä haluaa käyttää sellaista ravintolassa tai kaupassa, hän käyttää vihreänsävyistä huivia. Ongelmia ei ole ollut – ei ainakaan ole kuulunut henkilöstöosastolle.

Leväsen mukaan huivi ei saa laskeutua hartioille, kuten eivät saa valua hiuksetkaan valtoimenaan.

Yritys on joutunut ottamaan kantaa myös lävistyksiin ja koruihin.
Lävistykset eivät saa olla huomiota herättäviä. Niitä ei saa olla kasvojen alueelle. Ei esimerkiksi nenärenkaita. Sen sijaan korvissa ja ohimolla saa olla.

Leväsen mukaan kyse on ensisijassa hygieniasta.

Suunnilleen sama koskee hänen mukaansa uskonnollisia symboleja. Pieni rippiristi on ok, ja jokaisen oma asia.

Isokokoista ristiä ei saa pitää työvaatteiden päällä, kuten ei muitakaan isokokoisia kuruja. Ne voivat tarttua koneisiin, laitteisiin ja vaikka nostopumppuihin.

Tässä on hänen mukaansa kyse henkilön omasta työturvallisuudesta.

Työasut ovat myös osa ammattikuvaa ja -identiteettiä.
Leväsen mukaan HOK Elannossa ollaan jo kehittämässä uusia työasukokonaisuuksia, joissa työnantaja tarjoaa valmiita huivimalleja. Ennen kuin kehitystyö menee tuotannon asteelle saattaa hänen mukaansa vierähtää vielä pari vuotta.

K-ryhmässä kauppias
päättää huivista

– Kauppaketjumme ja kauppiasyrittäjät ovat yhdessä sopineet yhtenäisistä työasuista, joissa huomioidaan turvallisuus- ja hygienia-asiat, jotka ovat kaupassa erittäin tärkeitä, Kesko Oyj:n viestintäpäällikkö Harri Utoslahti kertoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Huivin käytöstä ei K-ryhmässä ole virallista ohjeita, vaan kauppias vastaa oman kauppansa henkilöstöpolitiikasta itsenäisesti.

– Yleensä huivien käytölle ei ole estettä, mikäli se ei vaaranna omaa tai muiden turvallisuutta tai tuotteiden käsittelyssä vaadittavaa hygieniaa.

Utoslahti alleviivaa, että konsernin yhtiöt eivät hyväksy syrjintää missään muodossa. Yhtiöt tekevät Suomessa lakisääteiset yhtiökohtaiset tasa-arvosuunnitelmat, jotka ohjaavat muun muassa eri kulttuuritaustaisten henkilöiden tasa-arvoista kohtelua.

– Tasa-arvokokemuksia seurataan osana henkilöstötutkimusta, jossa selvitetään henkilöstön kokemaa ikään, syntyperään ja sukupuoleen kohdistuvaa tasa-arvoisuutta, Utoslahti sanoo.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (72)


Anonyymi
Mun mielestä kauppiaat sais asian itse päättää, silloin se menisi oikein. Ja asiakaskin saa päättää missä asioi, jos esim burkhan tapaan kassalla 100 varmasti jäi ostokset siihen ja kauppa vaihtui. Onneks asun useiden kauppojen lähettyvillä.
Hesus 31.8.2010 15:04

Anonyymi
Vaikka olenkin duunari niin mielestäni työnantaja saa päättää työntekijöiden työasut. On turhaa vedota uskonnollisiin vakaumuksiin huivia pidettäessä.


Tervetuloa esim Jorvin sairaalaan katsomaan näitä liehuhelmaisia muslimisairaanhoitajia eli peli on jo menetetty...
jaana K. 31.8.2010 15:05

Anonyymi
Saako kaupan kassalla olla huivi päässä?


Jos saa, lopputulos on silloin että näille huivipäisille kulttuurinsa tyrkyttäjille tulee olemaan omat kassajononsa samalla tavalla kuin nykyisin heillä on omat uimahallivuorotkin.

Silloin minä vaihdan kauppaa samoin kuin vaihdoin aikoinaan uimahalliakin.

Silloin minä vaihdan kauppaa.
Onneksi vaalit on ko 31.8.2010 15:08

Anonyymi
Mun mielestä kauppiaat sais asian itse päättää, silloin se menisi oikein. Ja asiakaskin saa päättää missä asioi, jos esim burkhan tapaan kassalla 100 varmasti jäi ostokset siihen ja kauppa vaihtui. Onneks asun useiden kauppojen lähettyvillä.

Jepp, terveisiä vain HOK:lle jos huivipäisiä kassoja rupee tulemaan vastaan vaihtuu kyllä meidän perheen ostospaikka. Normaali työasu lippalakin (esim. lihatiskillä) kanssa pitää kyllä riittää.
Suvaitsevaisuus lopp 31.8.2010 15:11

Anonyymi
Mikä ettei Mitä se minulle kuuluu
Nimetön 31.8.2010 15:18

Anonyymi
Kansallispukuuni kuuluu keklu taskuun. Ja pohjalaisilla se roikkuu ihan näkyvillä. Borneolaisilla on myös mielenkiintoisia kansallisasuja. Mihin kohtaan laitetaan rajat..
Hyvä kysymys, mutta itse et taida kuitenkaan olla töitä hakemassa. Tai sitten olisi sekin ihme nähty.
Vermo 31.8.2010 15:19

Anonyymi
Itse olen vaihtanut kauppaa, kun vakituisella kassalla on isot levitetyt reiät korvissaan. Yäk. Kerran ostin kaupasta, jonka kassalla oli kaukaa katsottuna ah niin somat hymykuopat. Läheltä katsottuna ne olivatkin lävistykset. Teki pahaa, kun ajatteli miltä sellaiset tuntuvat. Jätän nyt senkin puodin väliin, kun valinnanvaraa on.
Esteri 31.8.2010 15:20

Anonyymi
Kartan huivipäistä kassaa. Jos pakko, alan käymään toisessa kaupassa.
Allu A 31.8.2010 15:25

Anonyymi
Uskonto ei kuulu työpaikalle.
apinakapina 31.8.2010 15:30

Anonyymi
Oikealla linjalla tämä HOK-Elanto.
Palkansaaja 31.8.2010 15:38
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä