Keskon myynti jatkoi supistumistaan

Lehtikuva
Keskon myynti jatkoi supistumistaan
Kauppakonserni Keskon myynti painui marraskuussa hieman yli neljä prosenttia. Koko vuoden aikana myynnistä on kadonnut jo yli kymmenen prosenttia.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
14.12.2009 09:57
Kommentit 35

Kauppakonserni Keskon jatkuvien toimintojen myynti ilman arvonlisäveroa oli marraskuussa yhteensä 689,7 miljoonaa euroa. Laskua vuotta aiemmasta kertyi 4,3 prosenttia, Kesko kertoo tiedotteessaan.

Tammi–marraskuussa myynti oli noin 7,8 miljardia euroa. Vuotta aiemmasta myynti laski 12,6 prosenttia.

06:23Osake
+1,51 %
20,18
+0,30

Ruokakaupan myynti oli marraskuussa 306 miljoonaa euroa ja se kasvoi 2,2 prosenttia.

Käyttötavarakaupan myyntiä kirjattiin 144,1 miljoonaa euroa, jossa oli laskua 1,3 prosenttia. Myynti kehittyi parhaiten kodinsisustuksessa. Kodinelektroniikan ja pukeutumisen myynti laski viime vuodesta.

Rautakaupan myynti oli marraskuussa 179,5 miljoonaa euroa eli 11,6 prosenttia vuotta aiempaa vähemmän. Kotimaassa myynti laski 9,9 prosenttia. Ulkomailla myynti laski euromääräisesti 12,8 prosenttia ja paikallisissa valuutoissa 10,6 prosenttia. Baltiassa myynti laski 40,7 prosenttia. Venäjällä myynti laski euromääräisesti 21,6 prosenttia ja paikallisessa valuutassa 3,1 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Auto- ja konekaupassa VV-Auton myynti laski 0,7 prosenttia. Huhtikuun alusta alkaen autovero ei enää sisälly myyntilukuihin.

Konekeskon myynti putosi 30,1 prosenttia. Suomessa myynti laski 19,6 prosenttia ja ulkomailla 37,1 prosenttia. Syynä oli konemarkkinoiden heikkeneminen ja Baltian maatalouskaupan supistaminen

Keskon tukkumyynnissä kauppapäiviä oli marraskuussa 21 ja vähittäiskaupassa 29 eli kummassakin yksi enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Lisää Aiheesta
UutinenKonekesko myy rönsyjään Virossa (2.2.2010 09:36)
UutinenKeskon koneet hyytyivät (18.1.2010 11:33)
UutinenRuokakeskonkin myynti laskussa (13.11.2009 10:22)
UutinenKaupan kola jyrää (13.11.2009 06:02)
UutinenKesko sai liukuaan loivennettua (22.10.2009 09:44)
YrityksetKesko
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (35)

Huono 0
Ei muuta kuin lakkoilemaan ja vaatimaan palkankorotuksia.
Rahat pois ennen konkurssia
Huono 1
Rautakaupan myynti laski siis noin 10 %.

Onneksi sentään Keskon omistaman ydinvoimala rupeaa tuottamaan hyvin v. 2314, kun sähköä alkaa sieltä virrata.
Ydinvoimaloita rautakauppojen tillalle
Huono 0
Taitaa elintarvikkeiden hinnat taas nousta
Huono 0
Keskon tulisi heti perustaa Asunto-Kesko.
Pelkkää nousua
Huono 0
Tammi-marraskuussa myynti oli noin 7,8 miljardia euroa.

Aika mahtavaa tulosta näyttää tekevän! Ei koske lama suuryrityksiä.
Kansalainen
Huono 0
Rautakaupan myynti laski siis noin 10 %.Onneksi sentään Keskon omistaman ydinvoimala rupeaa tuottamaan hyvin v. 2314, kun sähköä alkaa sieltä virrata.

Keskon myynnin lasku on oiennut hienosti. Kesko on melko maltillisesti yt-neuvotellut, mutta hieman kuitenkin kustannuksia on sopeutettu (esim. Citymarkettien esimiestasolla).

Eiköhän Kesko taas ensi vuonna tee asiallista tulosta...
T.J.T.V
Huono 0
Keskon tulisi heti perustaa Asunto-Kesko.

Jep. Pitäisi siirtyä sinne missä kauppa käy kuumana ja nousevin hinnoin ;D
Asunto-Cesco
Huono 0
Ennen sanottiin että leviää kuin Elanto, nykyisin sanotaan että supistuu kuin Kesko!
Niin muuttuu maailma Eskoseni
Huono 1
Tilanne lienee kuitenkin kerrottua pahempi kun eivät puhu mitään katteista tai tuloksesta. Kansan köyhtyessä yhä useampi vaihtaa S-ketjun puolelle. Tuo K-kaupassa käynti on joillekin ideologista (kuten Kokoomuksen äänestys), pitävät itseään parempana ja vauraanpana kuin muut vaikka ovatkin kurjaa valkokaulusköyhälistöä. K-kauppa ja poliittinen oikeisto pettää aina.
Lähipiirissä useita K-kauppiaita (ja muutama entinen)
Huono 0
Keskon osake on näkymiin nähden aika hintava.
Oikeampi hintataso olisi 15 euron kieppeillä.
Sijoittaja
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Bryssel
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

06:18OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949