Sianlihan tuontikielto Venäjälle loppunee
Evira on tehnyt lisätarkastuksia suomalaisyrityksille, joiden sianlihan vientiä Venäjälle on väliaikaisesti rajoitettu.
Elintarviketurvallisuusvirasto tutki tetrasykliinin esiintymistä sianlihassa. Liha-laitosten tutkimukseen toimittamissa näytteissä ei todettu tetrasykliiniä, Evira kertoo tiedotteessaan.
Tutkimuksen tulokset on toimitettu Venäjän viranomaisille, jotka käsittelevät asiaa tänään.
Venäjä asetti toukokuussa tekemänsä tarkastuksen perusteella väliaikaisia tuontirajoituksia neljälletoista suomalaiselle liha- ja maitoalan yritykselle.
Vientirajoitukset tulivat voimaan 23. päivä heinäkuuta. Maitoalan laitoksilta vientirajoitukset poistuivat puolitoista viikkoa sitten.



















Kommentit (11)
Tallaista vientia Nova-hallitus tukee avokatiswesti ja useampaan kertaan.
Helppoa ja loogista, eikö totta?
Taidan alkaa syömään vain sikaa, naudanliha saa jäädä kauppaan.
Liha-laitosten tutkimukseen toimittamissa näytteissä ei todettu tetrasykliiniä, Evira kertoo
Kunhan venäläisetkin oppivat noudattamaan suomalaista maantapaa ja tutkimaan vain niitä lihapaloja joita yhtiöt tutkittaviksi valikoivat, sekä he että myös me voimme jälleen syödä hyvillä mielin maailman puhtaimmiksi uskoteltuja lihaklönttejä.
Eikä viitsitä vaivata päätämme pohtimalla minne kaikki eläimiä varten maahan tuodut antibiootit ja muut hyvät lisäaineet joutuvat. Kuvitellaan vaikka että paksuniskaiset kehonrakentajat ja huippu-urheilijat popsivat ne kaikki.
Tätä olen epäillyt itsekin. Taitaa nauttia jotain sellaista kemikaalia, joka aiheuttaa puheeseen omituista tautofoniaa; kaikki t-alkuiset sanat taipuvat suussa muotoon "tuki". Yleensä tämä esiintyy heti puheen alussa, mutta lopussa - ikään kuin loppuhuipentumana - tulee lukuisten tuki-sanojen sarja: tuki, tuki, tuki.