Stockmannin myynti ei vedä
Stockmannin liikevaihto supistui runsaat 11 prosenttia 389,3 miljoonaan euroon. Liikevoitto kutistui lähes puoleen eli 17,7 miljoonaan euroon viime vuoden 34,6 miljoonasta eurosta. Suhteellista kannattavuutta kuvaava liikevoittoprosentti painui 4,5:een 7.9:stä.
Tulos ennen veroja heikkeni 8,9 miljoonaan euroon 21,8 miljoonasta eurosta. Se jäi tuntuvasti markkinaodotuksia heikommaksi. Uutistoimisto Bloombergin keräämien ennusteiden perusteella analyytikot olivat odottaneet 18,6 miljoonan euron tulosta. Kyseessä on 12 ennusteen mediaani. Ennusteet vaihtelivat 16,1-22,1 miljoonan euron välillä.
Osakekohtainen tulos pysyi viime vuoden tasolla 0,27 eurossa.
Stockmannin mukaan myynnin kehitys on lokakuun alussa ollut tammi–syyskuun laskevaa suuntaa parempi. Yhtiö pitää mahdollisena, että loka–joulukuun myynti voisi yltää viime vuoden tasolle ja että liikevoitto olisi parempi kuin viime vuonna.
Koko vuoden myynti ja liikevoitto jäävät kuitenkin viime vuotta pienemmiksi, Stockmann ennakoi osavuosikatsauksessa.

















Kommentit (28)
Vai onkohan kulutusjuhlat ohi. Aletaan miettimään mitä oikeasti tarvitaan ja mihin rahat laitetaan kun velaksi ei enää uskalleta kuluttaa?
Ps. aina askeleen edellä mediasta...
Kääntäkää tappiot tuleviksi voitoiksi ja vaihtakaa Stokkalla ajatusmaailmaa: GoGreen, Säästä Energiaa. Kaikki tietävät että vihreät arvot kiiltävät kaikkialla muualla paitsi eduskuntavaaleissa ja energialla voi tehdä työtä rajatun määrän. Kausitrendeistä siirros pysyvään ja pienemmällä rahalla ja katteella enemmän tavaraa ulos. Kyllä rahtarit kiittävät satamissa.
Jos tuohon imagokampanjaan liittäisi vielä Tampereen Sähkölaitoksen mustasilmäisen kampanjan: kaikki energia jakelussa on uusiutuvaa tammikuusta alkaen - nyt voitte käyttää sähköä enemmän kuin ennen. Uikaa samalla tavalla kuin muikku järvessä vastavirtaan ja luokaa hype, että kohta paranee kaikki maailman ongelmat ja voitte kuluttaa enemmän viimeistään vuoden alusta. Eiköhän asiakkaat juokse kilvan pankin kautta takaisin Stokkallekin, joka on S-alkavista kaupoista ainoa jonka myynti siis on tippunut.
Jos saitte tästä aamukahvittelusta mitään irti niin kerrottehan minullekin..