Kinkkubarometri lupaa hyvää
– Kauppa ja teollisuus varautuvat normaaliin joulumyyntiin taantumasta huolimatta, Atrian liha- ja alkutuotantojohtaja Matti Perälä sanoo.
Perälä arvioi, että tänä vuonna Suomessa myydään 6,5 miljoonaa kiloa joulukinkkuja. Hänen mukaansa niistä ei tule pulaa, mutta hän ei myöskään usko, että niitä jää käsiin.
– Kauppa on käynyt aivan kuten ennenkin.
Se pätee hänen mukaansa koko sortimenttiin.
– Pakastettua kalliimman tuoresuolatun kiinnostus on ennallaan. Juhlakinkkujen ja luuttomien kinkkujen menekki kasvaa.
Monista eri kinkkutyypeistä Suomen suosituin kinkku on Perälän mukaan seitsemän kilon juhlakinkku.
Kinkut eivät
lopu kesken
Kinkut tuskin loppuvat kesken, mutta jos haluaa jotain erikoisempaa, vaikka luomua, se kannattaa tilata etukäteen, Ruokakeskon kaupallinen johtaja Jukka Koivunen vakuuttaa.
Muuten kinkkuja tulee myyntiin entinen määrä. Ennustamista helpottaa se, että kinkkujen kysyntä on melko vakaa vuodesta toiseen.
Hintaa Koivunen ei lähde ennakoimaan.
Ruokakesko ei tuo kinkkuja ulkomailta. Myös Pirkka on kotimaista sikaa. Tosin yksittäiset kauppiaat saattavat myös hankkia kinkkuja omia kanaviaan.
Alv-ale laskee
kinkunkin hintaa
– Sian hinta on käytännössä ennallaan. Ruho on halventunut viime vuodesta 5–10 senttiä. Saman verran ovat kuitenkin nousseet muut kustannukset, lihatukkuri Veijo Votkin laskee.
Votkinin laskuopin mukaan kuluttaja saa kinkun nyt 4,3 prosenttia edullisemmalla hinnalla kuin vuosi sitten eli alv-alen verran halvemmalla.
Myös Votkinin mukaan kinkkuja pitäisi riittää tänä vuonna jokaiselle, joka niitä jouluksi haluaa.
Kinkkusanasto:
♦ Perinteinen joulukinkku on ehjä kokonaisuus porsaan jalkaa, johon kuuluvat paistit, silava, kamara ja luut. Kinkussa ei ole verkkoa. Koko 10–11 kg.
♦ Juhlakinkku syntyy, kun perinteisestä kinkusta poistetaan muut luut paitsi potka. Juhlakinkku on verkossa, mutta se on perinteisen muotoinen. Koko noin 7 kg.
♦ Luuttomasta juhlakinkusta on poistettu myös potka. Siitä on voitu leikata pois myös lihaa sekä osa silavaa ja kamaraa. Kinkku on verkossa.
♦ Kinkkurulla on luuton juhlakinkku, josta on poistettu suurin osa silavaa ja kamaraa ja myös lihaa. Kinkku on verkossa pitkulaisen muotoisena. Koko 3–5 kg.
♦ Harmaasuolattu kinkku on suolattu ilman nitriittiä.
♦ Tuoresuolattu kinkku ei ole ollut missään vaiheessa pakkasessa.
♦ Viljasikakinkku on siasta, joka on ruokittu viljalla.
♦ Luomukinkku tulee luomuvaatimukset täyttävästä tuotannosta.

















Kommentit (18)
Siinä tulisi samalla kokemusta, miten hauskaa sialle on joutua joulupöytään.
Olisi kiva tietää mitkä kustannukset ovat nousseet?
Kaupan välistäveto on toki lisääntynyt, kuten tukkurikin juuri perustelee, mutta kaikki muut ovat pudonneet.
Sovitaan mieluummin niin, että kaikki vegaanit ja muut idunpurijat jättävät ne jänöjussien talvivarastot rauhaan, jottei jänöjusseille tule nälkä talvella.
ps. Synti on hauskaa