Mustan perjantain myynti alitti odotukset
Myynti kiitospäivän jälkeisenä perjantaina, eli Yhdysvaltain joulukaupan avaavana päivänä kasvoi vain 0,5 prosenttia viimevuotisesta luvusta. Chicagolaisen tutkimusfirma ShopperTrakin lukujen mukaan myyntiä kertyi perjantaina 10,7 miljardin dollarin edestä.
Vähittäiskauppojen markkinointijohtajille tehdyn ennakkokyselyn mukaan kauppiaat odottivat myynnin ylittävän viime vuoden luvut 1,8 prosentilla. Viime vuonna kaupoissa oli hiljaisinta lähes 40 vuoteen.
– Ihmiset sanovat: ’Höllennetään kukkaronnyörejä hieman’, mutta kuluttaminen on yhä varovaista,
washingtonilaisen markkinointitutkimusfirma NPD:n johtava analyytikko Marshall Cohen kommentoi uutistoimisto Bloombergille.
Kuluttajia oli kuitenkin liikkeellä kaupoissa reilusti, vaikka ostoksia ei tehty niin paljon kuin kauppiaat olivat toivoneet.
– Olemme nähneet hitaan kasvun vähittäiskaupassa viimeisen kahden viikon aikana, ja mustan perjantain myyntilukujen valossa näyttää siltä, että marraskuu on positiivinen kuukausi vähittäismyyjille, kommentoi ShopperTrakin yksi perustaja Bill Martin.
Martinin mukaan 1,6 prosentin kasvuennuste koko joulumyynnille pidetään ennallaan.
















Kommentit (13)
Entä kuinka paljon on rahamäärä kasvanut? Taitaa todellinen kasvu olla miinusmerkkistä.
Mitä nyt olen USA:n talousuutisia seurannut niin kansa ei ole käsittääkseni rikastunut viime vuodesta, itse asiassa ihan päinvastoin.
Joskus sitä velkaakin on lopulta liikaa.
Eli eipä tämä ainakaan nousun merkki ole ;)
PS Tosin ei kukaan muukaan.