Intia: USA:n sisäpolitiikka hidastaa vapaakauppaneuvotteluja
Intian kauppaministeriön kauppasihteeri Rahul Khullar arvelee Doha-neuvottelujen polkevan paikoillaan vielä hyvän tovin. Syyksi hän mainitsee Yhdyvaltojen ensi vuoden vaalit ja vapaakaupan aiheen herkkyyden.
Amerikkalaiset ammattiliitot ja demokraatit suhtautuvat epäilevästi uusiin kauppasopimuksiin. Presidentti Barack Obama saattaa jättää herkän aiheen jopa vuoden 2012 vaalien jälkeiselle ajalle, vaikka maan teollisuuslobbarit olisivat mielissään Doha-neuvottelujen ratkaisusta ensi vuonna.
Vuonna 2001 käynnistetyt Dohan vapaakauppa-neuvottelut ovat polkeneet paikoillaan. Suurimmat erimielisyydet vallitsevat Yhdysvaltojen ja nousevien talouksien maiden Intian, Kiinan ja Brasilian välillä.
Yhdysvallat vaatii maita avaamaan markkinoitaan, eritoten lääke-, metsä-, rakennustarvike- ja maataloustarvikealalla. Vastapalveluna nousevat taloudet vaativat Washingtonin leikkaavan maataloustukiaan ja tuontimaksujaan.
Yhdysvallat on yrittänyt silotella erimielisyyksiä kahdenkeskisillä neuvotteluilla. Khullarin mukaan tämänlainen politiikka on kuivunut kokoon Yhdysvaltojen pyrkiessä pyöristämään ehtoja itselle hyödyllisempään suuntaan.
Neuvottelujen hitaan etenemisen myötä Intia on ryhtynyt neuvottelemaan kaupan vapauttamisesta kahden kesken Euroopan unionin kanssa.
–Muutamissa asioissa tulee edistymistä, arvioi Khullar tulevien marraskuun neuvotteluiden lopputulosta Reutersille.

















Kommentit (11)
Tottakai olisivat tästä hyötyjinä. 1% amerikkalaisista hyötyy töiden siirtymisestä hikipajamaihin kuten muissakin Länsimaissa, heidän toiveidensa mukaan on menty ja tavalliset länsimaalaiset kärsivät sen nahoissaan.
Sairas kansa en ihannoi, vaan pikemminkin inhoan!
Turhiksi jäävät Intian ja Unionin neuvottelut.
EU:n maanomistajat, nuo todelliset Euroopan omistajat eivät tingi maataloustukiaisistaan, joita heille mätetään puolen EU:n budjetillisen verran.
Intialaiset taas eivät halua ostaa vaan myydä. He tekevät omassa maassaan kaikea mahdollista moottoripyöristä ja autoista pitkän matkan ydinkärkiohjuksiin ja Nokian puhelimiin saakka. He eivät tarvitse meiltä muuta kuin loputkin rahamme.
Siutä riistosta aiheutuneita kärsimyksiä pian maksat sinäkin ylimielinen suomalainen.