Nämä automerkit pitävät pintansa

Bloomberg
Nämä automerkit pitävät pintansa
Autokauppa on käynyt syksyllä odotuksia paremmin, mikä on saanut autoalan taas nostamaan tämän vuoden myyntiarviotaan. Marraskuussa rekisteröitiin eniten Skoda Octaviaa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
1.12.2009 15:49
Kommentit 109

Marraskuussa rekisteröitiin 6 210 uutta henkilöautoa, 580 pakettiautoa ja 176 kuorma-autoa, Autoalan tiedotuskeskus kertoo. Vuoden alusta lukien uusia henkilöautoja on ensirekisteröity kaikkiaan 86 444 kappaletta.

– Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka autoala on jo pariin otteeseen nostanut myyntiarviota, kauppa on sujunut viimeistäkin ennustetta paremmin ja kuluvana vuonna saavutettaneen 90 000 auton raja, Autoalan tiedotuskeskus arvioi.

Octavia nosti
Skodan viitoseksi

Eniten rekisteröitiin marraskuussa Toyotaa, joka sai kymmenen suosituimman automallin joukkoon kolme omaa malliaan. Kakkoseksi tuli Volkswagen ja kolmanneksi Ford, jotka kumpikin saivat kärkijoukkoon kaksi mallia. Volvo oli kahdella farmarimallillaan neljäs.

Automalleittain tarkasteltuna Skoda Octavia oli eniten rekisteröity auto ja menestys nosti Skodan viidenneksi rekisteröidyimmäksi automerkiksi.

Octavian takana eniten rekisteröidyt automallit olivat Toyota Corolla ja Volvo V70. Volkswagen Golf oli neljäs ja Ford Focus viides.

Octavia kärjessä
Eniten rekisteröidyt henkilöautomallit marraskuussa
  Mallisarja Kpl Markkinaosuus (%)  
1. Skoda Octavia 307 5,0  
2. Toyota Corolla 261 4,2  
3. Volvo V70 254 4,1  
4. Volkswagen Golf 241 3,9  
5. Ford Focus 239 3,9  
6. Toyota Yaris 228 3,7  
7. Ford Mondeo 224 3,6  
8. Toyota Avensis 218 3,5  
9. Nissan Qashqai 166 2,7  
9. Volkswagen Passat 166 2,7  
10. Volvo V50 157 2,5  
Yhteensä   2 461 39,9  
Lähde: Autoalan tiedotuskeskus
Toyota pysyy suosikkina
Eniten rekisteröidyt henkilöautomerkit marraskuussa
Merkki Kpl Markkinaosuus (%)
1. Toyota 1 018 16,5
2. Volkswagen 718 11,7
3. Ford 638 10,4
4. Volvo 575 9,3
5. Skoda 448 7,3
6. Nissan 256 4,2
7. Mercedes-Benz 254 4,1
8. Audi 251 4,1
9. Opel 235 3,8
9. Peugeot 235 3,8
10. Mazda 196 3,2
Yhteensä 4 824 78,3
Lähde: Autoalan tiedotuskeskus

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenAutokaupassa hurja huhtikuu (3.5.2010 14:23)
UutinenTuhannet autot jäivät jumiin (26.3.2010 06:01)
UutinenPerusautot loistivat talvitestissä (17.2.2010 10:40)
UutinenLumimyräkkä auttaa maasturikauppaa (2.2.2010 12:50)
UutinenSuomalaiset suosivat museoautoja (22.1.2010 16:14)
UutinenVolvo myydään Kiinaan (23.12.2009 13:33)
Uutinen11 000 vuotavaa Volvoa (11.12.2009 09:40)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (109)

Huono 4
Tuo on rahasta kiinni, jos on Per. Saukinen niin ajetaan skodalla.
BMW M 3. 2009 vm.
Huono 3
MAZDA ON LAATU AUTO

:) päivän piristys :)

Johan vitsin murjaisit.
Don
Huono 0
Ja ylhäällä on erittäin upea kuva ENSIMMÄISEN sukupolven Octaviasta.
Häh?
Superppi
Huono 5
Listan autoista autoja ovat Skoda, VW, Volvo, Ford.

"Auto" on Toyota. Sillä ajaa, jos muuta ei voi.
Don
Huono 4
Toyota on vaan "kulkuneuvo".autot on erikseen ja siinä Don on oikeassa.
Käfer
Huono 4
"7. Mercedes-Benz 254 4,1%"
MB siis voitti reilusti BMWn ja AUDIn!
P.S. Taisi syksyn matso AUDI-mies viedä AUDIn myyntiä alas...
MB CLK - kuljettaja
Huono 1
Toyota on jokavuosi aina ykkösenä eniten myydyimmissä , niin olisi kiva tietää miksi se ei sit olekkaan "auto"...
...
Huono 0
Tuo on rahasta kiinni, jos on Per. Saukinen niin ajetaan skodalla.

Voisin melkein luvata nauttia hatullisen sitä itseään, jos nimimerkki on ostanut omilla rahoilla uuden M3:en
Bugatti Veyron '08
Huono 1
"7. Mercedes-Benz 254 4,1%"
MB siis voitti reilusti BMWn ja AUDIn!
P.S. Taisi syksyn matso AUDI-mies viedä AUDIn myyntiä alas...
Per. Saukkinesen juttuja. Ei se siitä kiinni ollut että audi ja bmw ei ole listoilla. Eikö tuo ole raha kysymys millä ajaa. Kyllä nyky autot ovat kaikki ihan kelpo menopelejä.
prrrrmmmm......
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 11 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Bryssel
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

06:18OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949