Ruoka-alennuksille tulossa loppu
Syy alemyynnin loppumiseen on Päivittäistavarakaupan ja Kuluttajaviraston hintojen merkintää koskevassa kiistassa, asiasta uutisoiva Ilta-Sanomat kertoo.
Kuluttajaviraston mukaan alennusprosentin merkitseminen ei riitä, vaan tuotteisiin pitäisi kiinnittää myös lopullinen hinta. Viraston mukaan vaatimus perustuu lakiin.
Tähän asti viimeistä myyntipäiväänsä lähestyvät tuotteet on merkitty oransseilla tarroilla, joissa kerrotaan vain kassalla laskettava alennusprosentti.
Kaupan edustajien mukaan alennettujen hintojen merkitseminen tuotteisiin tulee liian kalliiksi, kun alennusprosentit pitää laskea erikseen. Nyt vaarana onkin alennuskäytännön loppuminen.
Päivittäistavarakauppa yrittää vielä pyristellä muutosta vastaan puhumalla työministeri Anni Sinnemäelle.
– Asetusta on muutettava, jotta tällaisesta pilkunviilauksesta päästään, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine Ilta-Sanomille.



















Kommentit (105)
Taas kerran tapetaan hyvä asia suomalaiseen tapaan järjenköyhällä virkamiesbyrokratialla. Pitäisikö niiden lopullinen hinta-lappujen lisäksi miettiä vielä jotakin alennustuoteveroa tuotteille, joiden hintaa on alennettu?
Sen sijaan, jos kyseinen aletuote on erillisessä laarissa, jossa ei ole normaalihintaisen tuotteen hintatietoa, on hinnan esittäminen tarpeellista.
Ei luulisi tämän olevan niin vaikeaa!