Alkon läheisyydessä käy kauppa
Alkon sijoittumisen vaikutukset lähikaupalle on tutkittu. Markkinatutkimusyhtiö Nielsenin tekemän tutkimuksen mukaan Alkon välittömään läheisyyteensä saaneen kaupan myynti kasvaa keskimäärin 5,9 prosenttia.
Lisäetua syntyy kilpailijoiden kustannuksella, sillä tutkimuksen mukaan muiden lähiseudun kauppojen myynti puolestaan putoaa 6,7 prosenttia.
Asia ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen sillä Nielsenin mukaan myös ruokakaupan ketju vaikuttaa Alkon vaikutuksen suuruuteen. Eniten hyötyä oli K-market-ketjun kaupoille, mutta vähiten hyötyä – paikoin jopa myynnin laskua suhteessa muuhun ketjuun – Alkoista syntyi K-Supermarket-ketjun kaupoille.
Päivittäistavarakauppa-yhdistys vetääkin tuloksesta johtopäätökset, joiden mukaan alkoholimonopoli pitäisi purkaa.
– Alkoholijuomien myynti on järjestettävä tavalla joka ei loukkaa kilpailua eikä vaaranna lähikauppapalveluja, mutta toteuttaa myös monopolin alkoholipoliittiset tavoitteet, toimitusjohtaja Osmo Laine vaatii järjestön tiedotteessa.
Hiljan julkaistussa TNS Gallupin tutkimuksessa kansa jakautui tasan kahtia viinien maitokauppoihin siirtämisen suhteen. Vapaampaa politiikkaa kannattavien osuus on kuitenkin vähentynyt takavuosista, jolloin parhaimmillaan lähes kolme neljästä vastaajasta kannatti viinien myymistä ruokakaupoissa.

















Kommentit (17)
Kunnallispolitiikoilla on ollut käsittämätön onnistumisprosentti ympäri Suomea valita Alko juuri yhden kaupparyhmän kainaloon. Kuka on S-ryhmän "merisalo"?
Päivittäistavarakaupan kartelli tulee purkaa ja sallia ainakin leivän, voin ja makkaran sekä muiden grillituotteiden myynti Alkoissa.
Olisihan outoa, jos Tallinnan matkallakin ruuat ja juomat olisivat eri laivoissa.
Juopot ja kaikenlaiset sekahörhöt pyörivät Ympyrätalon seudulla aamusta iltaan, vaarallista ja kuvottavaa.
S-ryhmä ajaa vain omaa raha-asiaa ylitse kansalaisten oikeuksien ja muut seuraavat perässä, käsittämätöntä.
Kalliossa on hörhöjä aivan muusta syystä. Hehän asuvat niillä kulmilla. Alkolla ei ole ongelman kanssa mitään tekemistä. Hörhöt saavat viinansa, tenttunsa ja huumeensa joka tapauksessa.
Aiemmin olin nimenomaan tuolla ennemmistön kannalla ja kannatin viinien vapauttamista ruokakauppoihin. Nyt kun seuraa vähennetyllä veällä toimivia kauppoja ja mm. opiskelijoita ja kesätyöläisiä kassoilla, en usko, että jokainen myyjä kiinnittäisi niin paljon huomiota ikärajoihin kuin Alkossa... Ja niin kauan kuin tietyt sukupolvet juovat itsensä ennenaikaiseen hautaan, mutta sitä ennen tappelevat, ammuskelevat kuoliaaksi, puukottavat, hajottavat perheensä ja kaveruussuhteena ja ajavat kännipäissään pitkin teitä ja järviä niin että jokainen vesiselväkin on koko ajan vaarassa liikenteessä, en kannata viinien(kään) vapauttamista.
Pitää saada ensin raittiimmat sukupolvet työelämän ja perheiden pääosaan ja nämä kosteat sukupolvet vaikkapa vanhustentaloihin ja palvelukoteihin tai -yhteisöihin, SITTEN on aika alkoholin vapauttamiselle.